Suomi koostuu 19 maakunnasta. Ennen vuoden 1994 aluehallintouudistusta nyky-ajan maakuntien rajat olivat häilyvät. Maakuntien lisäksi Suomessa on 7 aluehallintovirastoa ja 21 hyvinvointialuetta. Aluehallintovirastot perustettiin vuonna 2010 korvaamaan läänit ja hyvinvointialueet muodostettiin Marinin hallituksen toimesta vuonna 2023. Nämä kaikki ovat keskeisessä asemassa aluepolitiikasta puhuttaessa. Entä mitä on tämä aluepolitiikka. Tässä artikkelissa aluepolitiikalla viittaan sisäpolitiikkaan ja valtion sisäisiin alueellisiin hallintoelimiin. Mikään valtio ei kykene operoimaan pelkän keskusjohdon puitteissa, vaan tarvitaan pienempiä aluekohtaisia hallinnon tasoja yhteiskunnan mielekkään toiminnan mahdollistamiseksi. Nämä aluekohtaiset hallintoelimet ovat siitä syystä keskeisessä asemassa politiikassa, että niihin liittyvät yleensä keskeiset reaalipolitiikan välittömät kysymykset ja ongelmakohdat. Aluekohtaiset hallinnon tasot luovat myöskin mielekkäästi moninaista alueellista toimintakulttuuria ja identiteettiä valtion sisällä.
Tässä artikkelissa keskitymme ennen kaikkea maakuntiin ja hyvinvointialueisiin.
Maakuntien Suomi
Maakunnat ovat jokaiselle suomalaiselle tuttu asia. Matkatessa maakunnat tulevat vastaan maakuntien rajakylteistä esimerkiksi. Läheskään kaikille ei kuitenkaan ole selvää mitä maakunnat oikein tekevät, eikä asiaa voi selittää erityisen selkeästi. Aikakautenamme maakuntien rooli Suomessa on toimia keskitason hallintoelimenä, jos asian ilmaisee englanniksi niin voi todeta maakuntien olevan "middle-managment offices". Maakunnat muodostuvat maakunnan kunnista. Tarkemmin kunnat muodostavat maakunnan liiton jonka valta perustuu kuntien autonomiaan, maakunnan liittoa johtaa maakuntavaltuusto (joka on kunnanvaltuustojen tehtäväänsä nimittämä) ja maakuntajohtaja. Maakuntavaltuuston ja maakuntajohtajan tehtävä on vastata maakunnan yleisesti kehittämisestä ja suunnittelusta. Maakuntien asema on siis kuivan byrokraattinen.
Maakunnat ovat kuitenkin välttämätön osa suomalaista yhteiskuntarakennetta sillä ne mahdollistavat kuntien välisen alueellisen kehityksen ja suunnittelun yhteistyön. Näkemykseni mukaan olisi mielekästä mikäli maakunnat ottaisivat itselleen nykyisen lainsäädännön puitteissa aktiivisemman roolin alueellisten kehityshankkeiden toteuttamiseksi. Maakuntien tulisi osata ajaa asiaansa suoraviivaisen perustellusti ja omalta osaltaan vaatia valtion rahoitusta keskeisiin projekteihin. Suomeen tulisi luoda malli jossa maakuntien vastuulla olisi lakisääteisesti kartoittaa keskeisimmät kulttuuriset ja taloudelliset kehityshankkeet alueeltaan ja valmisteltava niiden toteuttamiseksi tarvittu rahoituspohja valtiolta. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että maakunnat ottaisivat aktiivisemman roolin infrastruktuurin kehittämisessä. Maakunnat totta kai jo nykyisessä tilanteessa ajavat ja puoltavat oman alueensa asioita, mutta tämä prosessi ei ole systemaattinen ja suoraviivainen. Etenkin uusien liikenneyhteyksien kartoittaminen ja perusteltavissa oleva toteutus sopisi hyvin nykyistä vahvemmin maakuntien toiminta-alueelle, kuten myös yleensä muut kulttuuria ja taloutta edistävät hankkeet. Liikenneyhteyksien ohella näitä lienee ovat erilaiset erikoistuneet opetuslaitokset, museot, instituutit ja taloudellista kasvua mahdollistavat talouspoliittiset mekanismit ynnä sitä muuten pohjustavat julkisen sektorin hankkeet.
On myös varmistettava, että maakunnan ajamat kehityshankkeet vastaisivat symmetrisesti oikeudenmukaisella tavalla maakunnan asukkaiden tarpeisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on perusteltua, että esimerkiksi Pirkanmaan kohdalla keskeiset hankkeet keskittyvät nimenomaisesti Tampereen kaupunkiseudulle. Suurimmat kaupungit tulee ottaa ensisijaisesti huomioon tämänlaisissa ehdotetuissa maakunnan hankkeissa, sillä maakuntien toiminta ei saa heikentää kaupunkien kehitystä vaan päinvastoin sen tulee tukea sitä. Suurimpien kaupunkien ensisijainen huomioiminen ei kuitenkaan tarkoita pienempien kuntien laiminlyöntiä, ainakaan se ei saisi tarkoituksenmukaisesti tarkoittaa sitä, vaan yksinkertaisesti suurimpien kaupunkien ensisijainen huomioiminen vastaa parhaiten kulttuuristen ja taloudellisten tarpeiden realiteetteihin.
Hyvinvointialueet
Hyvinvointialueet ovat Suomen aluepolitiikan hallintorakenteen uusi tulokas. Hyvinvointialueet perustettiin vastaaman sosiaali- ja terveyspalveluiden, sekä pelastustoimen toteutuksesta omalla alueellaan. Tämä vastuu siirrettiin kunnilta hyvinvointialueilla siitä yksinkertaisesta syystä, että monilla pienillä kunnilla Suomessa ei ollut enää taloudellista kykyä toteuttaa kaikkia lakisääteisiä velvollisuuksiaan kestävällä tavalla. Hyvinvointialueet ovat ratkaisu tähän ongelmaan siinä mielessä, että ne mahdollistavat laajemman rahoituspohjan ja laajemman strategian palveluiden riittävän tarpeellisessa toteutuksessa, kuin kunnat. Hyvinvointialueet ovat Marinin hallituksen esittelemä ratkaisu niin kutsuttuun SOTE-kriisiin. Marinin hallituksen puolueista pääministeripuolue SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät olisi halunneet antaa hyvinvointialueille verotusoikeuden, jotta hyvinvointialueet eivät olisi täysin riippuvaisia valtion suorasta rahoituksesta ja jotta niillä olisi mahdollisuus aidosti autonomiseen toimintaan. Marinin hallituksen puolueista Keskusta kuitenkin vastusti tätä ja tämä on johtanut siihen, että hyvinvointialueet eivät kykene muodostamaan kestävää rahoituspohjaa lakisääteisten tärkeiden palveluidensa toteuttamiseksi.
On täysin välttämätöntä, että hyvinvointialueille annetaan verotusoikeus sillä muuten sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon toimintaedellytykset kapenevat tavalla josta on vakavia seurauksia suomalaisille itselleen. Nykyinen Orpon hallitus on omaan uusliberalistiseen talouspolitiikkaansa sopivalla tavalla vain pahentanut hyvinvointialueiden ahdinkoa leikkaamalla niiden rahoituksesta. Orpon hallituksen toimet ovat johtamassa esimerkiksi siihen, että terveysasemien määrä tulee vähenemään huomattavasti ja päivystykset ovat auki rajatummin. Tämä on tolkutonta politiikkaa joka myös nimenomaan tästä aluepoliittisesta tulokulmasta tarkasteltuna johtanee suomalaisten eriarvoiseen asemaan heidän asuinpaikkansa perusteella, edellytyksissä saada laadukasta terveydenhoitoa tai vastaanottaa hyvin toteutettua apua ynnä tukea sosiaalipalveluista.
Pohdintaa
Tulevaisuuden aluepolitiikasta Suomessa olisi mielestäni perusteltua käydä enemmän yhteiskunnallista keskustelua. Olen itse esimerkiksi monta kertaa pohtinut sen mielekkyyttä, että meillä on erikseen hyvinvointialueet ja maakunnat. Olisi mielestäni perusteltua hallinnollisen tehokkuuden nimissä pyrkiä sovittamaan hyvinvointialueet ja maakunnat yhteen jollakin uudella tavalla. Hyvinvointialueiden mukanaan tuomat aluevaltuustot on hyvä uudistus, se vahvistaa suomalaista demokratiaa ja Suomen eri alueiden mahdollisuutta vaikuttaa omiin välittömässä toimintaympäristössään oleviin asioihin aktuaalisella tavalla. Mielestäni ei ole tarpeellista yhdistää hyvinvointialueita ja maakuntia, mutta niiden yhteensovittaminen nykyistä selvemmällä tavalla olisi perusteltua. Tämä ei olisi mikään erityisen haastava hanke siinä mielessä, että maakuntien ja ELY-keskusten toiminta on jo yhteensovitettu Suomen hallintorakenteessa toimivalla tavalla. Yksinkertaistaen pointtini on se, että maakuntien ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön kanavat tuskin ovat vielä kehittyneet sellaisiksi mitä niiden olisi syytä olla mielekkään alueiden kehittämisen ja suunnittelun osalta. Kysymys siis kuuluu, että millaisen toiminnallisen yhteyden maakunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat.
Pitäisin itse siis aluevaltuustot ja maakuntavaltuustot erillään toisistaan, sillä ne vastaavat selvästi eri tehtävistä. Niiden yhdistäminen tai esimerkiksi maakuntavaltuustojen sulauttaminen aluevaltuustoihin ei ole perusteltua. Sillä vaikka edellä kuvatunlainen uudistus saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa mielekkäältä tavalta yksinkertaistaa hallintorakennetta niin todellisuudessa se johtaisi keskeisiin ristiriitoihin aluevaltuustojen ja kunnanvaltuuston välillä. Tälläinen uudistus ei palvelisi suomalaisten etua vaan yksinkertaisesti rikkoisi moninaisen hallintorakenteen salliman dynamiikan toiminnassaan.
Keskeinen talouspoliittinen suunnanmuutos joka on tärkeää toteuttaa olisi se, että hyvinvointialueiden rahoituspohja turvattaisiin ja, että maakuntien rahoitusta lisättäisiin alueellisen kehityksen edistämiseksi. Orpon hallituksen edustama uusliberalistinen talouspolitiikka ei mahdollista sitä, että julkinen sektori kykenisi investoimaan mielekkäällä tavalla joka loisi uusia taloudellisia ja kulttuurisia edellytyksiä. Kuten kansalaistenkin kohdalla niin myös aluepolitiikassa Orpon hallituksen politiikka yksinkertaisesti kaventaa mahdollisuuksia, jälkimmäisen kohdalla mielekkään yhteiskunnallisen kehitystyön edellytyksiä. Mikäli julkisen sektorin kyky investoida yhteiskuntaan kasvua edistävällä tavalla torpataan Suomessa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten epärealistisen ja epäjohdonmukaisen talouspolitiikan seurauksena niin sen vaikutus Suomen taloudelle ja yhteiskuntaelämälle yleensä on jotakin jonka vaikutukset tulevat näkymään pitkään, ja tämän politiikan vaikutukset eivät ole kaunista seurattavaa.
✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿
Punainen Pohjantähti; Loogisesti punainen.
Kirjoittanut: Johan J. Valli 2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti