Maakuntien Suomi: pohdintoja aluepolitiikasta

Suomi koostuu 19 maakunnasta. Ennen vuoden 1994 aluehallintouudistusta nyky-ajan maakuntien rajat olivat häilyvät. Maakuntien lisäksi Suomessa on 7 aluehallintovirastoa ja 21 hyvinvointialuetta. Aluehallintovirastot perustettiin vuonna 2010 korvaamaan läänit ja hyvinvointialueet muodostettiin Marinin hallituksen toimesta vuonna 2023. Nämä kaikki ovat keskeisessä asemassa aluepolitiikasta puhuttaessa. Entä mitä on tämä aluepolitiikka. Tässä artikkelissa aluepolitiikalla viittaan sisäpolitiikkaan ja valtion sisäisiin alueellisiin hallintoelimiin. Mikään valtio ei kykene operoimaan pelkän keskusjohdon puitteissa, vaan tarvitaan pienempiä aluekohtaisia hallinnon tasoja yhteiskunnan mielekkään toiminnan mahdollistamiseksi. Nämä aluekohtaiset hallintoelimet ovat siitä syystä keskeisessä asemassa politiikassa, että niihin liittyvät yleensä keskeiset reaalipolitiikan välittömät kysymykset ja ongelmakohdat. Aluekohtaiset hallinnon tasot luovat myöskin mielekkäästi moninaista alueellista toimintakulttuuria ja identiteettiä valtion sisällä.

Tässä artikkelissa keskitymme ennen kaikkea maakuntiin ja hyvinvointialueisiin.

Maakuntien Suomi

Maakunnat ovat jokaiselle suomalaiselle tuttu asia. Matkatessa maakunnat tulevat vastaan maakuntien rajakylteistä esimerkiksi. Läheskään kaikille ei kuitenkaan ole selvää mitä maakunnat oikein tekevät, eikä asiaa voi selittää erityisen selkeästi. Aikakautenamme maakuntien rooli Suomessa on toimia keskitason hallintoelimenä, jos asian ilmaisee englanniksi niin voi todeta maakuntien olevan "middle-managment offices". Maakunnat muodostuvat maakunnan kunnista. Tarkemmin kunnat muodostavat maakunnan liiton jonka valta perustuu kuntien autonomiaan, maakunnan liittoa johtaa maakuntavaltuusto (joka on kunnanvaltuustojen tehtäväänsä nimittämä) ja maakuntajohtaja. Maakuntavaltuuston ja maakuntajohtajan tehtävä on vastata maakunnan yleisesti kehittämisestä ja suunnittelusta. Maakuntien asema on siis kuivan byrokraattinen.

Maakunnat ovat kuitenkin välttämätön osa suomalaista yhteiskuntarakennetta sillä ne mahdollistavat kuntien välisen alueellisen kehityksen ja suunnittelun yhteistyön. Näkemykseni mukaan olisi mielekästä mikäli maakunnat ottaisivat itselleen nykyisen lainsäädännön puitteissa aktiivisemman roolin alueellisten kehityshankkeiden toteuttamiseksi. Maakuntien tulisi osata ajaa asiaansa suoraviivaisen perustellusti ja omalta osaltaan vaatia valtion rahoitusta keskeisiin projekteihin. Suomeen tulisi luoda malli jossa maakuntien vastuulla olisi lakisääteisesti kartoittaa keskeisimmät kulttuuriset ja taloudelliset kehityshankkeet alueeltaan ja valmisteltava niiden toteuttamiseksi tarvittu rahoituspohja valtiolta. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että maakunnat ottaisivat aktiivisemman roolin infrastruktuurin kehittämisessä. Maakunnat totta kai jo nykyisessä tilanteessa ajavat ja puoltavat oman alueensa asioita, mutta tämä prosessi ei ole systemaattinen ja suoraviivainen. Etenkin uusien liikenneyhteyksien kartoittaminen ja perusteltavissa oleva toteutus sopisi hyvin nykyistä vahvemmin maakuntien toiminta-alueelle, kuten myös yleensä muut kulttuuria ja taloutta edistävät hankkeet. Liikenneyhteyksien ohella näitä lienee ovat erilaiset erikoistuneet opetuslaitokset, museot, instituutit ja taloudellista kasvua mahdollistavat talouspoliittiset mekanismit ynnä sitä muuten pohjustavat julkisen sektorin hankkeet.

On myös varmistettava, että maakunnan ajamat kehityshankkeet vastaisivat symmetrisesti oikeudenmukaisella tavalla maakunnan asukkaiden tarpeisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että on perusteltua, että esimerkiksi Pirkanmaan kohdalla keskeiset hankkeet keskittyvät nimenomaisesti Tampereen kaupunkiseudulle. Suurimmat kaupungit tulee ottaa ensisijaisesti huomioon tämänlaisissa ehdotetuissa maakunnan hankkeissa, sillä maakuntien toiminta ei saa heikentää kaupunkien kehitystä vaan päinvastoin sen tulee tukea sitä. Suurimpien kaupunkien ensisijainen huomioiminen ei kuitenkaan tarkoita pienempien kuntien laiminlyöntiä, ainakaan se ei saisi tarkoituksenmukaisesti tarkoittaa sitä, vaan yksinkertaisesti suurimpien kaupunkien ensisijainen huomioiminen vastaa parhaiten kulttuuristen ja taloudellisten tarpeiden realiteetteihin.

Hyvinvointialueet

Hyvinvointialueet ovat Suomen aluepolitiikan hallintorakenteen uusi tulokas. Hyvinvointialueet perustettiin vastaaman sosiaali- ja terveyspalveluiden, sekä pelastustoimen toteutuksesta omalla alueellaan. Tämä vastuu siirrettiin kunnilta hyvinvointialueilla siitä yksinkertaisesta syystä, että monilla pienillä kunnilla Suomessa ei ollut enää taloudellista kykyä toteuttaa kaikkia lakisääteisiä velvollisuuksiaan kestävällä tavalla. Hyvinvointialueet ovat ratkaisu tähän ongelmaan siinä mielessä, että ne mahdollistavat laajemman rahoituspohjan ja laajemman strategian palveluiden riittävän tarpeellisessa toteutuksessa, kuin kunnat. Hyvinvointialueet ovat Marinin hallituksen esittelemä ratkaisu niin kutsuttuun SOTE-kriisiin. Marinin hallituksen puolueista pääministeripuolue SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät olisi halunneet antaa hyvinvointialueille verotusoikeuden, jotta hyvinvointialueet eivät olisi täysin riippuvaisia valtion suorasta rahoituksesta ja jotta niillä olisi mahdollisuus aidosti autonomiseen toimintaan. Marinin hallituksen puolueista Keskusta kuitenkin vastusti tätä ja tämä on johtanut siihen, että hyvinvointialueet eivät kykene muodostamaan kestävää rahoituspohjaa lakisääteisten tärkeiden palveluidensa toteuttamiseksi. 

On täysin välttämätöntä, että hyvinvointialueille annetaan verotusoikeus sillä muuten sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon toimintaedellytykset kapenevat tavalla josta on vakavia seurauksia suomalaisille itselleen. Nykyinen Orpon hallitus on omaan uusliberalistiseen talouspolitiikkaansa sopivalla tavalla vain pahentanut hyvinvointialueiden ahdinkoa leikkaamalla niiden rahoituksesta. Orpon hallituksen toimet ovat johtamassa esimerkiksi siihen, että terveysasemien määrä tulee vähenemään huomattavasti ja päivystykset ovat auki rajatummin. Tämä on tolkutonta politiikkaa joka myös nimenomaan tästä aluepoliittisesta tulokulmasta tarkasteltuna johtanee suomalaisten eriarvoiseen asemaan heidän asuinpaikkansa perusteella, edellytyksissä saada laadukasta terveydenhoitoa tai vastaanottaa hyvin toteutettua apua ynnä tukea sosiaalipalveluista.

Pohdintaa

Tulevaisuuden aluepolitiikasta Suomessa olisi mielestäni perusteltua käydä enemmän yhteiskunnallista keskustelua. Olen itse esimerkiksi monta kertaa pohtinut sen mielekkyyttä, että meillä on erikseen hyvinvointialueet ja maakunnat. Olisi mielestäni perusteltua hallinnollisen tehokkuuden nimissä pyrkiä sovittamaan hyvinvointialueet ja maakunnat yhteen jollakin uudella tavalla. Hyvinvointialueiden mukanaan tuomat aluevaltuustot on hyvä uudistus, se vahvistaa suomalaista demokratiaa ja Suomen eri alueiden mahdollisuutta vaikuttaa omiin välittömässä toimintaympäristössään oleviin asioihin aktuaalisella tavalla. Mielestäni ei ole tarpeellista yhdistää hyvinvointialueita ja maakuntia, mutta niiden yhteensovittaminen nykyistä selvemmällä tavalla olisi perusteltua. Tämä ei olisi mikään erityisen haastava hanke siinä mielessä, että maakuntien ja ELY-keskusten toiminta on jo yhteensovitettu Suomen hallintorakenteessa toimivalla tavalla. Yksinkertaistaen pointtini on se, että maakuntien ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön kanavat tuskin ovat vielä kehittyneet sellaisiksi mitä niiden olisi syytä olla mielekkään alueiden kehittämisen ja suunnittelun osalta. Kysymys siis kuuluu, että millaisen toiminnallisen yhteyden maakunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat.

 

Pitäisin itse siis aluevaltuustot ja maakuntavaltuustot erillään toisistaan, sillä ne vastaavat selvästi eri tehtävistä. Niiden yhdistäminen tai esimerkiksi maakuntavaltuustojen sulauttaminen aluevaltuustoihin ei ole perusteltua. Sillä vaikka edellä kuvatunlainen uudistus saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa mielekkäältä tavalta yksinkertaistaa hallintorakennetta niin todellisuudessa se johtaisi keskeisiin ristiriitoihin aluevaltuustojen ja kunnanvaltuuston välillä. Tälläinen uudistus ei palvelisi suomalaisten etua vaan yksinkertaisesti rikkoisi moninaisen hallintorakenteen salliman dynamiikan toiminnassaan.

Keskeinen talouspoliittinen suunnanmuutos joka on tärkeää toteuttaa olisi se, että hyvinvointialueiden rahoituspohja turvattaisiin ja, että maakuntien rahoitusta lisättäisiin alueellisen kehityksen edistämiseksi. Orpon hallituksen edustama uusliberalistinen talouspolitiikka ei mahdollista sitä, että julkinen sektori kykenisi investoimaan mielekkäällä tavalla joka loisi uusia taloudellisia ja kulttuurisia edellytyksiä. Kuten kansalaistenkin kohdalla niin myös aluepolitiikassa Orpon hallituksen politiikka yksinkertaisesti kaventaa mahdollisuuksia, jälkimmäisen kohdalla mielekkään yhteiskunnallisen kehitystyön edellytyksiä. Mikäli julkisen sektorin kyky investoida yhteiskuntaan kasvua edistävällä tavalla torpataan Suomessa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten epärealistisen ja epäjohdonmukaisen talouspolitiikan seurauksena niin sen vaikutus Suomen taloudelle ja yhteiskuntaelämälle yleensä on jotakin jonka vaikutukset tulevat näkymään pitkään, ja tämän politiikan vaikutukset eivät ole kaunista seurattavaa.

✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿

Punainen Pohjantähti; Loogisesti punainen.

Kirjoittanut: Johan J. Valli 2024

Suomalainen vasemmisto 2020-luvulla, osa 1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä blogissa on ennenkin sivuttu tätä aihetta eli sitä, että millainen on suomalainen vasemmisto 2020-luvulla ja millaiset ovat sen tulevaisuuden näkymät. Aikaisemmin olen keskittynyt käsittelemään aihetta Vasemmistoliiton kannalta ja nyt tässä artikkelissa puolestaan tarkoitukseni on käsitellä sitä laajemmasta tulokulmasta, eikä vain yhden puolueen kannalta.

Woke-mentaliteetti suomalaisessa vasemmistossa 2020-luvulla

Voidaan sanoa, että koko ihmiskunta on kokenut minun kasvaessani taaperosta 20-vuotiaaksi nuoreksi aikuiseksi historiallisen murroksen. Nimittäin Internetin ja tietokoneiden aikakauden tulon, siis yhteiskunnan digitalisaation. Tämä on vaikuttanut ja vaikuttaa merkittävästi poliittiseen kulttuuriin kaikkialla maailmassa, vaikkakin eri tavoin. Läntisessä maailmassa digitalisaation myötä noussut sosiaalisen median kulttuuri on johtanut esimerkiksi niin kutsutun identiteettipolitiikan nousuun, kulttuurisotiin ja populismin uuteen aaltoon molemmin puolin Atlantin valtamerta. 

Digitalisaation mukanaan tuoma uudenlainen media-ympäristö ja globaalius tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valtioiden rajat hämärtyvät, kulttuurin suhteen tarkasteltuna. Se mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Saksassa sekä muualla Euroopassa vaikuttaa yhä vahvemmin siihen mitä tapahtuu Suomessa, ja nimenomaan koskien ihmisten mielikuvia ja yleistä ymmärrystä poliittisesta kentästä. Digitalisaation myötä suomalaisen vasemmiston keskuuteen on rantautunut esimerkiksi niin kutsuttu woke-liike. 

Itse käytän mieluummin käsitettä woke-mentaliteetti, sillä tämä "woke" mihin usein kommenttipalstoilla viitataan ei ole millään tavalla kyllä mikään yhtenäinen koherentti liike. Se on enemmänkin kulttuurinen trendi ja sitä käsitellessä on oltava jokseenkin varovainen sillä eri ihmiset määrittelevät "woken" hieman eri tavoin. Oikeistolaisille mikä tahansa mikä viittaa ihmisoikeuksiin, rasismin vastustamiseen tai esimerkiksi vähemmistöjen suojelemiseen vaikuttaa olevan osa "wokea". Tämä on tietenkin hyvin mustavalkoinen ja pejoratiivinen sisältö kyseiselle käsitteelle ja kaukana faktoista ynnä realismista. Woke-mentaliteettina on kuitenkin todellinen ilmiö eikä vain oikeistolainen pejoratiivi. Sitä on tutkittu akatemiassa ja sitä ovat kritisoineet myös monet tahot joita ei voi hyvällä maulla pitää varsinaisesti oikeisto-hegemonisina öyhöttäjinä, kuten Barack Obama. Suomalaisen vasemmistolaisuuden piirissä woke-mentaliteetti näkyy siinä, että tietyissä vasemmistolaisissa piireissä se on johtanut anglosaksisen ylimalkaisen individualismin ja sen myötä aktuaaliseen egoismiin. Itse vasemmistolaisena näen tämän huolestuttavana ja haitallisena trendinä suomalaisessa vasemmistossa, tarkoittaen siis, että siitä tulee päästä eroon mahdollisimman tehokkaasti. Akateeminen tutkimus aiheesta kuin myös omat henkilökohtaiset huomioni nimittäin osoittavat kohtuullisen selvästi ettei woke-trendi ole aidosti solidaarinen yhteiskunnallinen ja kulttuurinen liike. Woke-liikettä määrittävät omahyväisyys, pinnallinen moraalikäsitteiden käyttäminen ja nimenomaisesti egoistinen keskittyminen siihen omaan pseudo-moraaliseen hyveellisyyteen. "Woke" ei ole vasemmistolaisuutta, se ei ole solidaarista eikä humanistista. 

Laajempi kulttuurinen mielenmaisena suomalaisessa vasemmistossa 2020-luvulla

Laajemman kulttuurisen mielenmaiseman perusteltu määrittely ja havainnointi poliittisella kentällä on aina haastavaa. Siten seuraavana esitetyt asiat tulee ottaa Punaisen Pohjantähden omana analyysinä aiheesta eikä puhtaan täydellisenä totuutena. En kuitenkaan esittelisi näitä väitteitä ja näkemyksiä, mikäli en perustellusti näkisi niiden olevan vähintäänkin "oikeilla jäljillä". 

Laajempaa suomalaisen vasemmiston mielenmaisemaa 2020-luvulla voi lähteä hahmottamaan näkemykseni mukaan yksinkertaistetusti kolmen eri käsitteen kautta. Nämä käsitteet ovat hipsteriys, intersektionalismi ja urbaanius. Siinä missä SKDL ja 1990-luvun ynnä 2000-luvun Vasemmistoliitto olivat selkeästi työväen kannattamia puolueita niin 2020-luvun Vasemmistoliitto ei tätä ole. Sama pätee SDP'n kohdalla niin ikään. Suomalaiset vasemmistolaiset puolueet ovat keskiluokkaistuneet kannattajakuntiensa osalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikä Vasemmistoliiton ja Sosiaalidemokraattien politiikka olisi enää aidon vasemmistolaista. Päinvastoin suomalaisen vasemmiston politiikka on pysynyt koko ajan työväen ja tavallisen ihmisen asiaa ajavana politiikkana. Tämä kannattajakunnan muutos kuitenkin tarkoittaa sitä, että "duunarit" ovat vaihtuneet helsinkiläisiin hipstereihin. Muutokset kannattajakunnassa ovat myös näkemykseni mukaan vaikuttaneet vasemmistolaisten puolueiden ideologisiin painotuksiin. Puhe intersektionaalisuudesta on lisääntynyt ja se on lisääntynyt liikaa eurooppalaisen humanistisen vasemmistolaisuuden kustannuksella. Vasemmistolaisten puolueiden tulee mielestäni puolustaa eri vähemmistöjä, se on juurikin vasemmistolaisuuden ydintä, että ollaan heikomman puolella. Tämä ei saisi kuitenkaan muodostua vasemmistolaisen politiikan ydin sanomaksi. Feminismistä ja intersektionaalisuudesta tulisi puhua vähemmän. Hyvinvointivaltiosta, talouspolitiikasta ja käsillä olevista poliittisista kysymyksistä enemmän. 

Siis suoraan sanottuna etenkin Vasemmistoliiton ja mutta myös sen sisarpuolueen SDP'n tulee keskittyä ensisijaisesti hyvinvointivaltion kehittämiseen ja sen talouspoliittisen perustan turvaamiseen. Transsukupuolisten ja esimerkiksi saamelaisten oikeuksia tulee ehdottomasti edistää, mutta siinä ohessa. Elämme tasavallassa ja on näkemykseni mukaan perusteltua, että tasavaltaisten puolueiden "keihäänkärki" on sellainen joka puhuttelee koko yhteiskuntaa. Mikäli vasemmistolaiset tahot keskittyvät viestinnässään liikaa hyvin rajattuihin sosiaalisiin kysymyksiin niin se on huono poliittinen strategia, ja myös viimekädessä huono moraalinen strategia.

✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿

Punainen Pohjantähti; Loogisesti punainen.

Kirjoittanut: Johan J. Valli 2024

Itä-Suomen laiminlyönti

Useiden eri valtioiden suhteen voi huomata ilmiön jonka otamme kenties annettuna. Viittaan ilmiöön siitä, että jokaisella yhteiskunnalla tuntuu olevan tietty alttius laiminlyödä toisten alueiden kehitystä ja toisaalta panostaa hyvinkin vahvasti tiettyjen alueiden kehitykseen. Yhdysvalloissa tämä laiminlyötö alue on Rust Belt (suom. Ruostevyöhyke), Venäjällä se on esimerkiksi Khabarosvk kai tai Yakuts, Kiinassa se on Xinjiang.

Suomessa se on Itä-Suomi, tarkemmin etenkin Etelä- ja Pohjois-Karjala, mutta myös Etelä- ja Pohjois-Savo. Millaiseen laiminlyöntiin siis kuitenkin viittaan tässä tarkalleen. Laiminlyönti valtion sisäpolitiikassa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tietyn alueen sosiaalisten ja taloudellisten edellytysten kehitykseen ei investoida tarpeeksi tai, että kyseiseen alueeseen investoidaan suhteellisesti vähän. Itä-Suomen kohdalla tämä näkyy esimerkiksi infrastruktuuri hankkeissa. 

Itä-Suomen melankolia

Yhteiskunnassa tietenkin investoidaan paljon suuriin kaupunkialueisiin ja se on ymmärrettävää. Ei ole millään tavalla ongelmallista, että valtio panostaa paljon Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen kehitykseen, ne kun ovat niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti keskeisimmässä asemassa. Olisi siis harhaanjohtavaa ja epäloogista verrata Itä-Suomea Pirkanmaahan tai Uusimaahan. Sen sijasta Itä-Suomi ja Pohjanmaa ovat hyvät verrokit. Kummassakaan ei ole valtakunnallisesti erityisen keskeisiä kaupunkialueita. Tästä huolimatta voidaan perustellusti todeta, että Pohjanmaan seutu on nauttinut suuremmasta valtion huomiosta kuin Itä-Suomi. Palatkaamme infrastruktuuri hankkeiden pariin, nimittäin jo pinnallisessa tarkastelussa ero Pohjanmaan (Pohjanmaiden) ja Itä-Suomen välillä on huomattava. Pohjanmaalle kulkee Suomen rautatieverkoston päärata, sinne kulkee myös moni keskeinen valtatie, kuten valtatie 3. Sen sijasta varsinkin Itä-Suomen rautatie-infrastruktuuri on hyvin alikehitettyä. Maantiet puolestaan ovat tunnetusti kuoppaisia ja vailla uutta asfalttia niin ikään Itä-Suomessa, lähes aina. Rautatiet ovat siellä vanhoja ja ratojen kapasiteetti on puutteellinen mikä aiheuttaa haittaa alueen elinkeinoelämälle (kuten todetaan esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa; Pohjoisen ja itäisen Suomen junaliikenteen vaikutukset alueen elinvoimaan ja matkailun kehittämiseen).

Infrastruktuuri on aluepolitiikassa, tai suomalaisittain maakuntapolitiikassa, keskeisimmässä asemassa juurikin sen sosiaalisen ja taloudellisen merkityksen takia. Itä-Suomi poikkeaa Länsi-Suomesta kuitenkin myös muilla keskeisillä tavoilla. Kuolleisuus on Itä-Suomessa korkeampaa kuin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Tätä selittää todennäköisesti perintötekijät jotka vaikuttavat Itä-Suomessa mutta eivät muualla ja sitäkin enemmän Itä-Suomen historiallinen köyhyys. Itä-Suomalaisten korkeamman kuolleisuuden syynä ennen kaikkea se, että 1950-luvulla alue oli huomattavasti muuta Suomea jäljessä elintason kehityksessä.

Parempaan aluepolitiikkaan Itä-Suomessa

Mikä siis neuvoksi. Lähtökohtana on tietenkin raha, Itä-Suomeen tulisi investoida nykyistä enemmän. Itse puollan ja näen mielekkääksi esimerkiksi lähteä liikkeelle juurikin investoinneista Itä-Suomen rautateihin niin henkilöliikenteen kuin myös rahtiliikenteen osalta. Niin kutsuttu Kainuun yöjuna esimerkiksi henkilöliikenteen suhteen tukisi alueen matkailualaa. Niin ikään koko Suomen maantieverkosto tarvitsee enemmän rahoitusta asianmukaiseen ylläpitoonsa, tämä koskee etenkin Itä-Suomen kaltaisia syrjäisempiä seutuja joiden tiet ovat pitkiä. Siis uusia raiteita, junia ja uutta asfalttia Itä-Suomeen. 

Uusliberalistisen Orpon hallituksen talouspolitiikka puolestaan on johtamassa koko Suomessa SOTE-palveluiden krooniseen aliresursointiin mikä tulee todennäköisesti näkymään surullisella tavalla tilastoissa suomalaisten terveydestä ja kuolleisuudesta 2030-2050-luvuilla. SOTE-palveluiden saavutettavuus heikkenee kaikkialla Suomessa, mutta etenkin taas kerran luultavimmin eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ottaen huomioon Itä-Suomen kohonneen kuolleisuuden ja esimerkiksi maineen itsemurhien alueena, niin on selvää ettei tälläisellä alueella tapahdu mitään hyvää sen seurauksena jos SOTE-palvelut ajetaan alas minimiin. Pidetään siis ne Itä-Suomen terveyskeskukset toiminnassa, jotta nämä tärkeät palvelut ovat aidosti itä-suomalaisten saatavilla.

Viimeisenä haluan mainita, että Suomen hallituksen tulisi pyrkiä Itä-Suomen kohdalla tukemaan kaupunkikehitystä siellä. Itä-Suomen houkuttelevuuden kannalta on välttämätöntä, että joukkoliikenne toimii Kuopiossa, Joensuussa ja Lappeenrannassa. Jos esimerkiksi Kuopio päättää toteuttaa suunnitelmansa pikaraitiotiejärjestelmästä, niin valtion on totta kai tuettava tätä hanketta, sekä muita vastaavia mielekkäitä hankkeita jotka pyrkivät parantamaan Itä-Suomen vetovoimaa ja elävyyttä.

✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿✿

Punainen Pohjantähti; Loogisesti punainen.

Kirjoittanut: Johan J. Valli 2024