Esimerkiksi Applen IPhone tuotteena olisi ollut mahdoton ilman Yhdysvaltain hallituksen, ennen kaikkea armeijan, merkittäviä julkisia investointeja teknologian kehitykseen. IPhone'n itseensä sisällyttämästä teknologiasta 70% on nimittäin julkisen sektorin investointien myötä kehitettyä. Siinä ei siis ollut kyse siitä, että Steve Jobs olisi ollut jokin visionäärinen velho. Hän oli hyvä markkinoimaan, eikä olisi siinäkään onnistunut ilman niitä varsinaisia insinöörejä ja tietotekniikan ammattilaisia jotka oikeasti IPhonen kehittivät. Edes siis tämä läpikotaisin kapitalistinen tuote ei ole lainkaan yhden yksilön projekti, vaan kaikkea muuta. Se ei ole edes kapitalismin tuote, vaan kapitalistettu tuote.
IPhone on kuitenkin vain kännykkä, ja mainittavan arvoinen siitä syystä ettei tämänlaisten materialististen innovaatioiden jotka voivat yksilön nostaa menestykseen, kehityskulku ja tarina ole koskaan yksilökeskeinen. Puhtaammin ihmisikeskeinen esimerkki on se, että vain murto-osa Suomen keskiluokasta olisi keskiluokkaa, mikäli meidän yhteiskunnassamme ei olisi aikanaan ollut niin vahvaa sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltiota. Pohjoismaalaisen hyvinvointivaltion malli on perinpohjaisen sosiaalidemokraattinen konsepti ja hyvä sellainen, ainakin verrattuna enemmistöön yhteiskuntajärjestelmistä mitä historia on tähän astisesti näyttänyt meille. Tämä ei tarkoita tosin sitä, että SDP Suomen tapauksessa olisi yksin rakentanut suomalaista hyvinvointivaltiota. Se tehtiin yhteistyössä Maalaisliiton ja SKDL,n kanssa. Ainoastaan se on historiallinen fakta menestyksekkään yhteiskuntamme luomisen historiasta, että Kokoomus ei osallistunut siihen lainkaan. Tämä ei sinänsä ole Kokoomuslaisten syy, vaan Neuvostoliiton ulkopoliittisen vallan. Joka tapauksessa Kokoomuksen poissa olo poliittisesta vallasta aikaisempina vuosikymmeninä on luultavasti palvellut suomalaisten etua ennen kaikkea yleensä.
Suomesta tulee paljon maamme vaatimattomaan kokoon nähden menestyksekkäitä insinöörejä, kaikenlaisia tutkijoita ja akateemikkoja ja taiteilijoita. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että suomalainen yhteiskunta on ollut tarpeeksi inhimillinen. Pohjoismaalaisen hyvinvointivaltion mallin mukaisesti ketään ei ole teoriassa jätetty yksin. Meillä on luotuna selvät instituutiot joiden kautta ja avulla ihminen on voinut edistää itseään itsensä, sekä koko muun yhteiskunnan eduksi. Tälläisiin lukeutuvat suoraan ennen kaikkea ilmainen koulutus kaikilla koulutuksen asteilla. Terveydenhuolto joka on pitänyt enemmistön toimintakykyisinä ja hyvinvoivina. Kaiken taustalla, harmaana eminenssinä sosiaaliturva jonka varaan ihminen joutuu paljon enemmän elämänsä aikana, mitä kokoomuslaiset idealistit ja hegemonistit haluavat itselleen myöntää. On esimerkiksi kristallin kirkkaasti selvää, ettei opiskelija valmistu tehokkaasti ja kasva hyvinvoivaksi, mikäli hänen pitää samalla käydä opintojensa ohella jatkuvasti töissä. Se imee nuoren elinvoiman ja mitään ei jää jäljelle, olla ihminen itsessään maailmassa.
Ihminen ei varsinkaan elämänsä ensimmäisinä vuosikymmenyksinä pärjää yksin. Siksi on tarvittua ja vaadittua, että meillä on keinot pitää huolta tulevien sukupolvien kyvystä kasvaa ja kehittyä jatkamaan yhteiskuntamme toimintaa. Eikä vaan toimintaa, vaan ehkä jopa sen muuttamista ja rakentamista paremmaksi. Parempi huominen tai ylipäätänsä mielekäs yhteiskunta ei ole mahdollinen mikäli ei ole tahoa joka systemaattisesti investoi juuri ihmisiin itseensä.
Tässä artikkelissa tarkoituksena ei ole myöskään antaa tukeamme läpikotaisin kollektivistiselle kulttuurille. On selvää, että monet menestystarinat ja hienot elämän kulut olisivat niin ikään jääneet toteutumatta ilman yksilöstä lähtöisin olevaa voimaa, ideaa ja haavetta. Tässä artikkelissa pyrkimyksenä on vain nostaa esille se ihmisyyden sanoma, ettei ihmistä tule jättää yksin maailmassa, eikä hän yksin voi taikoa tyhjästä mitään uutta ja merkityksellistä. Meillä on illuusio yksilöstä jonka pitää kyetä jo vasta teinistä nuoreksi aikuiseksi kasvaneena, heti onnistumaan tavattoman laaja-alaisesti, sellaista yksilöä ei kuitenkaan ole olemassakaan, eikä se onnistu yksin varttuneemmaltakaan yksilöltä. Vaikka yksin tekisi kaiken oikein, ei siitä vielä tule mitään ellei kukaan ole valmis investoimaan, antamaan ihmisarvolle materialistista tunnustusta, oli se sitten opintotuen tai palkan muodossa.
Se mitä oikeistolaiset puolueemme kutsuvat yksilön vastuullisuudeksi on todellisuudessa vain materiaalista yksinäisyyttä. Kukaan ei ole materialistisen yksinäisyyden kyllästämässä yhteiskunnassa auttamassa edes niitä joilla ei ole vielä ollut edellytyksiä luoda omaa toimeentuloaan, saati heitä joilla sen esteenä ovat ne monituiset ihmisyyden kompastuskivet. Ihmiselle ihmisyytensä arvossa kapitalistilla on antaa vain yksinäisyyttä ja ankara maailma, jonka ei tarvitsisi olla niin ankara maailma. Se mitä ihmiseltä kapitalismissa vaaditaan, että hänelle annetaan tunnustusta on ns. yksinäisen ihmeen illuusio. Vaatimus käytännöllisesti katsoen mahdottomasta tavasta olla.
Kirjoittaja: Johan J. Valli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti