Arkkitehtuurin alhainen arvostus, yhteiskuntamme kulttuurisessa viitekehyksessä

Arkkitehtuuria arvostetaan alana joka tuottaa kauniita rakennuksia ja vastaa suuresta osasta sitä rakennettua elinympäristöä missä me elämme. Tokikaan kaikki arkkitehtuuri ei ole kaikkien mieleen, mutta koska tämän tekstin ei ole tarkoitus käsitellä estetiikan tutkimusta niin todettakoot, että "kauneus on katsojan silmässä". Miksi sitten teksti on otsikoitu ilmaisemaan, että arkkitehtuurin arvostus on alhaista. Siitä syystä, että se on sitä! On monia rakennuksia joihin olemme tottuneet ja jotka ovat seisoneet perustuksillaan vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Monet pitävät Helsingin tuomiokirkkoa tai Tampereen raatihuonetta kauniina. Emme kuitenkaan keskity nyt näihinkään arkkitehtuuriltaan arvostettuihin muutamiin rakennuksiin, joilla on myös huomattava historiallinen arvo taustallaan. Tässä tekstissä keskitymme rakennuskantaan laajemmin, suurin osa rakennuksista kun ei ole mitään varsinaisia merkkirakennuksia. Siltikin ne ovat omalla tavallaan, selvästi, konkreettisia kehyksiä ihmisten elämille. 

Suomalaista yhteiskuntaa määrittää keskiluokkainen kulttuuri ja mentaliteetti joka on täysin sortunut materialismin ja pinnallisuuden valtaan. Yhteiskunnalla jota voi näin kuvailla, ei yleisesti vaikuta olevan tyylitajua tai syvällistä sivistystä. Aika ajoin voi törmätä mediassa valituksiin menneiden vuosikymmenien arkkitehtuurin "rumuudesta". Etenkin 1960-1980-lukujen arkkitehtuuri vaikuttaa usein saavan kritiikkiä osakseen. Ei kuitenkaan vaadi erityisen monimutkaista pohdiskelua tai syvällistä asiantuntemusta arkkitehtuurista ymmärtää millainen keskeinen kulttuuriarvo monilla sellaisilla rakennuksilla on joita moni tämän aikakauden ihminen saattaisi pitää rumina. Esimerkiksi Helsingin Itä-Pasilan massiiviset betonirakennukset ovat kiehtova ja kaunis esimerkki 1970-luvun arkkitehtuurista. Keskiluokkaiselle tädille, jonka näkemys esteettisestä kauneudesta rajautuu Huvila ja huussi-ohjelmalle tyypillisiin kesämökkeihin ja vastaaviin, tämä historiallinen ja vivahteikas kulttuurinen arvostus jäänee kuitenkin usein vieraaksi. 

Sain idean kirjoittaa tästä aiheesta sen innoittamana, että nyt 2020-luvulla on taas alettu purkamaan liiankin ahkerasti vanhoja kaupunkikuvallisesti keskeisillä paikoilla olleita rakennuksia vain sen tähden etteivät ne miellytä ailahtelevia trendejä. Aktian talo Helsingissä on hyvä esimerkki arkkitehtonisesti arvokkaasta rakennuksesta joka päätettiin purkaa uuden tieltä. Kyseisen rakennuksen suunnitteli aikanaan Kurt Simberg, ja tyyliltään se edusti pelkistettyä modernismia. Käsittääkseni monien näkemyksen mukaan tämä rakennus oli ruma, minun mielestäni se päinvastoin oli kohtuullisen kaunis ja en ole läheskään ainoa joka onnesta osaa arvostaa modernismia.

Toinen hyvä esimerkki siitä miten keskiluokkaistunut yhteiskunta, jonka kulttuuria määrittelee pitkälti materialistinen hedonismi, onnistuu tärvelemään arkkitehtonisesti historiallisen ja kauniin ympäristön on Tapiolan alue Espoossa. Tapiolan alue on saanut osakseen kansainvälistäkin tunnustusta modernistisesta arkkitehtuuristaan ja puutarhakaupunki-periaatteen mukaisesta kaavoituksestaan. Alueen arkkitehtonisesti merkittäviä kohteita ovat mm. Aarne Ervin suunnittelemat Tapiolan keskustorni ja vanha Heikintorin kauppakeskus. 2010-luvun aikana Tapiolan keskusalue on täytetty uudisrakennuksilla jotka eivät kunnioita tyyliltään alueen aikaisempaa hyvin arvokasta arkkitehtonista ilmettä. Päinvastoin nämä rakennukset on selvästi rakennettu rahan motivaatiolla ja sen huomaa tyylistä, tai siis sen varsinaisen tyylin puutteesta. Yhteiskunnassamme raha tietenkin on se asia joka on läsnä joka välissä, mutta ilman sosialistista vallankumoustakin missä tahansa mielekkäässä yhteiskunnassa "grynderit" eivät ole se taho joka määrittelee näin laaja-alaisesti rakennetun ympäristön käytännölliset ja esteettiset ehdot.

Summa summarum kulttuuri joka on näin vahvasti pinnallisen materialismin pauloissa, on sokea korkeakulttuurisille arvoille. Piittaamattomuus arkkitehtonisesta historiasta ja huomattavan enemmistön hyvin yksiulotteinen esteettinen maku lienevät vain loppujen lopuksi yksi valiteltava, mutta harmittomampi, esimerkki nykyisen yhteiskunnallisen elämäntapamme kehnoudesta.

___________________________________________________________________________

Punainen Pohjantähti; Loogisesti punainen.

Kirjoittanut... Johan J. Valli 2024