Sosiaalitoimi ja terveydenhuolto
Sosiaalitoimesta ja terveydenhuollosta on 2010-luvullakin puhuttu paljon mediassa. Erityisesti ns. SOTE-uudistus oli pitkään minunkin aikaisempina nuoruuden vuosina otsikoissa ja sitä yritettiin saada maaliin monen hallituksen voimin. SOTE-uudistusta koskevassa poliittisessa keskustelussa tulikin aikanaan esille monta keskeistä pointtia asiaan liittyen. Ennen kaikkea tästä julkisesta keskustelusta pystyi havaitsemaan Kokoomuksen ja muiden oikeistopuolueiden halun yksityistää terveydenhuoltoa Suomessa. Vaikka tämä yksityinen terveydenhuolto ei ole koskaan toiminut oikeastaan missään kunnolla.
Keskeisin ongelma Suomessa aikanamme koskien niin sosiaalitoimea kuin terveydenhuoltoa on liian alhainen rahoitus. Suomessa näitä elintärkeitä palveluita rahoitetaan huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Rahoitus tulisi saada nousuun, sillä sitä enemmän resursseja niin sitä paremmista palveluista nautimme. Tavalliselle kansalaiselle kaikista selvin merkki rahoituksen puutteesta lienee tavattomasti paisuneet jonot. Rahoituksen kasvattamiseksi tulisi turvautua aikaisemmassa Reilun Suomen politiikka artikkelissamme linjattuihin keinoihin. Tämän lisäksi tietenkin resurssien priorisointi on yllättävän tehokas työkalu. Rahoitusta tulisi kohdentaa erityisesti sinne missä jonot ovat kaikista pisimmät ja palveluiden kysyntä kaikista suurinta. Marinin hallituksen toteuttaman SOTE-uudistuksen keskeisin ongelma on se, ettei hyvinvointialueille annettu verotusoikeutta. Erityisesti Vasemmistoliitto ja SDP olisivat tätä halunneet, mutta Keskusta vastusti. Näin hyvinvointialueiden rahoitus on täysin riippuvainen valtion suorasta rahoituksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueet eivät voi sopeuttaa taloudenpitoaan niin dynaamisesti kuin olisi mahdollista verotusoikeuden kanssa. Tätäkin suurempi vaara piilee siinä, että uusliberalistista politiikkaa ajavat puolueet voivat helposti vähentää kulujen karsinta pakkomielteensä johdosta sosiaalitoimen ja terveydenhuollon rahoitusta, silloin kun istuvat hallituksessa. Hyvinvointialueille tulisi siis myöntää verotusoikeus pikimmiten mikäli riittävä rahoitus halutaan turvata.
SOTE-uudistuksen myötä keskusteltiin paljon siitä, että missä kaikkialla palveluiden on oltava lähellä. Tai toisin sanoen, kuinka lähellä palveluiden tulisi vähintään olla. Ei ole realistista, että jokaisessa kirkonkylässä on terveysasema. Toisaalta ei ole moraalista mikäli puoli Suomea jätettäisiin ilman terveysasemia. Käsittääkseni on loppujen lopuksi sangen helppoa kartoittaa, että minne terveysasema kannattaa sijoittaa. Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on kenties hurjan kuuloinen, mutta rationaalinen, jokaisessa kunnassa ei voi olla terveysasemaa. Tämänlaisen keskustelun perusta on kuitenkin semantiikassa, ei ole ehkä laajemminkaan mielekästä, että 1000-4000 asukkaan keskittymä on itsenäinen kunta.
Sosiaalitoimessa tulisi panostaa matalan kynnyksen palveluiden kehittämiseen. Olisi perusteltua, että suurissa kunnissa (yli 50 000 asukasta) olisi aktuaalinen vuorokauden ympäri auki oleva sosiaalipäivystys, jonne välitöntä psykologista ja sosiaalista apua tarvitseva voisi hakeutua. Sosiaalitoimessa tulisi harjoittaa tätäkin enemmän "innovointia". Etenkin suuren kysynnän alueille olisi lain hengen mukaista, että julkinen taho tarjoaisi auttavan puhelimen palveluita. Ajatellaan esimerkkinä Pirkanmaan Sosiaalilinja, jonne niin itsetuhoinen kuin perheväkivallastakin kärsivä voisi soittaa ja saada siten alustavaa konsultaatiota. Niin näiden innovaatioidenkin kuin perinteistenkin sosiaalipalveluiden tarkoituksenmukaisen toiminnan suhteen riittävä rahoitus on kaikki kaikessa. Mikäli suuri osa asiakkaista ei saa palvelua, niin palvelu ei toimi. Silloin rahoitusta on lisättävä ja keinot tähän löydettävä.
Sosiaalitoimen kehittäminen, joka on mahdollista vasta kun riittävä rahoitus on turvattu, on avainasemassa tulevaisuuden ongelmien ehkäisemisessä. Sosiaalitoimi on ainoa taho joka tarjoaa suorasti keinot suomalaisten mielenterveyden, työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Ei siis ole toimivaa hyvinvointivaltiota ilman toimivaa sosiaalitoimea.
Julkiset investoinnit
Mikäli on tärkeä periaate S jonka toteuttamiseen tarvitaan resurssia E, niin kuka kieltäytyisi periaate S'n toteuttamisesta eväämällä resurssin E. Sanotaan, että periaate S on perusterveydenhuolto ja resurssi E tarkoittaa rahaa. Siis kuka kieltäytyisi perusterveydenhuollon tarjoamisesta ihmisille, eväämällä rahoituksen. Tälläinen henkilö olisi moraalisesti hyvin kyseenalainen toimija, hän sallisi sen kuoleman ja kärsimyksen toteutua jonka hänen oma valintansa mahdollistaa. Miksikö hän näin tekisi, luultavasti siksi, että hän näkisi rahan arvokkaampana kuin elämän. Tässä on nyt siten hyvin yksinkertainen looginen huomio, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta osoittaa hyvin syyn olla koskaan äänestämättä niitä poliittisia tahoja jotka näin menettelevät. Tälläisiä tahoja ovat kaikki Suomen autenttiset oikeistopuolueet, siis Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Tästä esitetystä huomiosta voidaan myös vetää se johtopäätös, että tärkeän asian toteuttamiseksi siihen tulee investoida. Investointi tässä perustavanlaatuisimmassa merkityksessään tarkoittaa resurssien antamista asian toteuttamiseksi.
Yrityksissä investoidaan siihen mikä on tarpeellista rahallisten voittojen mahdollistamiseksi. Turhat kulut karsitaan niin ikään maksimaalisten voittojen nimissä. Oikeistopuolueet, etenkin Kokoomus ja Perussuomalaiset pyrkivät johtamaan valtiota tällä tavoin. Valtio ei kuitenkaan ole yritys, valtion tarkoitus ei ole tehdä voittoa vaan toteuttaa omat periaatteensa (lakinsa), kaikkien kansalaisten eduksi (moraalisesti perustellussa yhteiskunnassa). Tästä seuraa tärkeä kysymys, miksi valtion kuluja pyritään siten karsimaan niin pakkomielteisesti. Mitä voittoja ne lisäävät? Tuskin oikeistolaiset pitävät lisääntynyttä pahoinvointia, terveysongelmia, rapistunutta infrastruktuuria ja toimimattomuutta voittoina. Oikeistolaisen politiikan ongelma on juurikin siinä, että se näkee yhteiskunnan koko merkityksessäkin rahan kaikista suurimpana arvona ja päämääränä. Realistinen ja rationalistinen katsontakanta asiaan puolestaan näkee rahan mahdollistajana. Toki taloutta tulee hallita ja pitää silmällä käytännön syistä. Mitä pieni ajoittainen velkaantuminen kuitenkaan tässä realistisessa ja rationaalisessa katsonnossa haittaa, mikäli se kohdennetaan tärkeisiin hankkeisiin? Sellaisiin jotka saattavat hyvinkin maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä jopa tässä rahan pakkomielteen kehyksessä.
Valtion tulee investoida aina mahdollisimman paljon itseensä, siis hallitsemaansa yhteiskuntaan. Ennen kaikkea sitä määrittävään elinvoimaan eli ihmisiin. Olisi perusteltua, että tänä hallituskautena Suomessa investoitaisiin esimerkiksi juurikin perusterveydenhuoltoon, psykiatriseen terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen, toisen asteen koulutukseen, korkeakoulutukseen, rautateihin ja verkkoinfrastruktuuriin. Nämä kaikki ovat investointikohteina niin moraalisesti tärkeitä, kuin myös taloudellisestikin järkeviä pitkällä aikavälillä. Rahoituksen pysyvä lisääminen ja myös väliaikainen lisääminen perusterveydenhuoltoon ja psykiatriseen terveydenhuoltoon on ennen kaikkea moraalinen investointi, se vähentää inhimillistä kärsimystä. Joka tapauksessa se myös mahdollistaa ihmisten täyden työkyvyn, mikä palvelee sopivasti myös sitä paljon puhuttua kansakunnan kilpailukykyä. Psykiatrisen terveydenhuollon rahoituksen lisääminen on erityisesti merkille pantava pointti, sillä Suomen ei tulisi olla valtio jossa on näin paljon itsemurhia ja pitkäaikaista depressiota. Sosiaalitoimen rahoituksen lisääminen on perusteltua samoista syistä kuin terveydenhuollon rahoituksen lisääminen.
Toisen asteen koulutuksen rahoitusta tulisi lisätä, koskien erityisesti ammattikouluja joiden opetuksen laatu jättää toivomisen varaa. Toisen asteen koulutusta tulisi myöskin kehittää, minkä lisääntynyt rahoitus mahdollistaisi. Vaikka lukio-opetusta on kehitetty ahkerasti, niin ammattikouluista ei voida sanoa samaa. Ammattikoulujen sivistävä puoli on lähes olematon esimerkiksi. Mielestäni duunarikin ansaitsee kuitenkin pääsyn tietoon ja kulttuuriin, duunarilla on ennen kaikkea oikeus ymmärtää esimerkiksi oman kotimaansa toimintaa. Kaiken lisäksi nykyajan Suomessa sivistystä tulisi oikeastaan edellyttää, sillä vain vahvasti tiedollinen ja tietoinen kansalainen kykenee tekemään vilpittömiä arvostelmia tästä monimutkaistuvasta maailmastamme. Korkeakoulutuksen rahoitusta tulisi lisätä niin ikään moraalisista syistä. Filosofia, tiede ja tekniikka ovat ihmiskunnan tärkeimpiä saavutuksia ja kertoo paljon yhteiskunnasta, että onko se halukas näitä tiedon hankkeita rahoittamaan vaiko eikö. Korkeakoulutus edelleen myöskin jalostaa Suomen taloudellisesti tärkeintä voimavaraa, eli ihmisiä. Metsistä ei ole enää kullan korvaajaksi, öljyä meillä ei ole, mutta mahdollisuus kasvattaa taitavia ihmisiä, se täällä on mahdollista.
Investoinnit rautateihin ja verkkoinfrastruktuuriin ovat ensisijaisesti taloudellisesti perusteltavissa. Ensiksikin nämä investoinnit ovat tarpeellisia infrastruktuurivelan välttämiseksi, joka on hyvin tuhoisaa valtion taloudelle. Investoinnit rautateihin mahdollistavat kuitenkin myös lisääntyneen matkustaja- ja rahtiliikenteen, joista etenkin jälkimmäinen on taloudellisesti hyvin optimaalista. Keskeisimmät ratahankkeet joiden toteuttaminen olisi mielekästä ovat Pääradan uudistaminen kolmirateiseksi ja Turun radan uudistaminen. Verkkoinfrastruktuuriin investoiminen on puolestaan tärkeää, varsinkin kun pohdimme asiaa tulevaisuuden näkökulmasta. Data on yhä suurempi osa globaalia taloutta vuosi vuodelta. Suomi tunnetaan hyvistä internet-yhteyksistään ja paitsi, että tämä on mukava asia tavan tallaajalle, niin se myös on keskeinen taloutta tehostava asia. Kehittynyt verkkoinfrastruktuuri ei ensisilmäyksellä vaikuta läheskään niin merkittävältä mitä se todella on. Nopea ja tehokas kommunikaatio joka tapauksessa, laajasti tarkasteltuna, mahdollistaa talouden merkittävän tehostamisen.
Kaiken kaikkiaan ilman valtiota joka ei osaa investoida, vaan säästää kaikesta, ei ole mahdollista rakentaa puitteita yhteiskunnalle joka palvelee onnistuneesti perimmäistä inhimillisen arvokkuuden päämääräänsä. Ilman valtiota joka ei osaa investoida, ei ole mahdollista myöskään luoda puitteita pitkälliselle talouden kasvulle. Mikäli oikeistopolitiikka määrittää seuraavaa vuosikymmentä Suomessa, niin tarkoittaa se Suomen rampaantumista. Ennen kaikkea se tarkoittaa suomalaisten hyvinvoinnin, siis ihmisarvon laiminlyöntiä.
Seuraavassa tämän Reilun Suomen politiikka-artikkelisarjan artikkelissa käsittelemme koulutusta ja byrokratiaa. Viimeisessä tämän sarjan artikkelissa puolestaan Suomen 2020-luvun mielekkäitä tavoitteita yleensä.
___________________________________________________________________________
PUNAINEN POHJANTÄHTI
Kirjoittanut... Johan J. Valli, 2024 ☭
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti