Vasemmistolaisille talousjärjestelmän muuttaminen on aina ollut keskeinen ja oikeutettu sydämen asia. Nykyisessä tilanteessa tämä ei koske myöskään enää ainoastaan kommunisteja ja anarkosyndikalisteja, vaan myös sosiaalidemokraatteja. Tokikin se millainen talousjärjestelmä halutaan luoda nykyisen uusliberalistisen kapitalismin tilalle, omaa valtavan skaalan. Pelkästään kommunistien keskuudessa eroja on lukemattomiin vivahteisiin saakka riippuen siitä kysyykö leninistiltä vaiko eurokommunistilta, esimerkiksi.
Kaiken kaikkiaan vasemmistolaisen talousajattelun yhdistävä polttopiste kuitenkin on sosialismissa. Toisin sanoen kaikki vasemmistolaiset pyrkivät edistämään tasapuolisempaa vaurauden jakoa ja tuotantovälineiden yhteisomistusta, toteutettiin tämä tavalla X taikka Y. Huomattavia eroavaisuuksia on olemassa, aidot sosiaalidemokraatit esimerkiksi tavoittelevat sosialismia. Käytännössä, päivän politiikassa, he kuitenkin tyytyvät tekemään hyvin pieniä askeleita tätä kohti. Tämä johtuu syvällisistä maailmankuvallisista eroista liittyen esimerkiksi Friedrich Engelsin ja Karl Marxin materialistiseen dialektiikkaan, jonka tulkinnasta on monia eriäviä näkemyksiä.
Punainen Pohjantähti linjaa, että muutoksen kapitalistisesta yhteiskunnasta sosialistiseksi, on tapahduttava rauhallisen yhteiskuntakehityksen ja reformien muodossa. Kapitalismi on looginen kehitysvaihe ihmiskunnan sivilisaation kehityksessä, jota tulee seuraamaan todennäköisesti sosialistinen yhteiskunta. Tämän prosessin eteen on kuitenkin tehtävä töitä, sillä sosialismin solidaarisuus on jotakin vankan puolustamisen arvoista. Mahdollistaisihan sosialismi ensimmäistä kertaa maailman historiassa ihmiskunnan yhdistymisen aktuaaliseksi sivilisaatioksi. Seuraavana esittelemme näkemyksiämme siitä, miten toteuttaa suomalaista protososialistista ja suomalaista sosialistista politiikkaa. Näkemyksemme ei ole tarkoitus olla utopinen taikka kuvaus optimaalisimmasta mahdollisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Enemmänkin se pyrkii yksinkertaisesti ilmaisemaan, miten asiat voisivat olla huomattavasti paremmin.
Huomioithan, että kyse on monimutkaisesta kokonaisuudesta. Finanssipolitiikak ei yksistään voi toimia visioimallamme tavalla, mikäli rahapolitiikka ja tulopolitiikka eivät tue sitä.
Finanssipolitiikka
Ehdottamamme finanssipolitiikan tavoitteena on korvata uusliberalistinen kurjistamispolitiikka. Sillä tämä palvelee lähinnä ideologisten taloudellisten teorioiden ihannelukuja. Kyseessä on huono ideologia, sillä sen ihanneluvut eivät realisoidu ihmisten hyvinvointina ja yhteiskunnan elinvoimaisuutena. Finanssipolitiikka on keskeinen väline muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, jossa raha palvelee ihmistä, eikä ihminen rahaa.
Kestävä finanssipolitiikka perustuu ennen kaikkea investointeihin, joilla luodaan hyvinvointia kuin myös pitkäaikaisia edellytyksiä hyvinvoinnille. Voimmekin omata seuraavat käsitteet...
- välitön hyvinvointi-investointi
- välillinen hyvinvointi-investointi
Molemmat näistä olisivat tärkeitä menetelmiä humanistisen talouden luomiseksi. Kyseessä olisi talousjärjestelmä jonka päämääränä on edistää inhimillisen kasvun potentiaalin realisoitumista ja laajasti hyvinvointia. Finanssipolitiikan tavoitteena ei tule olle taloudellisen kilpailukyvyn takaaminen, vaan ensisijaisesti kansalaisten hyvinvoinnin takaaminen. Tämän saavuttamiseksi talouspolitiikan kaikki alat olisivat vain välinearvoisia. Välittömiin hyvinvointi-investointeihin lukeutuvat sosiaaliturvan ja SOTE-palveluiden olevien kulujen kattaminen ja kasvavien kulujen ennakoiminen lisärahoituksella sekä kuluja vähentävillä reformeilla. Täten siis tulonsiirrot ovat välittömiä hyvinvointi-investointeja, joita voidaan hätätilassa rahoittaa myös julkisella velalla. Lähtökohtaisesti välittömät hyvinvointi-investoinnit kyettäisiin kustantamaan välillisillä hyvinvointi-investoinneilla. Finanssipolitiikan suhteen välillisiin hyvinvointi-investoihin lukeutuvat liikenneinfrastruktuurin, tiedonsiirtoinfrastruktuurin, energiainfrastruktuurin ja uusien palveluiden rahoittaminen. Nämä loogisesti johtavat taloudelliseen tasaiseen kasvuun, joka vahvistaa veropohjaa. Tämä mahdollistaa pääomatulojen verotuksen koventamisen ja tuloverotuksen progression koventamisen.
Optimaalisessa finanssipolitiikassa lähtökohtana on pysyä välillisten hyvinvointi-investointien suhteen edellä välittömien hyvinvointi-investointien kustannuksia, ja täten pitää julkiset kulut vakaina. Velkarahoitus on myös keskeinen työkalu, kunhan velkarahoitus kohdistuu ensisijaisesti välillisesti kaikkea kasvua ylläpitäviin välillisiin hyvinvointi-investointeihin. Velkarahoitus on kuitenkin hyväksyttävissä myös välittömien hyvinvointi-investointien suhteen. Molempien kohdalla, mutta korostuen etenkin välillisten kohdalla, peruste tälle on siinä että runsausperusteinen investointi yhteiskuntaan loogisesti edistää yhteiskunnan elinvoimaisuutta, siis myös sen taloudellista elinvoimaisuutta. Tällöin pitkällä aikavälillä ne tuottavat enemmän kuin maksavat alkujaan.
Tältä pohjalta ehdotettavat uudistukset:
- julkisen velan taittaminen investoinneilla erilaiseen infrastruktuuriin ja opetustoimintaan
- optustoiminnan kannustimet (opintolainan uudistus, opintotuen korottaminen (ainakin 120 eurolla))
- keskittämisreformit (palveluiden keskittäminen)
- ennaltaehkäisevät ja kuntouttavat reformit (sosiaalitoimen uudistus ja rahoitus)
Rahapolitiikka
Rahapolitiikassa lähtökohtana on oltava keskuspankkikulttuurin romuttaminen. Joka tarkoittaa sitä, että keskuspankkien hallinto on sidottava noudattamaan perustuslain mukaisia periaatteita ihmisten hyvinvoinnin takaamisesta. Keskuspankit on myös saatava tiiviimmin demokraattisen päätöksenteon piiriin.
Keskuspankkikulttuuri viittaa pax-americanan aikana muodostuneeseen toimintakulttuuriin, jossa pyritään ensisijaisesti takaamaan talouskasvu absoluuttisena itseisarvona. Riippumatta siitä leviääkö sen tuottamat edut reilusti ja tasapuolisesti yhteiskuntaan. Tästä syystä keskuspankki tulee kytkeä joko Euroopan Unionin tasolla sosiaali- ja terveysasiain edunvalvontaan, tai sitten kansallisessa kehyksessä sosiaali- ja terveysministeriön poliittiseen ohjaukseen. Tämä on konkreettinen reformi jonka tavoitteena on valjastaa raha palvelemaan yhteiskuntaa, kun nyt yhteiskunta palvelee rahaa.
Teknisemmällä tasolla uuden hyvinvointivaltion taloudellinen perusta turvataan rahapolitiikassa sitomalla liikkeelle laskettavan rahan määrä bruttokansantuotteen kasvuun, jolloinka bruttokansantuotteen kasvu mahdollistaa teoriassa rahapolitiikan osalta yhteiskunnan bruttotulojen kasvun samassa suhteessa. Rahan kasaantuminen voittojen kiskonnalla on mahdollista estää finanssipoliittisilla interventioilla koskien pääomatulojen verotusta ja yhteiskunnallista omistusrakennetta.
Laman ja taantuman aikaan keskeisenä toimena on oltava runsausperiaatteen mukaan lähteä elvyttämään taloutta samanaikaisesti mikro- ja makrotasolta. Tämä tulisi toteuttaa kansalaisten tileille toimitetuilla elvytyslisillä ja julkisilla investoinneilla (etenkin välilliset hyvinvointi-investoinnit). Keskuspankin tulee korkojen suhteen toimia yhteiskunnan taloudellisena kilpenä muuta maailmaa vastaan ja pyrkiä takaamaan matalat korot. Tämä mahdollistaa finanssipolitiikan mahdollisen julkisen velan ohella, mikrotason velkarahoituksen elvyttävän vaikutuksen.
Tältä pohjalta ehdotettavat uudistukset:
- elvytyslisä
- rahan arvon sitominen bruttokansantuotteeseen
- lakivelvoitteinen hyvinvointielvytys
Tulopolitiikka
Tulopolitiikka tarkoittaa tuloista ja työehdoista vastaavaa poliittista prosessia. Nykyisellään Suomessa tulopolitiikka viittaa siihen kun ammattiyhdistysten keskusliitot ja työnantajatahojen vastaavat pyrkivät saavuttamaan yhteisymmärryksen esimerkiksi työehtosopimuksen vähimmäispalkasta joka työntekijälle pitää maksaa.
Keskeisin muutos nykytilanteeseen Suomen II. tasavallan tulopolitiikassa olisi se, että lakiin kirjattaisiin vähimmäistuntipalkka, jonka tulisi olla 15-20 euron suuruusluokkaa. Ammattiyhdistysliike vastaisi yhä kuitenkin valtakunnallisesta työehtosopimuksesta, kyllä tarkoitamme yksittäistä valtakunnallista työehtosopimusta. Sen aikaan saamiseksi käytäisiin neuvottelut kolmen tahon kesken jotka olisivat SAK, työnantajatahot ja puolueeton komitea (joka koostuisi teknokraattisesti virkansa saaneista asiantuntijoista). Tämä teknokraatti-komitea vastaisi julkisen valtiovallan edustuksesta ja kykenisi äärimmäisissä tilanteissa käyttämään neuvotteluissa veto-oikeutta.
Sosiaaliturvan suhteen keskeisin muutos olisi elinvakuuden käyttöön ottaminen. Elinvakuus tarkoittaa perustulon konseptiin perustuvaa sosiaaliturvan muotoa. Kyse olisi tuesta joka turvaisi jokaisen kansalaisen perustarpeet. Jokaisella kansalaisella olisi oikeus tähän tukeen, joka olisi 900 euron suuruusluokassa. Käytännössä siihen paljonko elinvakuutta ihminen saisi, vaikuttaisi tämän kuukausitulot ja pääomatulot. Eli siis vain hyvin pienituloiset saisivat 900 euroa ja ihmisen erilaisten tulojen kasvaessa, tuen määrä vähenisi. Opiskelijoilla olisi oikeus tuloista riippumatta vähintään 600 euron elinvakuuteen, eläkeläisillä olisi automaattisesti oikeus tuohon yleiseen maksimiin, 900 euroon. Tämän lisäksi valtio tarjoaisi erityistukia kuten pienyrittäjätuki, vammaistuki ja kuntoutustuki mm. Lapsiperheiden sosiaaliturva perustuisi rahan osalta lapsilisiin, jokaisesta lapsesta saisi 150 euron kuukausilisän.
Kaikki sosiaaliturvan tuet olisi lain nojalla sidottu kuluttajahintoihin, eli niihin tulisi automaattiset indeksikorotukset hintojen noustessa.
Tältä pohjalta ehdotettavat uudistukset:
- elinvakuus
- lakisääteinen vähimmäistuntipalkka
- kannustava lapsilisä
- lakivelvoite valtakunnalliseen työehtopimukseen osallistumisesta
- laki valtakunnallisen työehtosopimuksen menettelystä
Kirjoittaja:
pääkirjoittaja Johan J. Valli
Ps. Suomen Pankin (siis Suomen Keskuspankin) nimi muutettaisiin Suomen Hyvinvoinnin Talouslaitokseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti