Reilun Suomen politiikka: SOTE ja julkiset investoinnit

Tässä tekstissä esitämme sellaisen valtioneuvoston, jonka Punainen Pohjantähti Suomelle tarjoaisi. Siis hyvän reaalipolitiikan vision. Olemme jo kirjoittaneet aiheesta artikkelin jossa käsitellään Julkista sektoria yleensä ja Sosiaaliturvaa. Tässä artikkelissa jatkamme käsittelemällä sosiaalitoimea ja terveydenhuoltoa (SOTE), sekä julkisia investointeja ja niiden tärkeää yhteiskunnallista roolia. 

Sosiaalitoimi ja terveydenhuolto

Sosiaalitoimesta ja terveydenhuollosta on 2010-luvullakin puhuttu paljon mediassa. Erityisesti ns. SOTE-uudistus oli pitkään minunkin aikaisempina nuoruuden vuosina otsikoissa ja sitä yritettiin saada maaliin monen hallituksen voimin. SOTE-uudistusta koskevassa poliittisessa keskustelussa tulikin aikanaan esille monta keskeistä pointtia asiaan liittyen. Ennen kaikkea tästä julkisesta keskustelusta pystyi havaitsemaan Kokoomuksen ja muiden oikeistopuolueiden halun yksityistää terveydenhuoltoa Suomessa. Vaikka tämä yksityinen terveydenhuolto ei ole koskaan toiminut oikeastaan missään kunnolla. 

Keskeisin ongelma Suomessa aikanamme koskien niin sosiaalitoimea kuin terveydenhuoltoa on liian alhainen rahoitus. Suomessa näitä elintärkeitä palveluita rahoitetaan huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Rahoitus tulisi saada nousuun, sillä sitä enemmän resursseja niin sitä paremmista palveluista nautimme. Tavalliselle kansalaiselle kaikista selvin merkki rahoituksen puutteesta lienee tavattomasti paisuneet jonot. Rahoituksen kasvattamiseksi tulisi turvautua aikaisemmassa Reilun Suomen politiikka artikkelissamme linjattuihin keinoihin. Tämän lisäksi tietenkin resurssien priorisointi on yllättävän tehokas työkalu. Rahoitusta tulisi kohdentaa erityisesti sinne missä jonot ovat kaikista pisimmät ja palveluiden kysyntä kaikista suurinta. Marinin hallituksen toteuttaman SOTE-uudistuksen keskeisin ongelma on se, ettei hyvinvointialueille annettu verotusoikeutta. Erityisesti Vasemmistoliitto ja SDP olisivat tätä halunneet, mutta Keskusta vastusti. Näin hyvinvointialueiden rahoitus on täysin riippuvainen valtion suorasta rahoituksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueet eivät voi sopeuttaa taloudenpitoaan niin dynaamisesti kuin olisi mahdollista verotusoikeuden kanssa. Tätäkin suurempi vaara piilee siinä, että uusliberalistista politiikkaa ajavat puolueet voivat helposti vähentää kulujen karsinta pakkomielteensä johdosta sosiaalitoimen ja terveydenhuollon rahoitusta, silloin kun istuvat hallituksessa. Hyvinvointialueille tulisi siis myöntää verotusoikeus pikimmiten mikäli riittävä rahoitus halutaan turvata.

 

SOTE-uudistuksen myötä keskusteltiin paljon siitä, että missä kaikkialla palveluiden on oltava lähellä. Tai toisin sanoen, kuinka lähellä palveluiden tulisi vähintään olla. Ei ole realistista, että jokaisessa kirkonkylässä on terveysasema. Toisaalta ei ole moraalista mikäli puoli Suomea jätettäisiin ilman terveysasemia. Käsittääkseni on loppujen lopuksi sangen helppoa kartoittaa, että minne terveysasema kannattaa sijoittaa. Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on kenties hurjan kuuloinen, mutta rationaalinen, jokaisessa kunnassa ei voi olla terveysasemaa. Tämänlaisen keskustelun perusta on kuitenkin semantiikassa, ei ole ehkä laajemminkaan mielekästä, että 1000-4000 asukkaan keskittymä on itsenäinen kunta.

Sosiaalitoimessa tulisi panostaa matalan kynnyksen palveluiden kehittämiseen. Olisi perusteltua, että suurissa kunnissa (yli 50 000 asukasta) olisi aktuaalinen vuorokauden ympäri auki oleva sosiaalipäivystys, jonne välitöntä psykologista ja sosiaalista apua tarvitseva voisi hakeutua. Sosiaalitoimessa tulisi harjoittaa tätäkin enemmän "innovointia". Etenkin suuren kysynnän alueille olisi lain hengen mukaista, että julkinen taho tarjoaisi auttavan puhelimen palveluita. Ajatellaan esimerkkinä Pirkanmaan Sosiaalilinja, jonne niin itsetuhoinen kuin perheväkivallastakin kärsivä voisi soittaa ja saada siten alustavaa konsultaatiota. Niin näiden innovaatioidenkin kuin perinteistenkin sosiaalipalveluiden tarkoituksenmukaisen toiminnan suhteen riittävä rahoitus on kaikki kaikessa. Mikäli suuri osa asiakkaista ei saa palvelua, niin palvelu ei toimi. Silloin rahoitusta on lisättävä ja keinot tähän löydettävä. 

Sosiaalitoimen kehittäminen, joka on mahdollista vasta kun riittävä rahoitus on turvattu, on avainasemassa tulevaisuuden ongelmien ehkäisemisessä. Sosiaalitoimi on ainoa taho joka tarjoaa suorasti keinot suomalaisten mielenterveyden, työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Ei siis ole toimivaa hyvinvointivaltiota ilman toimivaa sosiaalitoimea.

Julkiset investoinnit

Mikäli on tärkeä periaate S jonka toteuttamiseen tarvitaan resurssia E, niin kuka kieltäytyisi periaate S'n toteuttamisesta eväämällä resurssin E. Sanotaan, että periaate S on perusterveydenhuolto ja resurssi E tarkoittaa rahaa. Siis kuka kieltäytyisi perusterveydenhuollon tarjoamisesta ihmisille, eväämällä rahoituksen. Tälläinen henkilö olisi moraalisesti hyvin kyseenalainen toimija, hän sallisi sen kuoleman ja kärsimyksen toteutua jonka hänen oma valintansa mahdollistaa. Miksikö hän näin tekisi, luultavasti siksi, että hän näkisi rahan arvokkaampana kuin elämän. Tässä on nyt siten hyvin yksinkertainen looginen huomio, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta osoittaa hyvin syyn olla koskaan äänestämättä niitä poliittisia tahoja jotka näin menettelevät. Tälläisiä tahoja ovat kaikki Suomen autenttiset oikeistopuolueet, siis Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Tästä esitetystä huomiosta voidaan myös vetää se johtopäätös, että tärkeän asian toteuttamiseksi siihen tulee investoida. Investointi tässä perustavanlaatuisimmassa merkityksessään tarkoittaa resurssien antamista asian toteuttamiseksi. 

Yrityksissä investoidaan siihen mikä on tarpeellista rahallisten voittojen mahdollistamiseksi. Turhat kulut karsitaan niin ikään maksimaalisten voittojen nimissä. Oikeistopuolueet, etenkin Kokoomus ja Perussuomalaiset pyrkivät johtamaan valtiota tällä tavoin. Valtio ei kuitenkaan ole yritys, valtion tarkoitus ei ole tehdä voittoa vaan toteuttaa omat periaatteensa (lakinsa), kaikkien kansalaisten eduksi (moraalisesti perustellussa yhteiskunnassa). Tästä seuraa tärkeä kysymys, miksi valtion kuluja pyritään siten karsimaan niin pakkomielteisesti. Mitä voittoja ne lisäävät? Tuskin oikeistolaiset pitävät lisääntynyttä pahoinvointia, terveysongelmia, rapistunutta infrastruktuuria ja toimimattomuutta voittoina. Oikeistolaisen politiikan ongelma on juurikin siinä, että se näkee yhteiskunnan koko merkityksessäkin rahan kaikista suurimpana arvona ja päämääränä. Realistinen ja rationalistinen katsontakanta asiaan puolestaan näkee rahan mahdollistajana. Toki taloutta tulee hallita ja pitää silmällä käytännön syistä. Mitä pieni ajoittainen velkaantuminen kuitenkaan tässä realistisessa ja rationaalisessa katsonnossa haittaa, mikäli se kohdennetaan tärkeisiin hankkeisiin? Sellaisiin jotka saattavat hyvinkin maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä jopa tässä rahan pakkomielteen kehyksessä.

Valtion tulee investoida aina mahdollisimman paljon itseensä, siis hallitsemaansa yhteiskuntaan. Ennen kaikkea sitä määrittävään elinvoimaan eli ihmisiin. Olisi perusteltua, että tänä hallituskautena Suomessa investoitaisiin esimerkiksi juurikin perusterveydenhuoltoon, psykiatriseen terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen, toisen asteen koulutukseen, korkeakoulutukseen, rautateihin ja verkkoinfrastruktuuriin. Nämä kaikki ovat investointikohteina niin moraalisesti tärkeitä, kuin myös taloudellisestikin järkeviä pitkällä aikavälillä. Rahoituksen pysyvä lisääminen ja myös väliaikainen lisääminen perusterveydenhuoltoon ja psykiatriseen terveydenhuoltoon on ennen kaikkea moraalinen investointi, se vähentää inhimillistä kärsimystä. Joka tapauksessa se myös mahdollistaa ihmisten täyden työkyvyn, mikä palvelee sopivasti myös sitä paljon puhuttua kansakunnan kilpailukykyä. Psykiatrisen terveydenhuollon rahoituksen lisääminen on erityisesti merkille pantava pointti, sillä Suomen ei tulisi olla valtio jossa on näin paljon itsemurhia ja pitkäaikaista depressiota. Sosiaalitoimen rahoituksen lisääminen on perusteltua samoista syistä kuin terveydenhuollon rahoituksen lisääminen.

Toisen asteen koulutuksen rahoitusta tulisi lisätä, koskien erityisesti ammattikouluja joiden opetuksen laatu jättää toivomisen varaa. Toisen asteen koulutusta tulisi myöskin kehittää, minkä lisääntynyt rahoitus mahdollistaisi. Vaikka lukio-opetusta on kehitetty ahkerasti, niin ammattikouluista ei voida sanoa samaa. Ammattikoulujen sivistävä puoli on lähes olematon esimerkiksi. Mielestäni duunarikin ansaitsee kuitenkin pääsyn tietoon ja kulttuuriin, duunarilla on ennen kaikkea oikeus ymmärtää esimerkiksi oman kotimaansa toimintaa. Kaiken lisäksi nykyajan Suomessa sivistystä tulisi oikeastaan edellyttää, sillä vain vahvasti tiedollinen ja tietoinen kansalainen kykenee tekemään vilpittömiä arvostelmia tästä monimutkaistuvasta maailmastamme. Korkeakoulutuksen rahoitusta tulisi lisätä niin ikään moraalisista syistä. Filosofia, tiede ja tekniikka ovat ihmiskunnan tärkeimpiä saavutuksia ja kertoo paljon yhteiskunnasta, että onko se halukas näitä tiedon hankkeita rahoittamaan vaiko eikö. Korkeakoulutus edelleen myöskin jalostaa Suomen taloudellisesti tärkeintä voimavaraa, eli ihmisiä. Metsistä ei ole enää kullan korvaajaksi, öljyä meillä ei ole, mutta mahdollisuus kasvattaa taitavia ihmisiä, se täällä on mahdollista. 

Investoinnit rautateihin ja verkkoinfrastruktuuriin ovat ensisijaisesti taloudellisesti perusteltavissa. Ensiksikin nämä investoinnit ovat tarpeellisia infrastruktuurivelan välttämiseksi, joka on hyvin tuhoisaa valtion taloudelle. Investoinnit rautateihin mahdollistavat kuitenkin myös lisääntyneen matkustaja- ja rahtiliikenteen, joista etenkin jälkimmäinen on taloudellisesti hyvin optimaalista. Keskeisimmät ratahankkeet joiden toteuttaminen olisi mielekästä ovat Pääradan uudistaminen kolmirateiseksi ja Turun radan uudistaminen. Verkkoinfrastruktuuriin investoiminen on puolestaan tärkeää, varsinkin kun pohdimme asiaa tulevaisuuden näkökulmasta. Data on yhä suurempi osa globaalia taloutta vuosi vuodelta. Suomi tunnetaan hyvistä internet-yhteyksistään ja paitsi, että tämä on mukava asia tavan tallaajalle, niin se myös on keskeinen taloutta tehostava asia. Kehittynyt verkkoinfrastruktuuri ei ensisilmäyksellä vaikuta läheskään niin merkittävältä mitä se todella on. Nopea ja tehokas kommunikaatio joka tapauksessa, laajasti tarkasteltuna, mahdollistaa talouden merkittävän tehostamisen. 

Kaiken kaikkiaan ilman valtiota joka ei osaa investoida, vaan säästää kaikesta, ei ole mahdollista rakentaa puitteita yhteiskunnalle joka palvelee onnistuneesti perimmäistä inhimillisen arvokkuuden päämääräänsä. Ilman valtiota joka ei osaa investoida, ei ole mahdollista myöskään luoda puitteita pitkälliselle talouden kasvulle. Mikäli oikeistopolitiikka määrittää seuraavaa vuosikymmentä Suomessa, niin tarkoittaa se Suomen rampaantumista. Ennen kaikkea se tarkoittaa suomalaisten hyvinvoinnin, siis ihmisarvon laiminlyöntiä.

 

Seuraavassa tämän Reilun Suomen politiikka-artikkelisarjan artikkelissa käsittelemme koulutusta ja byrokratiaa. Viimeisessä tämän sarjan artikkelissa puolestaan Suomen 2020-luvun mielekkäitä tavoitteita yleensä.

___________________________________________________________________________

PUNAINEN POHJANTÄHTI 

Kirjoittanut... Johan J. Valli, 2024 ☭

Laki ja etiikka

Lain ja etiikan välinen suhde on keskeinen aihe filosofiassa. Jokaisen tiedostavan kansalaisen tulisi joskus pohtia asiaa, sillä se on merkittävä myös yhteiskunnan osalta yleensä. Laki määrittää yleiset puitteet elämiselle yhteiskunnissa, sen läsnäolo ilmenee kaikkialla, tavalla taikka toisella. Laki ja juridiikka ovat kehittyneen yhteiskunnan tunnusmerkkejä. Voimme kuitenkin suhteellisen helposti löytää historiallisia esimerkkejä siitä kun laki on ollut perusteeton, siis moraaliton. Tälläisiä historiallisia esimerkkejä on niin lievempiä kuin myös hyvin räikeitäkin. Räikeämpiä esimerkkejä ovat Natsi-Saksan laki ja Stalinin ajan Neuvostoliiton laki. Niitä lievempiä esimerkkejä lain moraalittomuudesta ei tarvitse etsiä edes näin kaukaa, Suomessa on ollut voimassa monia epäreiluja ja kummallisia lakeja. Viimeisin suurtakin huomiota saanut tälläinen suomalainen laki lienee translaki, jonka uudistamisen Marinin hallitus otti asiakseen.

Läntisessä maailmassa lakia voidaan pitää siinä mielessä aina perustellumpana kuin esimerkiksi Kiinassa tai monissa islamistisissa valtioissa, koska se on demokraattisen päätöksenteon tulosta. Toki tämä länsimainen demokratia omaa monia ongelmallisia piirteitä, mutta suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin vertailun kohteet. Demokratia ei kuitenkaan loppujen lopuksi suoraan tee lainsäädännöstä moraalista, missään nimessä. Oli demokratian piirissä sitten 50 000, 500 000 tai 5 000 000 ihmistä, niin sen lainsäädäntö voi joka tapauksessa olla moraalitonta. Tämä on aika yksinkertaista sillä mikään ei varsinaisesti takaa sitä, että demokratian kansalaiset olisivat uskottavasti perillä etiikasta tai, että he haluaisivat edistää loogisesti moraalisuutta. Kvantiteetti ei muuta kvaliteettia. Ei myöskään ole olemassa yhtä tiettyä etiikkaa joka yksin voisi perustellusti määrittää moraalisuutta. Nämä kaikki ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa. Demokratian kansalaiset saadaan helposti päteviksi etiikkaa koskevissa asioissa opettamalla etiikkaa peruskoulussa. Kansalaisista saadaan niin ikään hyväntahtoisia ja vilpittömiä koulussa ja yleensäkin edistämällä reiluutta yhteiskunnan kulttuurissa. Vaikka ei olekkaan yhtä fundamentaalisen pätevää etiikkaa, niin filosofian kaanonista voidaan tunnistaa helposti keskeisimmät ja perustelluimmat aikakauden etiikan teoriat. 

Kaikki ongelmat joita lyhyesti mainitsin voidaan siis ratkaista. Tekstin varsinainen pointti ei kuitenkaan ole se. Tämä voidaan tavoittaa "rivien välistä lukemalla". Tekstissä koko ajan viitataan itsestäänselvyytenä siihen, että lainsäädännön tulee olla moraalista. Loogisesti lainsäädännön ja lain itsensä tulee olla aina moraalisesti perusteltua. Etiikka tutkii moraalia. Moraali tarkoittaa optimaalista toimintaa, moraalittomuus puolestaan epäoptimaalista. Optimaalista ja epäoptimaalista, suhteessa mihin. Ihmisyyteen ja ihmisen lajityypilliseen olemiseen tietenkin. Jos siis halutaan rakentaa järkevä, kestävä ja reilu ihmisten asuttama yhteiskunta, niin olisi epäloogista pyrkiä tekemään sen laista moraalitonta. Sillä moraalittomuus viittaa juurikin järjen vastaiseen, irrationaaliseen menettelyyn. Irrationaalisesti ei ole mahdollista puolestaan myöskään saavuttaa kestävyyttä ja reiluutta. Moraaliton yhteiskunta on siis muodoltaan aina täysin ihmisvastainen. 

Etiikka on kriittistä, siten siis rationaalista, teoreettista optimaalisen ja epäoptimaalisen tutkimista joko normatiivisesti tai sitten analyyttisesti. On vahvasti perusteltua esittää, että lainsäädännön ja varsinkin lain itsensä tulee perustua rationaaliseen tietoiseen tutkimukseen, siis tosiasioiden parhaimpaan mahdolliseen hahmottamiseen. Tältä perustalta on selvää, että lain tulee olla myös ja luultavasti ennen kaikkea juuri moraalisesti perusteltu. 

Näin ei kuitenkaan ole. Suomessa lainsäädännössä tai lain itsensä sisällössä ei huomioida moraalisuutta suorasti tai epäsuorasti. Laissa ei huomioida moraalia. Sillä tänä aikakautena planeetallamme vallitsee juridiikassa ja oikeusfilosofiassa positivistinen suhtautuminen asiaan. Tämän näkemyksen mukaan lain ei tarvitse olla moraalisesti perusteltu, vaan sen tulee yksinkertaisesti mukautua Overtonin ikkunaan, siis yleiseen maailmankuvaan joka yhteiskunnassa vallitsee. Tämä on epäloogista ja hämyistä, vaikka historiallisesti hahmotankin tämän positivismin pointin sinänsä. Saattaa kuitenkin olla niin, että juuri tämä etiikan vähyys yhteiskunnassamme on johtanut siihen, että kaikki arvotetaan instituutioissa ensisijaisesti rahalla. Mikäli talous on ainoa arvokkuuden todellinen määrittäjä yhteiskunnassa niin ei ole ihme, että kaikki ihmisyys katoaa politiikasta. Tälläistä kehityskulkua ei voi suvaita, mutta mitä sille voi tehdä?

___________________________________________________________________________

PUNAINEN POHJANTÄHTI 

Kirjoittanut... Johan J. Valli, 2024 ☭

Reilun Suomen politiikka: julkinen sektori ja sosiaaliturva

Tässä tekstissä esitämme sellaisen valtioneuvoston, jonka Punainen Pohjantähti Suomelle tarjoaisi. Siis hyvän reaalipolitiikan vision. Järkevän vaihtoehdon Orpon hallituksen hegemonisuudelle ja välinpitämättömyydelle tavan kansaa kohtaan. Tekstissä paneudumme asiaan keskeisimpien reaalipoliittisten aihealueiden kautta, jotka ovat julkinen sektori yleensä, sosiaaliturva, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto, sekä viimeisenä yhteiskunnan infrastruktuuri ja investoinnit. Näistä käsittelemme tässä tekstissä kahta ensiksi mainittua aihealuetta.

Kuten blogin nimi, Punainen Pohjantähti, hyvin selvästi viittaa kirjoittajan vasemmistolaiseen taustaan, niin siitä huolimatta ensisijaisena arvopohjana tässä visiossa toimii Suomen tasavallan perustuslaki. Jos tästä huomiosta huolimatta esitetyt ajatukset vaikuttavat vasemmistolaisilta, niin selvää ainakin on ettet omista lakikirjaa.

Julkinen sektori yleensä

Suomessa julkisen sektorin suurin haaste seuraavina vuosikymmeninä on väestön laajamittainen vanheneminen. Tämä tuskin yllättää ketään, sillä asiasta on puhuttu niin paljon ajankohtaisohjelmissa jo liki vuosikymmenen ajan. Yksinkertaisesti suomalaiset eivät lisäänny, maahanmuutto on kohtalaisen vähäistä ja eläkeikää lähestyvät sukupolvet suuria suhteessa myöhemmin tulleisiin. 

Valtion velkaantuminen ei ole niin vaarallista kuin oikeistolaiset puolueet antavat ymmärtää. Tämän myöntäminen ei ole vasemmistolaisuutta, vaan realismia. On kuitenkin totta, että ainakaan toistaiseksi Suomi ei voi rakentaa tulevaisuuttaan pelkästään velan varaan, kuten esimerkiksi Japani on jo pitkään tehnyt. Varaa velkaantua kuitenkin on. Suomi on velkaantunut hyvin maltillisesti suhteessa Euroopan unionin liittolaisiimme tai muihin OECD-maihin. Toisin sanoen Suomen on suositeltavaa velkaantua, kunhan tämä raha käytetään hyvin. Orpon hallitus velkaannuttaa Suomea tehdäkseen veron alennuksia, se on malliesimerkki tuhlailevasta velkaantumisesta. 

Valtion velka on siis luontainen ja hyvä hätävara valtion budjetille. Joka tapauksessa ratkaisun avaimet ovat verotuksessa. Suomessa tulisi toteuttaa laaja-alainen veropohjan uudistaminen. Lähtökohtaisesti ei ole mielekästä verottaa tolkuttomasti tavan kansaa suoraan, tästä syystä tuloveroa ei tule nostaa merkittävästi. Verotus tulee painottaa sinne missä rahaa tehdään enemmän rahalla, kuin työllä. Eli sosioekonomiseen yläluokkaan. Tuloveroa koskien on täysin kohtuullista ja oikeudenmukaista verottaa suurituloisia enemmän, heillä joka tapauksessa jää käteen muita enemmän. Tuloveroa merkittävämmässä asemassa on pääomatulojen verotus, jota on oikeastaan pakko kiristää jos tosissaan halutaan vahvistaa Suomen talouden kestävyyttä. Oikeistolaisesta näkökulmasta pääomatulojen verotuksen kiristäminen voidaan nähdä taloudellisen houkuttelevuuden kannalta riskinä. Kyseessä on kuitenkin kahden kauppa ja julkisen sektorin investoinnit ovat tässä parempi vaihtoehto kuin suomalaisen omistuksen myyminen ylikansallisille korporaatioille. Pääomatulojen verottaminen on myöskin parempi vaihtoehto kuin työnteon verottaminen, suomalaisten kannalta. Viimeisenä huomiona verotuksesta on mainittava harmaan talouden ehkäisyn tärkeys. Suomessakin esiintyy harmaata taloutta ja tämän torjuminen on välttämätöntä toimiivalle ja reilulle talousjärjestelmälle. 

Kaiken kaikkiaan uudistamalla ja tehostamalla veropohjaa reilusti voidaan pitää Suomen valtion budjetti kestävällä pohjalla. Tämä on lähtökohtaisesti keskeisin tapa vahvistaa julkisen sektorin budjettia ja pitää kiinni suomalaisen yhteiskunnan tärkeistä osista eli niistä jotka muodostavat toimivan hyvinvointivaltion. Yleensäkin jos ja kun luovutaan uusliberalistisesta illuusiosta koskien kilpailukykyä ja yhteiskuntaa yleensä, niin voidaan huomata julkisen sektorin tehokkaiden investointien tärkeys jotka niin ikään luovat perustaa talouden kehitykselle. Julkisen sektorin tulee kyetä investoimaan ja kehittämään yhteiskuntaa oman toimintansa kautta, investoimatta asioihin ei mitään todella saada aikaiseksi. Käsittelemme kuitenkin tätä julkisen sektorin investointeihin liittyvää aihealuetta tarkemmin Yhteiskunnan infrastruktuuri ja investoinnit alaotsikon kappaleessa.

Sosiaaliturva

Orpon hallituksen politiikan surkeus näyttäytyy selvimmin sen päätöksissä koskien sosiaaliturvaa. Nämä päätökset tehdään oikeistopuolueissa välinpitämättömyyden, ulkokultaisuuden ja omahyväisyyden vallitessa. Tämänlainen mentaliteetti on havaittavissa helposti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kohdalla. Molempien puolueiden edustajat puhuvat tukia nostavista ihmisryhmistä halventavasti ja syyllistävästi. Koko maailman syntejä ei kuitenkaan voi vierittää koskaan yhden ihmisen niskaan, jos niin tekee on joko narsisti tai muuten vain moraalisesti epäpätevä persoona. Millainen ihminen nimittäin nimittelee asumistuen nostajia laiskoiksi ynnä vastuuttomiksi kun asumistukea nostavat ennen kaikkea korkeakouluopiskelijat ja matalapalkkaisilla aloilla työskentelevät duunarit. 

Joka tapauksessa puhuttaessa asiasta realistisesti niin esitetyt ongelmat koskien sosiaaliturvaa hälvenevät pikimmiten. Suomi on yleisesti arvioituna maailman 16. vaurain valtio. Meidän ei ole pakko leikata opiskelijoilta, duunareilta ja kuntoutujilta. Se on yksinkertaisesti Kokoomuksen ja muiden oikeistopuolueiden valinta. 

Perusteltua ja reilua olisi palauttaa pikimmiten tukiin indeksikorotukset. Näin niiden ostovoima suhteessa hintatasoon pysyy samana. Tämä olisi kuitenkin vasta aloitus. Esimerkiksi opintorahan määrää tulisi nostaa kokonaisvaltaisesti, tai vaihtoehtoisesti tehdä opintolainasta nykyistä kestävämpi rahoitusmalli. Asumistukea tulisi korottaa ehdottomasti, sillä nykyisellään se ei kata esimerkiksi opiskelijoilla asumisen kuluja missään mielessä kohtuullisesti. Pitkällä aikavälillä järkevämpää olisi puolestaan se, että valtio tukisi voimakkaammin opiskelija-asuntisäätiöitä (kuten TOAS ja HOAS) ja myös investoisi enemmän edullisempaan asuntorakentamiseen eritoten kasvukeskusten läheisyydessä. 

Suurin muutos koskisi kuitenkin toimeentulotukea joka on jo pidemmän aikaa ollut uudistamisen tarpeessa. Toimeentulotuki tekee mahdottomaksi sitä nostavan henkilökohtaisen taloudellisen elpymisen, sillä kaikki merkittävät lisätulot, jopa kertaluontoiset, poikkeuksetta laskevat tukea merkittävästi. Tämän toimeentulotuen haitallisen piirteen korjaaminen ei kuitenkaan olisi riittävää. Koko toimeentulotuki ja sen konsepti tulisi uudistaa, jonkinlaiseksi kansalaistueksi. Tälläisen kansalaistuen tarkoituksena ei olisi vain toimia ensisijaisesti toimeentulotuen roolissa vaan myös elämän taloudellisten taitekohtien ja siirtymävaiheiden mahdollistajana. Suomalaisilla tulisi olla oikeus sujuvaan alan vaihtoon ilman huolta taloudellisesta romahduksesta. Kansalaistuki toimisi viimesijaisena taloudellisena tukena, joka varmistaisi ihmisarvoisen elämän perusedellytykset. Se koostuisi perusosasta joka olisi noin 600 euroa, tilannekohtaisesta lisätuesta (josta tulee esittää tositteet niiden perustellusta käytöstä) ja ehkäisevästä sosiaalituesta (jonka tarkoitus olisi toimia syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä harkinnanvaraisena lisänä). Tämä kaikki pätee kansalaistukeen myös silloin kun se toimii kansalaisten elämänvapautta turvaavana tukena. Tämänlaisessa uudessa käyttötarkoituksessaan kansalaistukea saisi yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Asiakkuus kuitenkin lakkaisi tietenkin aikaisemminkin automaattisesti perustellusta syystä, kuten varhaisemmasta työllistymisestä tai opiskeluoikeuden saamisen myötä.

Tässä olen nyt esitellyt näkemyksiäni koskien Julkista sektoria yleensä ja Sosiaaliturvaa. Ensimmäinen pyrkii esittelemään valtion kestävän taloudenpidon lähtökohtia ensisijaisesti ja jälkimmäinen esittää perustellun reilun vaihtoehdon Orpon hallituksen politiikalle, jonka vaikutus suomalaisten hyvinvointiin sosiaaliturvaa koskevissa asioissa, on vahingollinen. Molemmista aiheista saisi kirjoitettua paljon enemmänkin, mutta koska kirjoitan tätä blogia rennolla otteella elämäni ohessa, niin tämä riittänee toistaiseksi. Seuraavassa artikkelissa, joka on tämän jatko-osa esittelen poliittisia ehdotuksia Sosiaalitoimesta ja terveydenhuollosta ja Yhteiskunnan infrastruktuurista ja investoinneista.

