Vasemmiston tulevaisuus

Suomalaisen vasemmiston keskuudessa on vallinnut uusliberalismin jyllätessä tietty flegmaattinen ilmapiiri. Tästä syystä on mielestäni mielekästä keskittyä tulevaisuuden visioon vasemmiston suunnasta, niin pragmaattisessa päivänpolitiikassa kuin myös historiallisten narratiivien suhteen. Suomalaisen yhteiskunnan konteksti pakosti vaikuttaa näkemyksiini asian suhteen, mutta yritän käsitellä tätä teemaa koko Euroopan Unionin laajuisesti, mutta en niinkään globaalisti. Johtuen siitä, että Euroopan Unionin ulkopuolella vasemmistolla menee usein hyvin erilailla, eikä läheskään aina ole kyse myöskään samasta vasemmistosta mitä puolestaan rakkaan unionimme piirissä. 

PRAGMAATTINEN SUUNTA

Lähdetään liikkeelle vasemmiston pragmaattisesta suunnasta. Keskitytään aluksi siihen mitä Vasemmistoliiton tulisi tehdä, ja demareiden siinä ohella. Seuraavan vuosikymmenen tulee keskittyä sosiaalidemokraattiseen politiikkaan. Nimittäin Vasemmistoliittokin on sosiaalidemokraattinen puolue käytännössä. Sosiaalidemokraattinen politiikka tarkoittaa keskittymistä sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveysplaveluihin, koulutukseen ja ihmisoikeuskysymyksiin. Eli näiden edistämiseen parlamentaaristen kompromissien kautta. Suomessa ja muualla unionissa on myös pyrittävä kansallistamistoimiin. Terveydenhuolto tulee pitää julkisesti tuotettuna, samoin koulutus. Suomessa esimerkiksi sähköverkko ja televerkko voitaisiin kansallistaa kohuullisten kuluttajahintojen takaamiseksi, mutta myös yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Tämä kaikki mainittu voidaan kuitenkin yleistää jossakin määrin hyväksi ohjenuoraksi koko Euroopan Unionin piirissä, sillä poliittinen maisema on jokseenkin sama kautta sen. Kaikkialla unionin alueella nationalistikonservatiivit populistipuolueet ovat nostaneet kannatustaan ja jossakin määrin vasemmistopuolueiden kustannuksella. Toinen fundamentaalisempi ongelma on uusliberalistisen talouspolitiikan jyllääminen. Euroopan Unionissa Euroopan Vasemmistopuolue ja Euroopan Sosiaalidemokraattinen Puolue (PES) ovat onnistuneet edistämään unionissa vasemmistolaisia arvoja. Etenkin PES omaa huomattavan kannatuksen ja on Euroopan parlamentin toisiksi suurin europarlamenttiryhmä. Euroopan Vasemmistopuolueella on puolestaan huomattavasti pienempi kannatus 26 europarlamentaarikolla. Tähän johtopäätäkseen vasemmiston pärjäämisestä unionin tasolla olen päätynyt sen pohjalta, että Euroopan Unionin linjaukset ovat ihmisoikeuspainotteisa, sillä unionin mukaan meillä ei Suomessa ole esimerkiksi riittävää perusturvaa. 

HISTORIALLINEN SUUNTA

Nyt siirryn käsittelemään Euroopan Unionin vasemmistolaisen liikkeen yhteiskuntafilosofista suuntaa. Sen lähtökohtina tulee olemaan vasemmistoa fundamentaalisesti määrittävät piirteet eli egalitaarisuus, solidaarisuus ja kriittisyys sosiaalisia hierarkioita kohtaan. Nämä kaikki ovat yhtä hyviä seikkoja kuin Ranskan ensimmäisen parlamentin aikoina, ja ilman niitä emme olisi vasemmistolaisia vaan jotakin muuta. 

Se millaiseksi pragmaattiseksi politiikaksi tämä tulee jäsentymään, niin totesin jo vastauksen, sosiaalidemokraattiseksi taikka demokraattisen sosialistiseksi. Jos seuraavan vuosikymmenen suosittelen panostamaan hyvinvointivaltiota puolustavaan politiikkaan, niin entä sen jälkeen? Eurooppalainen vasemmistolainen liike menettää potentiaalinsa mikäli se luopuu sosialismista. Tony Blair yritti tätä Labour Party puheenjohtajana ja se johti lähinnä hailakan punertavaan uusliberalismiin, höystettynä tietyillä symbolisilla huomioilla hyvinvoinnista ja niin edelleen. 2050-luvun alkaessa toivoisin yhteiskunnallisen keskustelun olevan paljon myönteisempää sosialismia kohtaan. Ilman mitään oikeiston hegemonista pelottelua bolshevikeilla ja Stalinilla, sillä nuo eivät liity mitenkään luonnostaan sosialismiin sen enempää kuin Pinochet kapitalismiin. Vuosikymmienien kuluttua tulee panostaa siis suuremmalla vaihteella sosialistisempaan politiikkaan, rohkeasti ja sympaattisesti. Tämä tulisi tarkoittamaan osuuskuntien tukemista, laajoja julkisia palveluja ja perustuloa. 

Halusin nostaa osuuskunnat esille tässä, sillä ne ovat mielekäs siirtymä sosialistisempaan yhteiskuntaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi idea vasemmiston keskuudessa, mutta jokseenkin unohdettu sellainen. Laajat julkiset palvelut takaavat konkreettisen ihmisoikeuksien toteutumisen ja perustulo konkreettisen taloudellisen perusturvan (joka niin ikään toki lukeutuu ihmisoikeuksiin). 

Vasemmiston tulee yhteiskuntafilosofisesti nojautua Frankfurtin koulukuntaan ja humanistiseen narratiiviin, mutta unohtamatta koskaan kokonaan Karl Marxin ja Friedrich Engelsin huomattavaa työtä. Nämä mahdollistavat konkreettisen ihmislähtöisen poliittisen ajattelun, joka ei perustu porvarillisille korulauseille joita Marx vihasi. Frankfurtin koulukunnan tarjoama ihmiskäsitys on hienostunut ja pitkälti tieteellistä realismia. Se on oivallinen lisäys ja päivitys klassiseen marxismiin, keskittyen ihmisyyteen laajemmin kuin vain taloudellisesta näkökulmasta. Marxilaisuus on vasemmistolaisen yhteiskuntafilosofian kulmakivi, mutta Adorno, Marcuse ja Fromm ovat ne toverit jotka rakensivat vasemmistolaisen filosofian kokonaisuudessaan sen ansaitsemaan ensimmäisen vaiheen kokonaisvaltaiseen muotoonsa. 

Lopetuksena ja yksittäisenä nostona Erich Frommin ajattelusta, sanottakoot että yksilön on tehtävä valinta tuhoamisen ja luomisen välillä, vihaamisen ja rakastamisen välillä. Vasemmistolaisuuden päämääränä on luoda yhteiskuntia joissa luominen ja rakastaminen voittavat.

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli