Suomen II. tasavalta: hallintomuoto

Seuraavana esittelemme visiomme moraalisesta ja ihmisille omistetusta suomalaisesta yhteiskunnasta. Nykyinen suomalainen yhteiskunta on koko 2000-luvun liukunut enenevissä määrin uusliberalistisen talouspolitiikan hegemoniaan. Politiikka on supistettu irvikuvakseen, eli ideologiseksi pragmatismiksi. Politiikassa korostuu absurdilla tavalla ainoastaan talouspolitiikka, vaikka todellisuudessa politiikan ytimessä ovat etiikkaa koskevat kysymykset, ne kuuluisat arvovalinnat. 

Kokoomuksen kaltaiset puolueet ovat rakentaneet oman liturgiansa joka supistaa politiikan talouspolitiikaksi ja menetelmä jonka pitäisi tähän kaiken parantamiseen tehota on, aina, leikkaaminen julkisesti tuotetuista sosiaali- ja terveyspalveluista taikka sosiaaliturvasta. Näiden takia valtiota ei voi velkaannuttaa, mutta rikkaimmille kohdistetut veroalet voidaan kyllä velaksi rahoittaa. Kokoomuksen politiikka on ihan yhtä ideologista, kuin politiikka aina on. Erona Vasemmistoliittoon taikka demareihin on tietenkin se, että sen ideologia on kristallin kirkkaasti brutaali kaikille muille kuin ylemmälle keskiluokalle ynnä heitä rikkaammille.

Tarkoituksena on kirjoittaa aiheesta alustavasti kolme erillistä artikkelia joista jokainen on omistettu yksitellen seuraavien teemojen käsittelyyn, johtuen jokaisen yksittäisen teeman laajuudesta. Tämä artikkeli pureutuu visioomme hallintomallista.

• hallintomalli
• talousjärjestelmä
• edellytykset

HALLINTOMALLI

Erilaisia hallintomalleja ja valtiomuotoja on useita erilaisia. Vastoin yleistä käsitystä valinta ei ole myöskään mustavalkoinen. Ainoat vaihtoehtomme eivät ole demokratia tai sitten diktatuuri. Hän joka ajattelee näin mustavalkoisesti, on naiivi, jokseenkin epäanalyyttinen ja yleissivistyksen puutteesta kärsivä.

Perusta

Suomen II. tasavallan tulisi olla semi-presidentiaalinen tasavalta. Aivan kuten se on tälläkin hetkellä. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan symbolinen johtaja on demokraattisesti valittu toimija. Varsinaisesta päätöksenteosta vastaa nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme pääministeri ja valtioneuvosto, jonka johtaja pääministeri on. Uudessa meidän mielestämme paremmassa suomalaista yhteiskuntaa luotsaavassa valtiossa, valtion symbolinen johtaja olisi yhä demokraattisesti valittu presidentti. Tämän tehtävänä olisi toimia yhteiskuntaa yhdistävällä tavalla, ja suhtautua diplomaattisesti yhteiskunnan sisäisiin poliittisiin ristiriitoihin. Suomen II. tasavallan presidentin tulisi täten toimia viestinnällisenä sovittelijana ja tasapuolisena äänenkantajana yhteiskunna eri ryhmille. Yhteiskunnan varsinaisesta poliittisesta johtamisesta vastaisi yhä pääministeri ja ylintä lain toimeenpanovaltaa käyttäisi keskushallinto (valtioneuvostoa vastaava instituutio). Keskushallinto koostuisi määrätystä joukosta ministereitä. Ministerit olisivat demokraattisesti valittuja poliitikkoja, mutta ministeriksi päästäkseen tulisi täyttää myöskin muita vaatimuksia. Ministerin tulisi aina omata korkeampi korkeakoulututkinto omalta alaltaan, sekä myös tietty määrä opintoja etiikasta, yhteiskuntafilosofiasta, juridiikasta ja politiikan historiasta. Toisin sanoen talousasiain ministerin tulisi esimerkiksi olla taloustieteestä väitöstutkimuksen tehnyt henkilö, joka täyttää myöskin vaatimukset asiantuntimuksesta koskien arvovalintoja, historiaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Jokainen ministeri johtaisi omaa ministeriötään yhdessä 10 meritokraattisesti virkansa saaneen asiantuntijan avustuksella. Nämä teknokraatit muodostaisivat käsillä olevalle aiheelle omistetun valiokunnan, kuten esimerkiksi talousasiain valiokunnan. 

Demokratiasta, teknokratiasta ja vallan hajauttamisesta

Vaikka tämä hallintomalli omaa keskeisiä demokraattisia elementtejä, siinä määrin, että se on demokratiaa. On kuitenkin myös huomattavaa, että tämä malli omaa myöskin keskeisiä teknokraattisia piirteitä. Tämä perustuu platonistiseen propositioon siitä, että hallinnointi vaatii tietämystä siitä mitä hallitsee, sekä tietämystä siitä minkälaiset menetelmät ovat mahdollisia. Punainen Pohjantähti puoltaa teknokraattisten elementtien omaamista yhteiskuntiin. Asian voi hahmottaa siten, että kuinka moni ihminen menisi sellaisen lääkärin vastaanotolle joka ei tiedä mitään lääketieteestä. En ainakaan minä.

Hallintomallin olisi loogisesti välttämätöntä noudattaa Montesquien vallan kolmijaon periaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että lainsäädännön, lain toimeenpanovallan ja lain tulkinnan valtaa (eli tuomiovaltaa) toteuttavien instituutioiden on oltava toisistaan erillisiä ja riippumattomia. Näin kyetään takaamaan tietenkin se esimerkiksi, ettei tuomioita anneta hegemonisesti muodostettujen lakien mukaan.

Rautalangasta esitettynä Suomen II. tasavallan vallan kolmijako toteutuisi seuraavalla tavalla.

keskushallinto: lain toimeenpanovalta

parlamentti: lain säädännön valta

oikeuslaitos: laillinen tuomiovalta

Parlamentin ja keskushallinnon käytänteistä toiminnasta

Keskushallinnon ministerit valittaisiin kuten todettua, edustuksellisilla vaaleilla. Vaalit voittanut puolue muodostaa hallitusneuvotteluissa koalition joka sitten lähtee edistämään omia arvovalintojaan politiikassa. Pääministeriksi nousee suurimman puolueen eniten ääniä saanut parlamentaarikko. Muut ministerivirat jaettaisiin hallituspuolueiden kesken suhteutettuna niiden parlamentti-ryhmän kokoon. Hallituksen muodostuksen suhteen merkittäviä eroja nykyiseen menettelyyn ei siis olisi. Sen sijasta parlamentti uudistuisi tätä selvemmällä tavalla. Parlamentti suurenisi 200 kansanedustajasta 300 parlamentaarikkoon. Näkemykseni yksinkertaisesti on se, että suurempi parlamentti peilaisi kattavammin koko yhteiskuntaa. Parlamentin suurkokouksia (täysistuntoja) ja muita vastaavia parlamentin kokoontumisia johtaisi puheenjohtajisto, joka ei olisi demokraattisesti nimitetty vaan koostuisi kolmesta tuomarista. Parlamentin puheenjohtajat siis niin ikään olisivat teknokraatteja. 

Lakiesitysten käsittelyyn tuominen olisi automaattisesti mahdollista hallituksen ministereille, mikäli hallitus on kokonaisuudessaan tukee esitystä. Parlamentaarikot voisivat niin ikään tuoda käsittelyyn lakiesityksiä, niin oppositiosta kuin hallituksestakin. Lakiesityksen laajempaan valmisteluun ottamiseksi edellytetään 15 parlamentaarikon kannatusta. Valmisteluprosessin jälkeen lakiesitys tuodaan parlamentin käsittelyyn, jossa se hyväksytään mikäli se saa vähintään 55% enemmistön tuekseen. Jotta lakiesitys menee läpi parlamentissa, se vaatii siis 165 parlamentaarikon tuen. Näin pyritään edistämään puoluerajat ylittävää yhteistyötä ja kompromisseja. Jotta lakiesityksestä tulee uusi laki, niin se vaatii presidentin hyväksynnän. Presidentti voi kuitenkin kieltäytyä hyväksymästä esitystä, jolloin häneltä edellytetään selontekoa päätöksestään. Tämän jälkeen samaa lakiesitystä ei voida tuoda kääsittelyyn saman vaalikauden aikana.

Vaaleista puheen ollen ne järjestetään seuraavilla aikaväleillä. Mikäli hallitus ns. kaatuu kesken kauden, niin uusia vaaleja ei järjestetä, vaan suurin puolue aloittaa hallitusneuvottelut uudelleen. Parlamenttivaalit olisivat 3 vuoden välein, presidentin vaali olisi 6 vuoden välein, kunnallisvaalit 2 vuoden välein ja aluevaalit 3 vuoden välein. 

(Huom. sama henkilö saisi vastata presidentin virasta elinaikanaan, maksimissaan kaksi kautta.) 

Kirjoittaja:

pääkirjoittaja Johan J. Valli