Tässä tekstissä käsittelen psykiatrista terveydenhuoltoa Suomessa ja sen keskeisiä ongelmia. Psykiatrinen terveydenhuolto on Suomessa ruuhkautunut tällä hetkellä monilla hyvinvointialueilla, etenkin Uudellamaalla ja Pirkanmaalla, kuten olettaa saattaakin sillä niissä on myös eniten kysyntää, eli väestöä. Käytän tarkoituksella blogitekstin otsikoinnissa termiä "mielisairaala" vaikka jotkut liittävät kyseiseen termiin negatiivisia konotaatioita. "Mielisairaala" terminä herättänee epämieluisia mielikuvia pitkälti historiallisista syistä, ammentaen siitä miten erikoisia ja pelottavia paikkoja 1800- ja 1900-lukujen psykiatriset hoitolaitokset olivat. Sana on kuitenkin sukkelaa suomen kieltä joten mielestäni sitä voi käyttää ja ehkä sille voisi muodostua tulevaisuudessa uusia mielekkäämpiä konotaatioita.
Miksi lisää mielisairaaloita?
Psykiatrisia potilaspaikkoja tarvittaisiin Suomessa lisää tietenkin jo sen yksinkertaisen syyn takia, että etenkin tietyissä osissa Suomea niistä on kroonisesti pulaa. Paljon mielenkiintoisempi syy miksi ajattelen näin on kuitenkin se, että nähdäkseni Suomessa on omaksuttu ylimalkaisella tavalla psykiatrisen avohoidon ihanne. Suomessa mentiin 1900-luvulla toisesta laidasta toiseen mitä tulee psykiatristen potilaspaikkojen määrään. 1950- ja 1960-luvuilla Suomessa oli jopa yli 20 000 potilaspaikkaa mielisairaaloissa. Yksi korkeimmista määristä kaikissa maailman maissa tuohon aikaan. Etenkin 1990-luvulla potilaspaikat vähenivät valtavasti ja vuonna 2023 potilaspaikkoja oli noin 3000, ja määrä ei ole huomattavasti muuttunut tuosta vuoteen 2026 tultaessa.
Syitä tähän psykiatrisen terveydenhuollon hoitofilosofian muutokseen on monia. Yksi keskeinen oli se, että mielisairaaloiden nähtiin vievän liikaa ihmisten autonomiaa, ns. "laitostumisen" riski oli suuri. Toisaalta käsittääkseni myös psykiatriset hoitomenetelmät ovat kehittyneet tavalla joka on vähentänyt potilaspaikkojen tarvetta. Ensimmäiset trisykliset masennuslääkkeet otettiin käyttöön 1950-luvun lopulla, ja kehittyneemmät SSRI-lääkkeet 1980-luvulla. Myös antipsykootit ovat kehittyneet paljon nimenomaisesti 1950-luvulta alkaen.
Avohoito on monin tavoin paljon parempi lähtökohta kuin hoito mielisairaalassa, siinä ihmistä ei kiskaista arkisesta elinympäristöstään irralleen. Tämä on hyvä sillä usein arkinen elinympäristö on hyväksi myös mielenterveydelle. Avohoito ei kuitenkaan varmaan koskaan ole isossa kuvassa toteutunut Suomessa sellaisella tavalla mitä 1970-luvun antipsykiatrinen ja humanistinen liike toivoi. Syitä on monia, mutta keskeisin niistä on 1990-luvun lama jonka aikana rahoitusta leikattiin tavalla joka oli hyvin vahingollista psykiatrisen avohoidon kannalta, eikä rahoituksen taso ole koskaan sen jälkeenkään ollut riittävä. Tästä syystä meille on kehittynyt tilanne jossa huomattava osa väestöstä ei saa todellisuudessa tarvittua hoitoa ajoissa. Tämä aiheuttaa turhaa inhimillistä pahoinvointia, joka ei ole kansanterveyden nimissä tietenkään yhtään hyvä asia. Sen lisäksi se aiheuttaa taloudellisia kustannuksia enemmmän kuin se, että ei annettaisi ihmisten psykologisten ongelmien eskaloitua pitkälle. Potilaspaikkoja tarvitaan Suomen mielisairaaloissa lisää näistä syistä, että yhteiskuntamme voisi varmistaa sen ettei henkinen pahoinvointi pääse hautumaan liian pitkälle, etteivät ihmisten mielenterveysongelmat eskaloituisi. Tavoitteena kun tulisi olla, ettei ihminen joutuisi kärsimään sellaisten asioiden takia jotka voidaan parantaa, tai joiden kanssa meillä on kyky auttaa.
Käytännössä
Meidän ei pidä palata potilaspaikkojen määrässä sille tasolle joka oli 60-70 vuotta sitten, sille ei ole tarvetta. Yksinkertaisesti tarvitsemme Suomessa parempaa avohoitoa ja hieman lisää mielisairaaloiden potilaspaikkoja. Todennäköisesti 500-1000 potilaspaikkaa olisi hyvä lähtökohta mitä tulee konkreettisesti potilaspaikkojen määrään. Avohoidon funktionaalisuutta ja laatua tulisi kehittää paljon nykyisestä, tämä vaatii muutamiakin eri toimia hyvin toteutettuna. Ainakin avohoidon rahoitusta olisi syytä nostaa. Vuoden 2025 sosiaali- ja terveysministeriön budjetissa on varattu 30 miljoonaa euroa mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämiseen. Todellisuudessa tämä ei ole riittävää, avohoidon palveluiden parantamiseksi tarvittaisiin todennäköisesti ainakin 50 miljoonaa euroa. Rahoitusta tarvittaisiin ainakin kaiken kaikkiaan 100-150 miljoonaa euroa lisää vuodessa, suhteessa nykyiseen tasoon jotta huomattava muutos saataisiin aikaan (sekä avohoidossa, että sairaalahoidossa).
Suomen taloustilanne ei ole nykyisellään ihanteellinen, mutta mikäli valtion tulot kasvaisivat ja työllisyys paranisi niin 100-150 miljoonaa euroa rahoitusta tälle asialle ei ole mahdotonta saavuttaa ja siihen tulisi pyrkiä, syistä joita jo edellä on mainittu. Nykyiset hallituspuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset eivät tule antamaan lisää rahaa kansanterveyden edistämiseksi, se on selvä. Suomessa on liikaa henkistä pahoinvointia yhteiskunnaksi joka niin kovin haluaisi nähdä itsensä yhtenä onnistuneimmista koko planeetalla.
______________________________________________________________________________
