YLEISESTI
Yleistasolla tärkein huomio hyvinvointivaltiosta on se, että sitä pitää uudistaa rajusti. Sillä tällä hetkellä suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy paljon sellaista pahoinvointia ja ongelmia, joihin ihmiset eivät saa ihmisarvon mukaista tukea. Kaiken lähtökohtana tulisi olla kattavat hyvinvointivaltion peruspalvelut ja perustuki.
Kaksi keskeisimmässä asemassa mielestäni olevaa peruspalvelua ovat koulutus ja terveydenhuolto. Orpon hallituksen harjoittama uusliberalistinen politiikka ei investoi näihin toimintoihin lainkaan, ja jos investoi niin auttamattomasti liian vähän. Uusliberalismissa on nimittäin yleensä tavoitteena supistaa julkisen sektorin kokoa ja "menoja". Tämänlainen ajattelu on kuitenkin aika erikoista, kyseessä kun on palveluita joiden kulujen pitää olla juuri niin suuria, mitä suomalaisten hyvinvointi edellyttää. Varsinkin julkisen terveydenhuollon rahoitusta on laiminlyöty monialaisella tarmokkuudella. Hoitojonot pidentyvät kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, on pulaa hoitajista kun heille ei makseta kohtuullista palkkaa ja ei ole resursseja luoda uusia toimintoja vastaamaan uusiin haasteisiin. Esimerkiksi psykiatriset palvelut julkisessa terveydenhuollossa eivät kykene vastaamaan tarpeeseen, mikä johtaa siihen etteivät kaikki apua tarvitsevat kansalaiset sitä saa. Tarvitaan raju rahoituksen nostaminen, jotta tarvittavat terveyspalvelut voidaan turvata. Tällöin olisi kiinnitettävä huomiota myöskin siihen ettei psykiatrisen terveydenhuollon palveluita laiminlyödä. Psykiatristen sairaaloiden vuodepaikkoja on lisättävä ja etenkin avohoitoon panostettava, siis kohtuullinen psykoterapiaan pääsy turvattava.
On kuitenkin myös siten, että koulutuskaan ei ole ainakaan millään tavalla hyötynyt uusliberalistisesta kurjistamisen politiikasta. Sipilän hallituksen leikkaukset koulutuksesta ovat yhä vahvasti muistissa, ja niiden jälkeen peruskoulu etenkin on kokenut rajua turbulenssia. Peruskoulun rahoitus on palautettava mielestäni leikkauksia edeltäneelle tasolle ja opetussuunnitelmaa tehtävä muistaen, että sen pitää turvata jokaisen lapsen oikeus turvalliseen ja rauhalliseen oppimisympäristöön ynnä kouluvuosiin kokonaisuudessaan. Toisen asteen opetus kuuluu nykyään osaksi hyvinvointivaltion palveluita yhtä tiiviisti kuin peruskoulu, sillä Marinin hallitus toteutti uudistuksen koskien oppivelvollisuuden kestoa. Lukioiden tilanne ei ole kaikista kriittisin ja keskitynkin nyt siitä syystä ammatilliseen koulutukseen. Ammattikoulujen rahoitus on alhainen ja opetuksen käytänteet surkeita. Tässäkin tarvittaisiin suunnan muutosta, sivistävän opetuksen määrää lisättävä ja varsinaisen tuntiopetuksen määrää niin ikään, lisättävä.
OPISKELIJAT
Opiskelijoiden puutteellinen tuki on yksi keskeisimmistä hyvinvointivaltion epäonnistumisista. Tai siis kysymyshän on politiikan epäonnistumisesta, oikeistolaisesta epäonnistumisesta. Opiskelijoiden suhteen keskeisimmät ongelmat ovat opintotuen absurdin riittämätön ostovoima ja kohtuuhintaisen asumisen saavutettavuus. Siispä opintotukea on nostettava sellaiseksi, että se vastaa riittävästi kulloistakin yleistä hintatasoa. Yleistä asumistukea ei tule mitenkään perustavalla tavalla uudistaa, se vastaa hyvin tarpeeseen niin ihmisiä yksilöinä kuin yhteiskuntanakin hyödyttävällä tavalla. Yleisen asumistuen kyky taata kohtuuhintainen asuminen opiskelijoiden suhteen. Ratkaisu löytyy julkisen sektorin muista toiminnoista. Kuntien tulisi sijoittaa opiskelija-asuntoihin ja vuokrata näitä systemaattisesti ynnä kohtuullisesti opiskelijoille. Tämän lisäksi olisi suotavaa, että kunnat rahoittaisivat tämän lisäksi kolmannen sektorin opiskelija-asunto-järjestöjä.
Mikäli koulutuksen rahoitusta todella haluttaisiin myöskin lisätä, niin tämä johtaisi opiskelijaterveydenhuollon saatavuuden parantumiseen. Tämä hellittäisi yleisen julkisen terveydenhuollon kysyntää tietyiltä osin. Tällä hetkellä opiskelijaterveydenhuolto ei toimi, siis laisinkaan. Jonot ovat niin pitkät ettei kohtuullinen hoitoonpääsy ole lainkaan mahdollista.
TYÖTTÖMÄT
Orpon hallitus on pyrkinyt selvittämään työttömien viimesijaisen turvan poistamista. Työttömien tukeminen ja turva jättävät nykyisellään aika paljon toivomisen varaa, sillä siihen on jo vuosikymmenen suhtauduttu enemmän taikka vähemmän vastaavalla tavalla kuin Orpon hallitus nyt. On myös todettava, että on työttömien tukemisessa myös onnistumisia (tosin ei oikeistolaisen politiikan ansiosta). Työttömyyden taustalla on monenlaisia ongelmia. Kaikista yksinkertaisin hahmotettava tilanne on se, ettei yksinkertaisesti ole saatavilla töitä kohtuullisella tavalla. Tällöin on pyrittävä turvaamaan ihmisen toimeentulo, sekä panostaa uudelleen kouluttautumiseen ja työmarkkinoiden riittävyyteen yleensäkin. Toisena, usein pitkäaikaistyöttömyyden taustalla on mielenterveyden ongelmia. Tällöin työttömyys on asia jota saadaan vähennettyä hyvän sosiaalitoimen ja psykiatrisen terveydenhuollon riittävyyden avulla. Ei tämä rakettitiedettä ole. SDP'n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on todennut hyvin, että Suomessa tuntuu olevan valloillaan mentaliteetti, että mikäli työllistämistoimi ei kurjista ja tee kipeää, niin se ei ole työllistämistoimi alkuunkaan. Onkin mielestäni selvää, että juuri tämänlainen holhoava, halveksuva ja viktoriaaninen ajattelu on yksi suurimmista työttömien sekä koko yhteiskuntamme hyvinvointia ja menestystä uhkaava seikka.
Jos jokin on selvä, niin se ettei työttömyysturvaa leikkaamalla luoda uusia työpaikkoja. Se on tavallisen ihmisen heittämistä raiteille, että päästään vähän säästämään menoissa (millä voidaan oikeuttaa veronkevenykset oikeistolaisuuden taustalla vaikuttaville toimijoille).
LAPSIPERHEET
Lapsiperheiden tukemisen suhteen kokonaisuudella on erityisen paljon väliä. Etenkin peruskoulun toimivuudella, terveydenhuollon saavutettavuudella ja vanhempien toimeentulolla. On kuitenkin tärkeää, että meillä on niin sanotusti suoria tukimekanismeja lapsiperheiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Sillä sanoisin, että on yleisempää kuin harvinaisempaa, että aina jokin puoli tästä mainitsemastani kokonaisuudesta ei realisoidu optimaalisella tavalla.
Keskeisin suoran tukemisen muoto lapsiperheiden suhteen on lapsilisät. Tämä toimii nykyiselläänkin itseasiassa kohtuullisen hyvin, sillä edes oikeistopuolueet eivät ole uskaltaneet kajota niihin liialti, eli lapsilisät ovat yleensä riittäviä. Toinen keskeinen elementti lapsiperheiden tukemisessa, etenkin siinä kohtaa kun jälkikasvu on hyvin nuorta (1-5 vuotiaita), on tietenkin neuvola. Neuvolajärjestelmän rahoituksen riittävyydestä on pidettävä tiukasti kiinni, sillä sen avulla kyetään tarjoamaan kokonaisvaltaista tukea koskien lapsen, vanhempien, siis koko perheen terveyttä ja hyvinvointia.
Viimeisenä huomiona lapsiperheiden tukemisesta on pakko mainita lasten viimekätisen turvan takaaminen, viimesijaisesti lastensuojelun kautta. Huostaanotto tehdään Suomessa hyvin tehokkaasti ja taustalla vaikuttavat ongelmat selvitetään kattavasti. Asia johon kuitenkin soisin kiinnitettävän huomiota erityisesti ovat sijaisperheiden oltavat, eli ovathan ne varmasti riittävän turvalliset ja lapsen etua palvelevat. Toisena lastenkotien operoimisen tulisi olla ensisijaisesti ainoastaan julkisen sektorin tehtävä. Lastenkotien olosuhteita tulee valvoa kattavasti ja myöskin ihan yllätystarkistuksilla, joista ei anneta ennakkovaroituksia. Lasten hyvinvointi on siis turvattava tarvittaessa rajullakin otteella, siitä ei mielestäni pitäisi olla mitään erimielisyyksiä eduskuntapuolueiden välillä.
YHTEENVETO
Tämän artikkelin tarkoituksena on ollut nostaa esille sellaisia aiheita yhteiskunnastamme, jotka kaipaavat mielestäni huomiota tai joiden suhteen on oltava muuten tarkkana. Meillä on yhä hyvinvointivaltio, mutta se ei voi itsessään hyvin. Syinä ensisijaisesti uusliberalistinen politiikka, aivan kuten Yhdistyneet Kansakunnatkin on linjannut. Uusliberalistinen politiikka lisää eriarvoisuutta ja pahoinvointia laajasti yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa. Tämä pätee siis myös meillä vauraassa Suomessa. Voit itse olla tukemassa oikeudenmukaista politiikkaa ja solidaarisuutta maailmassamme kiinnittämällä huomiota näihin asioihin, sekä miettimällä vähän nenänvartta pidemmälle sitä kenelle äänensä vaaleissa aina antaa.
