Modernistinen vasemmisto

Akateemisissa vasemmistolaisissa piireissä on kerännyt suosiota 2000-luvulla ja etenkin 2010-luvulla kriittisesti modernismiin ja humanismiin suhtautuvat liikkeet. Postmodernismi filosofiassa on erityisesti lähtökohtana tämänlaiselle liikennihdälle. Postmodernistinen filosofia itsessään, ainakin siltä osin mitä Foucault ja Derrida sitä esimerkiksi edustavat, ei kuitenkaan ole missään nimessä epämielekästä. Focaultin totuttuja käsityksiä kurittavat filosofiset täsmäiskut ovat ihanteellista viisauden hyötykäyttöä. Samoin kuin Derridan filosofinen työ, jossa hän hieman samankaltaisella mentaliteetilla loi dekonstruktion filosofiansa. Focault ja Derrida, kuten monet muut taitavat postmodernistiset filosofit ovat ainoastaan ihailuni kohteita yleisesti. He eivät kuitenkaan varsinaisesti vastustaneet modernismia ainakaan siinä mielessä mitä modernismi edustaa filosofiassa. Focault koki jatkavansa valistuksen ihanteiden käytäntöönpanoa. Derrida puolestaan suhtautui hyvin kriittisesti moderniin filosofiaan, jonka hän myös liitti vahvasti länsimaalaiseen kulttuuriin. Hänenkin filosofinen työnsä kuitenkin loppujen lopuksi edisti selvästi sokraattisen perinteen ja valistuksen ihanteita. Se miten postmodernismi on hienoa, linkittyy sen tulevaisuushakuiseen ja ihmiselämää virkistävään energiaan. Postmodernismi onkin lähtökohdiltaan alunalkujaan laadukasta "vittuilua" totutulle. Se on hyvän filosofian määrittävä piirre. 

Punainen Pohjantähti operoi kuitenkin hyvin modernististen ihanteiden piirissä. Minä itse esimerkiksi ylistän metanarratiiveja jotka Lyotard tunnisti modernistisen ajattelun perustaksi. Vastaavasti kategoriat ja kategorisoinnit ovat ihanteellisiä ihmisälyn työkaluja. Tässä mielessä olen itse modernisti ja samasta syystä kirjoittamani blogi on taustoiltaan hyvin modernistinen. Modernismin ja postmodernismin ei pidä antaa liiaksi sekoittaa omia hermojaan. Sillä ne lähinnä viittaavat filosofisen työn motivaatioihin ja aikakausiin. Usein niitä myös käytetään pejoratiivisesti, minkä takia käsitteiden määrittelyssä on ajoittain tiettyä hämyisyyttä läsnä. 

Tämän artikkelin varsinaisena pointtina on kuitenkin puolustaa modernia elämäntapaa jonka piiriin postmodernismin filosofian tietyllä tavalla luen kuuluvaksi. Modernin elämäntavan tunnusmerkkejä ovat urbanisaatio, teollisuus, kyberkratia (tiedon hallinta ja tiedolla hallinta), metanarratiivit, eksponentiaalinen teknologinen kehitys, internationaalisuus ja materiaalinen vauraus. Nämä kaikki ovat asioita joiden tulee olla vasemmistolaisen ja sosialistisen politiikan tekemisen piirissä. Punaisen Pohjantähden sosialistinen visio ihmiskunnalle on sellainen nimittäin jossa on paljon sykkiviä metropoleja alakulttuureineen ynnä hienoine joukkoliikennejärjestelmineen. Tähän samaan visioon lukeutuvat niin ikään pitkälle edennyt verkostoituneisuus ja kommunikatiivinen progressio, ihmisen tarpeita ja leikkisyyttä tyydyttävä teollisuus, internationaalinen moninaisuus ja erilaisuuden yhteentörmäykset, sekä ennen kaikkea materiaalinen vauraus. Materiaalisella vauraudella tarkoitamme ensisijassa ihmisarvoisia asumisen muotoja, hyvää ruokaa, hygeenisyyttä, pääsyä kulttuuristen nautintojen piiriin, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Mutta myöskin ihmisyyden "syvemmän" mielekkyyden kannalta keskeisiä asioita kuten persoonallista ja muodikasta vaatetusta, sisustamista, saunomista, muistiinpanovihkoja ja kivan sävyisiä alleviivauskyniä ja sen sellaista. 

Vasemmistolaisuus oikeastaan edellyttää modernia elämäntapaa, sillä vasemmistolaisuuden ytimessä on ihmisyys, ihmisen hyvinvointi ja ihmiskunnan hyvinvointi riippumatta tarkemmasta taustasta. Tämä on unohtunut aikakautenamme, jossa ekologisuus on noussut julkisen keskustelun keskiöön. Enkä minä ekologisuutta ole kiistämässä. Kaikkia metsiä ei tule hakata kumoon, eikä valtameriä täyttää muovilautoilla, eikä ekosysteemien tule antaa romahtaa siten kuin nyt niiden annetaan. Luontoon ei tule suhtautua mielettömyydellä ja piittaamattomasti. Se ei kuitenkaan saa asettua myöskään ihmiskunnan tielle, ja tämä on uusvasemmistolaisissa piireissä unohtunut. Luontoa pitää olla valmis hyödyntämään rationaalisesti. Metsiä kannattaa kaataa ja tiettyjä resursseja kannattaa louhia, eikä täysi päästöttömyys ole koskaan mahdollista. Täyden päästöttömyyden vaatiminen onkin naiivia ja ihmisyyttä halveeraavaa. Minä en halua täyttä päästöttömyyttä. Minä haluan hengityskoneita ja muuta lääketiedettä, kehittynyttä teknologiaa, paljon kirjoja, rautateitä, sähköverkkoja ja muutaman moottoritienkin. Silloin kun moderistisuus ja vasemmisto molemmat ovat kehässä läsnä, ollaan ennennäkemättömän ihmisyyden ja ihmiskunnan potentiaalin täyttämisen ikiaikaisen historiallisen tehtävän äärellä.

Kirjoittanut:

pääkirjoittaja Johan J. Valli