Ihminen ja työ

Päivän politiikassa työ ja työllisyys ovat puhuttaneet Suomessa jo ainakin vuosikymmenen erityisen paljon. Työllisyys on kuitenkin aina ollut toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa ja Suomessa aihe johon politiikassa kiinnitetään huomiota. Se mistä näkökulmasta työtä käsitellään yleensä suomalaisessa mediassa on läpeensä kapitalistista. Täystyöllisyyden ei tule olla yhteiskunnan tavoitteena. Ensisijaisen päämäärän tulisi olla ihmisten hyvinvointi. Tämän kannalta keskeisessä asemassa ovat toimiva sosiaaliturva, tehokas julkinen terveydenhuolto ja koulutusmahdollisuudet. Ihmisten hyvinvoinnin tulisi olla myös kilpailukykyä rakastavan talousnarratiivin näkökulmasta se ensisijainen päämäärä. Näin ei tietenkään ole, sillä yksityisen pääoman tavoitteena on yksinkertaisesti maksimoida voitot ja minimoida tappiot. Tämä ei johda kuin satunnaisesti yhteiskunnan vaurauden lisääntymiseen, puhumattakaan hyvinvoinnista. Hyvinvointi ja vauraus toteutuvat siten, että yhteisen kasvun hedelmät näkyvät kaikkialla yhteisessä yhteiskunnassa. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan optimaalista politiikkaa, jonka näkymät Suomessa ovat kehnot. 

Kilpailukyvyn suhteen ihmisten hyvinvoinnin tulisi ensisijainen päämäärä siitä syystä, että hyvinvoiva ihminen on luonnostaan aktiivinen, puuahsteleva ja työskentelevä. Tehokas hyvinvointivaltio on tehokas myös kansantaloudelle, ja oikeutetusti ensisijassa hyvinvoinnille. Aktiivimallien ja muiden ihmisiä holhoavien järjestelmien sijasta työllisyys saadaan nousuun investoinneille kansaan. Nämä investoinnit voidaan toteuttaa uskottavasti ainoastaan hyvinvointivaltion kautta. Tämänlaisia investointeja ovat panostukset KELA-tukiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin ynnä koulutukseen. 

Kehittynyt yhteiskunta ei kuitenkaan ainakaan minun mielestäni ole myöskään sellainen jossa työllisyys on tärkeä asia. Sillä työllisyydestä puhuminen on täysin sidottua kapitalismiin. Kapitalismin suhteen työhön kiinnitetään huomiota ainoastaan silloin, mikäli se voidaan valjastaa kerryttämään yksityisen sektorin voittoja. Kaikki tärkeä työ ei kuitenkaan ole jotakin josta maksetaan hyvin ja joka palvelisi yksityissektoria. Filosofian opiskelijana nostan filosofin (siis filosofian tutkijan pestin) esimerkiksi tästä. Filosofinen tutkimus harvoin jos koskaan on sellaista josta saa helppoja rahallisia voittoja. Filosofia on kuitenkin avainasemassa rationaalisen ja progressiivisen yhteiskunnan kannalta. Ainoastaan tietämätön ja typerä ihminen lähtee väittämään ettei Platonin, Kantin tai Butlerin tuotanto olisi arvokasta ja tarpeellista. Jotakin joka tekee ihmisten maailmasta syvemmän ja suurempaa potentiaalia omaavan. 

Summa summarum, todetaan siis, että niin pitkään kuin uusliberalistinen kapitalismi jyllää niin työn todellisen arvostus häikäisee poissaolollaan. Työ on osa ihmistä itseään ja kun vain tietynlainen työ on haluttua vallan taholta, tilanteessa jossa kaikki työ on vain arvokasta sen taloudellisten implikaatioiden takia, niin emme näe ihmislähtöistä ihmisten yhteiskuntaa. Sen sijasta elämme alienoituneessa yhteiskunnassa, jossa vallan tahoa kiinnostaa ainoastaan toimia yksityisen suurpääoman lobbarina.

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli