Oikeistolaiset toimijat ovat turvautuneet klassiseen strategiaan ns. julkisen keskustelun piirissä. Tämä strategia on se, että aletaan puhua myöskin äärivasemmistosta vaikka sille ei olisi selvää syytä nähtävillä, keskustelun aiheina toimivien tapahtumien kannalta. Tämän strategian tavoitteena on saada molemmat puolet näyttämään yhtä huonoilta. Tämän tavoitteena on siis niin sanotusti tasata puntit vasemmiston ja oikeiston välillä. Ongelmana on ainoastaan se, että suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan äärioikeiston ja äärivasemmiston puntit eivät ole tasan. Oikeistopiirit ovat radikalisoituneet huomattavasti 2010-luvun aikana, jopa siinä määrin, että SUPO on uhka-arviossaan esittänyt äärioikeistolaisen terrorismin suuremmaksi uhaksi yhteiskunnalle kuin paljon mediassa käsitellyn ääri-islamistisen terrorismin. Sen sijasta äärivasemmistolainen liikehdintä rajoittuu Suomessa tällä hetkellä retoriikan tasolle ja maailmannäkemykseen yleensä, eikä väkivaltaisesta toiminnasta edes puhuta. Äärioikeiston ja äärivasemmiston puntit eivät ole kuitenkaan tasan muutenkaan laajemmassa yhteiskuntafilosofisessa tarkastelussa.
On tärkeää kysyä, mitä "ääriliike" edes tarkoittaa. Toisin sanoen se tarkoittaa radikaaliutta. Radikaalius ei ole lähtökohtaisesti missään nimessä negatiivinen asia itsessään. Tämä on asia joka tuntuu tällä hetkellä unohtuvan täysin valtavirran julkisesta keskustelusta. Liberalismi ja demokratia on nähty aikanaan hyvin radikaaleina aatteina ja poliittisen järjestäytymisen muotoina. Radikaalius määrittyy yksinkertaisesta suhteessa siihen minkä valtavirta hyväksyy historian missäkin vaiheessa maltilliseksi ja "keskitieksi". Tähän nivoutuu myös se, minkä takia sentrismi on tietystä tulokulmasta katsottuna ideoiden tasolla hieman erikoinen poliittinen asemoituminen. Kyse on Joseph P. Overtonin esittelemästä konseptista eli Overtonin ikkunasta. Aate ja ideologia saavat "ääri"-statuksen sen perusteella miten ne asemmoituvat overtonin ikkunan sen hetkiseen narratiiviin.
Se miksi äärivasemmiston ja äärioikeiston "puntit eivät ole tasan", johtuu siitä ettei näillä kahdella vastakkaisella voimalla ole muuta yhteistä yleisesti kuin niiden nimen etuliite. Jos vertaa Karl Marxin Gothan ohjelman kommunismin määrittelyä, vasemmisto-kommunismia taikka eurokommunistista politiikkaa natsismiin taikka fasismiin, niin on selvää etteivät nämä ideologiat ole tasapaksusti yhtä epäoikeudenmukaisia ja negatiivisia piirteitä omaavia. Enkä sano tätä ulkokultaisella otteella, sillä äärivasemmistosta löytyy myös yhtä vaarallisia liikkeitä kuin natsismi ja fasismi. Tunnetuimmin kenties stalinismi, jota usein kutsutaankin muiden kommunistien ja sosialistien keskuudessa "punafasismiksi", mitä se pitkälti oli. Keskeinen ero poliittisten radikaalien aatteiden suhteen vasemmisto-oikeisto akselilla on kuitenkin siinä, että äärioikeisto koostuu kokonaan natsismista ja fasismista käytännössä. Äärivasemmisto taikka radikaali-vasemmisto pitää puolestaan sisällä enimmäkseen sellaista, jota ei voida pitää yhtä epäoikeudenmukaisina ideologioina ja poliittisina lähtökohtina. Vaikka oikeisto enemmän kuin mieluusti näkisi stalinisteja joka kadunkulmassa, niin ainakin Läntisessä maailmassa vasemmisto-piireissä on hyvin vähän stalinistisia toimijoita, eikä käytännössä yhtään kun puhutaan parlamentaarisesta vasemmistosta.
Radikaaleista poliittisista liikkeistä ei tule keskittyä niiden radikaaliuteen, vaan niiden sisältöön. Sillä kaikki optimaalinen progressiivisyys ihmiskunnan historiassa, on aikanaan ollut ja tulee tulevaisuudessa yhtä lailla olemaan, aluksi radikaalia.
Kirjoittanut: pääkirjoittaja Johan J. Valli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti