Uusliberalistinen satujen aikakausi

Elämme satujen aikakautta, aivan kuten maailmankolkassamme elettiin Rooman imperiumin raunioilta aina 1500-luvulle saakka. Tuona aikana Euroopassa kaikki perusteltiin ja oikeutettiin katolisen kirkon skolastisella filosofialla ynnä politiikalla. Ne olivat saavuttaneet hegemonisen aseman. Tänä päivänä hegemonia ei ole enää skolastiikalla ja opportunistisella kristillisyyden tulkinnalla, vaan uusliberalismilla (engl. neoliberalism) ja erilaisilla kapitalistisilla asiantuntija-instituutioilla kuten Suomessa Elinkeinoelämän Keskusliitolla. 

Se miten asiat ovat, oikeutetaan uusliberalistisella talouspolitiikalla. Uusliberalismi on täysin taloustieteeseen ja talouspolitiikkaan keskittyvä ideologia. Täten uusliberalismin myötä yhteiskunnissamme ei vallitse paitsi uusliberalismin itsensä hegemonia vaan sen implikaatioina yhä useampia ja useampia teemoja käsitellään hyvin hämyisen talouspuheen keinoin. Uusliberalistiset poliittiset toimijat kuten Kokoomus, esittävät ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin leikata julkisen sektorin rahoitusta ja laskea verotusta. Uusliberalistit vetoavat taloustieteen erehtymättömyyteen ja perustelevat politiikkaansa "realismina" tai "tieteellisenä". Todellisuudessa he ohittvat jokaisen taloustietelijän, joka ei edusta heidän narratiivinsa mukaisia näkökantoja "kommunistina" tai jonakin muuna mikä on heidän silmissään riittävä "perustelu" legitimiteetin eväämiselle.

Näiden kahden toiminnan, julkisen sektorin rahoituksen vähentäminen ja verojen laskeminen on muuten jo itsessäänkin epäjohdonmukainen yhdistelmä, klassisen logiikan vastainen. Tästä hyvä esimerkki on jo itsessään se, kuinka 1990-luvun lamakauden jälkeen julkisen sektorin resursseista on puhuttu lähes poikkeuksetta "menoeränä" taikka "kuluina". Kulujen ja voittojen raja on ihmisyydessä niin yksilö tasolla kuin yhteiskunnallisellakin tasolla dynaaminen, kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Nämä julkisen sektorin "kulut" ovat kuitenkin sellaisia joiden ansiosta meillä on maantiet, rautatiet, universaali koulutus, hyvä julkinen terveydenhuolto ja tukea ihmisille silloin kun "matto vedetään jalkojen alta". Nämä "kulut" eivät paitsi kunnioita käytännössä ihmisyyden itseisarvoa vaan ovat myös aivan fundamentaalisessa asemassa taloudellisen tehokkuuden kannalta. Meidän ei tarvitse turvautua siis edes sosialistisiin argumentteihin todetaksemme uusliberalismin tolkuttomuuden, jo kapitalistisilla argumenteilla voidaan esittää tämänlaisen politiikan legitiimiyden murskaavia huomioita. 

Uusliberalismin keskeisimpiin kuuluvia työkaluja ovat julkisen sektorin velkaantumiseen perustuvat liioitellut uhkakuvat ja julkisen sektorin palveluiden rahoituksen systemaattinen pienentäminen. Yhteiskunnallisten olosuhteiden systemaattinen niukentaminen. Julkisen sektorin velkaantuminen on mainio "poliittisena aseena". Sillä uhka ja sen tuottama pelko ovat ihmisyyden kenties yleisimpiä motivaattoreita. Tämä uhka ja pelko saadaan sidottua erinomaisesti ihmisiin itseensä, sillä julkisen sektorin luontoon itsessään kuuluu se, että se rahoitetaan yksilöiden julkisilla investoinneilla (siis veroilla). Täten potentiaaliset äänestäjät saadaan hyvin sidottua riittävän lähelle tapahtumia, niin sanoakseni. Julkisen sektorin palveluiden rahoituksen pienentäminen on kenties velkapelotteluakin keskeisempi työkalu uusliberalistiselle politiikalle. Mitä tapahtuu kun esimerkiksi teiden ylläpidosta taikka terveydenhuollosta vastaavien instituutioiden rahoitusta vähennetään. Vastaus on selvä, teiden kunto laskee ja terveydenhuolto ruuhkautuu, esimerkiksi. Tämä hyödyttää uusliberalistista politiikkaa johon omautuu fundamentalistinen yksityisen pääoman edun ajaminen. Sillä kun palvelut ovat huonontuneet tarpeeksi, uusliberalisti ilmoittaa, että yksityistäkäämme ne, kenties se ratkaisee ongelman. Tämän jälkeen yksityisen pääoman potentiaalinen toiminnan piiri laajenee. Erityisen pahaa jälkeä tämänlainen uusliberalistinen taktikointi tekee silloin, kun yksityistämistoimien kohteena on esimerkiksi terveydenhuollon kaltainen välttämättömyys. Yleensä lopputuloksena on se, että terveydenhuollon saatavuus ei ole tasa-arvoista ja pahimmillaan täysin saavuttamattomissa monille. Tämä on asia johon tarkkaavainen yleisintellektuelli ja kielitieteilijä Noam Chomsky on tunnetusti kiinnittänyt huomiota, niin ikään. 

Uusliberalismi on satu jolla oikeutetaan opportunistista politiikkaa. Uusliberalismi perustuu tieteeseen joka alinomaa epäonnistuu täyttämään pätevyyden ehtoja. Uusliberalismi on surkuhupaisia vaihe Suomen ja koko maailman historiaa. Vaatii rajojen rikkomista ja voiman juhlaa, että voimme murtaa nämä aikakautemme kahleet. Ne on rikottava, ihmisarvoisen yhteiskunnan luomiseksi.

Kirjoittanut:

pääkirjoittaja Johan J. Valli

Modernistinen vasemmisto

Akateemisissa vasemmistolaisissa piireissä on kerännyt suosiota 2000-luvulla ja etenkin 2010-luvulla kriittisesti modernismiin ja humanismiin suhtautuvat liikkeet. Postmodernismi filosofiassa on erityisesti lähtökohtana tämänlaiselle liikennihdälle. Postmodernistinen filosofia itsessään, ainakin siltä osin mitä Foucault ja Derrida sitä esimerkiksi edustavat, ei kuitenkaan ole missään nimessä epämielekästä. Focaultin totuttuja käsityksiä kurittavat filosofiset täsmäiskut ovat ihanteellista viisauden hyötykäyttöä. Samoin kuin Derridan filosofinen työ, jossa hän hieman samankaltaisella mentaliteetilla loi dekonstruktion filosofiansa. Focault ja Derrida, kuten monet muut taitavat postmodernistiset filosofit ovat ainoastaan ihailuni kohteita yleisesti. He eivät kuitenkaan varsinaisesti vastustaneet modernismia ainakaan siinä mielessä mitä modernismi edustaa filosofiassa. Focault koki jatkavansa valistuksen ihanteiden käytäntöönpanoa. Derrida puolestaan suhtautui hyvin kriittisesti moderniin filosofiaan, jonka hän myös liitti vahvasti länsimaalaiseen kulttuuriin. Hänenkin filosofinen työnsä kuitenkin loppujen lopuksi edisti selvästi sokraattisen perinteen ja valistuksen ihanteita. Se miten postmodernismi on hienoa, linkittyy sen tulevaisuushakuiseen ja ihmiselämää virkistävään energiaan. Postmodernismi onkin lähtökohdiltaan alunalkujaan laadukasta "vittuilua" totutulle. Se on hyvän filosofian määrittävä piirre. 

Punainen Pohjantähti operoi kuitenkin hyvin modernististen ihanteiden piirissä. Minä itse esimerkiksi ylistän metanarratiiveja jotka Lyotard tunnisti modernistisen ajattelun perustaksi. Vastaavasti kategoriat ja kategorisoinnit ovat ihanteellisiä ihmisälyn työkaluja. Tässä mielessä olen itse modernisti ja samasta syystä kirjoittamani blogi on taustoiltaan hyvin modernistinen. Modernismin ja postmodernismin ei pidä antaa liiaksi sekoittaa omia hermojaan. Sillä ne lähinnä viittaavat filosofisen työn motivaatioihin ja aikakausiin. Usein niitä myös käytetään pejoratiivisesti, minkä takia käsitteiden määrittelyssä on ajoittain tiettyä hämyisyyttä läsnä. 

Tämän artikkelin varsinaisena pointtina on kuitenkin puolustaa modernia elämäntapaa jonka piiriin postmodernismin filosofian tietyllä tavalla luen kuuluvaksi. Modernin elämäntavan tunnusmerkkejä ovat urbanisaatio, teollisuus, kyberkratia (tiedon hallinta ja tiedolla hallinta), metanarratiivit, eksponentiaalinen teknologinen kehitys, internationaalisuus ja materiaalinen vauraus. Nämä kaikki ovat asioita joiden tulee olla vasemmistolaisen ja sosialistisen politiikan tekemisen piirissä. Punaisen Pohjantähden sosialistinen visio ihmiskunnalle on sellainen nimittäin jossa on paljon sykkiviä metropoleja alakulttuureineen ynnä hienoine joukkoliikennejärjestelmineen. Tähän samaan visioon lukeutuvat niin ikään pitkälle edennyt verkostoituneisuus ja kommunikatiivinen progressio, ihmisen tarpeita ja leikkisyyttä tyydyttävä teollisuus, internationaalinen moninaisuus ja erilaisuuden yhteentörmäykset, sekä ennen kaikkea materiaalinen vauraus. Materiaalisella vauraudella tarkoitamme ensisijassa ihmisarvoisia asumisen muotoja, hyvää ruokaa, hygeenisyyttä, pääsyä kulttuuristen nautintojen piiriin, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Mutta myöskin ihmisyyden "syvemmän" mielekkyyden kannalta keskeisiä asioita kuten persoonallista ja muodikasta vaatetusta, sisustamista, saunomista, muistiinpanovihkoja ja kivan sävyisiä alleviivauskyniä ja sen sellaista. 

Vasemmistolaisuus oikeastaan edellyttää modernia elämäntapaa, sillä vasemmistolaisuuden ytimessä on ihmisyys, ihmisen hyvinvointi ja ihmiskunnan hyvinvointi riippumatta tarkemmasta taustasta. Tämä on unohtunut aikakautenamme, jossa ekologisuus on noussut julkisen keskustelun keskiöön. Enkä minä ekologisuutta ole kiistämässä. Kaikkia metsiä ei tule hakata kumoon, eikä valtameriä täyttää muovilautoilla, eikä ekosysteemien tule antaa romahtaa siten kuin nyt niiden annetaan. Luontoon ei tule suhtautua mielettömyydellä ja piittaamattomasti. Se ei kuitenkaan saa asettua myöskään ihmiskunnan tielle, ja tämä on uusvasemmistolaisissa piireissä unohtunut. Luontoa pitää olla valmis hyödyntämään rationaalisesti. Metsiä kannattaa kaataa ja tiettyjä resursseja kannattaa louhia, eikä täysi päästöttömyys ole koskaan mahdollista. Täyden päästöttömyyden vaatiminen onkin naiivia ja ihmisyyttä halveeraavaa. Minä en halua täyttä päästöttömyyttä. Minä haluan hengityskoneita ja muuta lääketiedettä, kehittynyttä teknologiaa, paljon kirjoja, rautateitä, sähköverkkoja ja muutaman moottoritienkin. Silloin kun moderistisuus ja vasemmisto molemmat ovat kehässä läsnä, ollaan ennennäkemättömän ihmisyyden ja ihmiskunnan potentiaalin täyttämisen ikiaikaisen historiallisen tehtävän äärellä.

Kirjoittanut:

pääkirjoittaja Johan J. Valli