___________________________________________________________________________

PUNAINEN POHJANTÄHTI 

Kirjoittanut... Johan J. Valli, 2024 ☭

Orpon hallituksesta ei seuraa mitään hyvää

Nyt reilut puolivuotta istunut Orpon hallitus on luultavasti tuhoisimpia valtioneuvostoja Suomen koko historian ajalta. Eittämättä tuhoisin 2000-luvulla. Minä en totea tätä vain sosialistina, vaikka en olisikaan vasemmistolainen niin voisin todeta tämän yhtä hyvin yleensäkin suomalaisena. Ehkä vielä vahvemmalla tahdolla. 

Orpon hallituksesta ei seuraa mitään hyvää. Ei suomalaisille kokonaisuutena varsinkaan, mutta ei myöskään oikeistolaisesta näkökulmasta itsestään katsottuna. Väite on kova, mutta hyvin helposti perusteltavissa oleva. Nimittäin Orpon hallitus purkaa hyvinvointivaltiota tehokkaammin kuin edeltäjistään kukaan, tämä tekee siitä suomalaisille yleisesti huonon. Koska Orpon hallituksen haitallista politiikkaa koskien julkista sektoria yleensä, sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa, on käsitelty paljon, niin emme nyt keskity tähän syvemmin. Asia josta ei juurikaan julkisesti puhuta on se, ettei Orpon hallituksen politiikka edes toteuta oikeistolaisen politiikan suurinta haavetta 2010-luvulta, eli valtion velkaantumisen vähentämistä uskottavasti. Olisi parempi vaihtoehto, että kukaan ei olisi tehnyt yhtään mitään, kuin saada Orpon hallitus. Ilman Orpon hallituksen ylimmälle sosioekonomiselle luokalle kohdistamia veron alennuksia, ei olisi tarvinnut leikata opiskelijoilta ja duunareilta. Kokoomus ja muut hallituspuolueet kuitenkin valitsivat rikkaat tavallisen kansan sijasta. Tragedia joka toistuu uudestaan ja uudestaan lähes aina yhteiskunnissa.

Orpon hallituksessa ei ole oikeastaan loogisesti tarkasteltuna mitään mielekästä. Oikeistolaiset myyvät aidon poliittisen tietoisuutensa alistuessaan nykyiseen hegemoniaansa. Asioista voi ja tulee olla eri mieltä, mutta siinä kohtaa kun epämukavaa totuutta ei osata myöntää, niin on Yhdysvalloissa tapahtunut kulttuurisotien kenttä valmiiksi pedattu. Mikä on Suomen oikeiston uskottava visio suomalaisille, ei sellaista ole. Ainakaan jos noudatamme tätä minun toteuttamaa karhunpalvelusta enkä linkitä oikeistolaisuutta automaattisesti yhteen egoismin, rasismin, valehtelun ja ulkokultaisuuden kanssa. Jos luovumme tästä karhunpalveluksesta jonka pohjalta tämä artikkeli on kirjoitettu, niin silloin oikeiston visio Suomelle lienee joko kristilliskonservatiivinen fasismi tai todennäköisemmin dystooppinen ultrakapitalismi, jossa ainoa tarjolla oleva työ on aina pätkätyötä, palkalla ei elä ja Suomessa on taas alettu tilastoimaan nälkäkuolemia. 

Lopetetaan siihen, että edelleen on ratkaisematta ajankohtainen kysymys siitä miten Helsingin seudulla asuvalla opiskelijalla on varaa elää taloudellisesti turvassa. Vaikka tämä opiskelija kävisi töissä, niin siltikin kalliista vuokrista ja ruoan hinnasta johtuen käteen ei jää suurta nippua seteleitä. Monien pelastuksena ovat viisaat tai muuten vain tarpeeksi vauraat sukulaiset. Tämän varaan ei kuitenkaan modernissa valtiossa kukaan täysipäinen laske mitään.

___________________________________________________________________________

PUNAINEN POHJANTÄHTI 

Kirjoittanut... Johan J. Valli, 2024 ☭