Vasemmistoliittoa uusiksi, osa I, "tulevaisuuden Vasemmistoliitto"

Vasemmistoliitto otti takkiinsa eduskuntavaaleissa 2023. Ei pidä kuitenkaan omaksua minkäänlaista ylenpalttista flegmaattisuutta, sillä puolueen kannatus ei laskenut entisestään juurikaan. Suomen vaalitapa on rankka keskisuurelle puolueelle. Tästä syystä pienelläkin heitolla menetettiin viisi neljä kansanedustajaa. Vastaavasti pieni heitto voi myöskin tuoda tulevaisuudessa mielekkäitä tuloksia.

Vasemmistoliiton keskuudessa on käyty paikallistasolla ja varmasti sitäkin enemmän puolueen huippuliigassa keskusteluja siitä mihin suuntaan puoluetta tulee luotsata. Vasemmistoliiton politiikka on solidaarisuudessaan ja huolellisessa perusteltavuudessaan hyvin edistyksellistä. Arvopohjaa ei pidäkään perustaltaan muuttaa, ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Jatkossakin on tärkeää, että Vasemmistoliitto pysyy puolueena joka konkreettisesti panostaa hyvinvoinnin lisäämiseen ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen. Tässä ei saa taipua populistiselle oikeistohegemonialle ja lähteä heittämään sukupuolivähemmistöjä taikka yhteiskunnan päähän potkimia "bussin alle". Eikä tämänlaiseen olekkaan tahtoa Vasemmistoliitossa, mikä tekee minut ylpeäksi. 

Poliittisia painotuksia on syytä kuitenkin tarkastella ja mahdollisesti lähteä muuttamaan. Tavoitteena muuttaa puolueen imagoa kannatuksen kasvattamiseksi. Se on toki huolestuttavaa, että pinnallisilla tekijöillä on niin suuri merkitys demokratiassa faktojen ja loogisuuden sijasta. Tämä on kuitenkin se aikakausi ynnä yhteiskunnallinen kehitysvaihe jossa elämme. Seuraavana esitämme muutamia visioita optimaalisen uudistumisen saavuttamiseksi.

Talouspoliittinen osaaminen keskiöön

Vasemmistoliittoa pidetään asiansa tuntevana mitä tulee sosiaalipolitiikan kysymyksiin. Politiikan osa-alueet eivät kuitenkaan leijaile pilvilinnoissa erillään toisistaan. Vasemmistoliiton taloupoliittinen osaaminen on hyvää tasoa. Tämä ei kuitenkaan hallitse puolueen imagoa. Vasemmistoliiton tulee pyrkiä profiloitumaan talouspoliittisen osaamisen puolueeksi myös imagonsa puolesta. Siis tarkoitan, että teeman tulisi jopa dominoida puolueen kannanottoja. 

Tällä pystyttäisiin iskemään uusliberalistista hegemoniaa vastaan. Sillä Kokoomus on korulauseillaan saanut linjattua ideologiset narratiivinsa realistisina faktoina, mitä ne eivät ole. Suomalaisille on saatu myytyä hämmästyttävän fundamentaalisesti ajatus jatkuvasta taloudellisesta kriisitilasta. Tämä on jopa hupaisaa, sillä Suomi lukeutuu maailman vauraimpiin valtioihin. Suomalaisten pörssiyritysten voitot ovat myöskin kasvaneet viimeisen vuosikymmenen aikana 14 000 000 000 euroa, mutta toisin kuin 1980-luvulla, niin tämä vaurastuminen ei ole satanut koko yhteiskunnan pussiin. Pääoma on kasautunut rikkaimmista rikkaimmille samalla kun julkisen terveydenhuollon resursseja pihistellään. Äärimmäisen rumaa yhteiskuntavastuun laiminlyöntiä, josta on se oikeistolaisten hehkuttama isänmaallisuus kaukana.

Vasemmistoliiton tulee lähteä linjaamaan ja tykittelemään korostetusti, että julkisia investointeja tarvitaan taloudelliseen menestykseen, sekä ennen kaikkea hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. 

Feminismi taka-alalle

Ennen kuin minut julistetaan roviolle aamunkoitteessa uusvasemmistolaisten tovereiden toimesta, kuvainnollisesti todettuna niin antakaas kun avaan hieman näkemystäni. Vasemmistoliiton ei tule luopua feministisen politiikan tekemisestä, vaikka naisten asema yhteiskunnassa on parantunut huomattavasti 1900-luvun ajan niin työtä on jäljellä. Kulttuurimme omaa yhä syvälle juurtuneita, mutta haitallisia patriarkaalisia ja sovinistisia piirteitä. Tämä on tullut hyvin selväksi kun tarkastelemme sitä millaista "kritiikkiä" pääministeri Sanna Marin sai hallitustaipaleensa aikana. 

Tämä todettuna on kuitenkin sitäkin todempaa, ettei feminismistä ole vasemmistolaisuuden "metanarratiiviksi" ja polttopisteeksi. Vasemmistolaisuuden on pidettävä kiinni korostetusti historiallisesti määrittävistä piirteistään, eli universalistisesta progressiivisyydestä ja egalitaarisuudesta. Tämänlainen politiikka kumpuaa paremmin marxilaisesta ja kriittisen humanistisesta filosofiasta. Sillä se miten Vasemmistoliiton feministiset ulostulot ovat puolueen imagoon vaikuttaneet, ei ole optimaalista. Vasemmistoliittoon liitetään nuorten keskuudessa wokeistinen mentaliteetti. Wokeismi on todellinen ilmiö itsessään, vaikka oikeisto käyttää sitä usein epämääräisenä olkiukkona puolustaakseen omaa wokeistista tulokulmaansa. Wokeismin individualistinen painotus joka johtaa hyvesignaloitiin ja epäinhimilliseen nalkuttamiseen, on kaukana vasemmistolaisuudesta.

Politiikan polttopisteeksi tulee nostaa talouspolitiikan oikeudenmukaisuus, hyvinvoinnin kysymykset ja tavan kansa.

Aiheet keskiöön

Me vasemmistolaiset olemme ylpeitä vasemmistolaisuudestamme ja se on meidän vahvuutemme sekä heikkoutemme. Suomalaisen puoluepolitiikan tutkiminen on paljastanut, että kahden puolueen kannattajien keskuudessa puolueen rooli identiteetissä korostuu. Nämä puolueet ovat Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto. Huomatkaa kuitenkin se, että Kokoomuslaiset eivät samalla tavalla laajasti puhu ideologisuudestaan. Se ei tieteenkään tarkoita etteikä heidän politiikkansa taustalla olisi ideologia, taikka ideologioita. Sillä politiikassa on aina kyse ideologisuudesta. Omalla imagonsa luomisella Kokoomus on kuitenkin saanut myytyä ideologisen narratiivinsa monille realismina. Tämä on jokseenkin ironista, sillä Kokoomuksen politiikka on muuttunut 2010-luvulla paljon ideologisemmaksi, kuin vaikka Vasemmistoliiton. 

Meidän ei kenties Vasemmistossa tule korostaa politiikkamme vasemmistolaisuutta, vaan puhua itse aiheesta ja politiikkamme loogisuudesta sekä edukkuudesta suomalaiselle yhteiskunnalle. Mielestäni varsinkin reiluutta ja faktuaalisuutta tulee korostaa Vasemmistoliiton kannanotoissa. 

Kirjoittanut: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli  

 

Leikkauspolitiikka rampauttaa hyvinvoinnin ja talouden

Tämän vuoden keväällä, 2023, Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat hyvät vaalivoitot. Petteri Orpo hyppäsi siten hallitustunnustelijan ruorin äärelle ja lopulta päädyttiin hallitusneuvotteluihin joihin osallistuvat valittujen faktojen puolue Perussuomalaiset, korulausepuoti Kokoomus, fundamentalistinen Kristillisdemokraatit ja jokseenkin sivistyneen maailmankatsomuksen RKP. Tällä kokoonpanolla Suomeen tulee todennäköisesti seuraavaksi hallitukseksi suuri leikkuri. Oletus ei ole holtiton, johtuen kahden suurimman puolueen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaaliteemoista. Kokoomus etenkin on pitänyt keskiössä alinomaa näkemystään 6 000 000 000 euron sopeutustoimista (siis leikkauksista). 

Suomalaiset keskittyvät nykyisellään huomattavasti talouden lukuihin, velkaan ensisijassa. Tämä on poikkeavaa suhteessa verrokkimaihin Euroopan Unionin piirissä. Näissä muissa maissa ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota ilmastokysymyksiin ja eriarvoisuuteen. Suomalaisen yhteiskunnan mentaliteetti on siten valjastettu tehokkaasti uskomaan kaikki uusliberalismin ideologisuus realiteetteina ja objektiivisina faktoina. Leikkauspolitiikkaa perustellaan kasvaneella julkisella velalla. Tämä peruste on kuitenkin kyseenalainen johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että suhteessa toisiin unionin jäsenvaltioihin Suomi on velkaantunut hyvin maltillisesti. Suomen julkinen velka on kestävällä tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen, ekonomisti Sixten Korkman huomauttikin, että nukkuu yönsä hyvin niin pitkään kun asian laita on näin. Rationaalisesta näkökulmasta siten 6 000 000 000 euron leikkauksia ei yksinkertaisesti voi loogisesti perustella. Ongelmaksi leikkauspolitiikan perustelulle velkataakan keventämisellä muodostuu toki jo itsessään sekin, että Kokoomus on valmis rahoittamaan velaksi veronkevennykset jotka se suuntaisi rikkaimmista rikkaimmille. 

Kokoomuksen politiikassa on yksinkertaisuudessaan kyse ideologisesta valinnasta velkaannuttaa valtiota kovatuloisten eduksi, ja kompensoida tätä kaikkea leikkaamalla etenkin opiskelijoilta sekä pienituloisimmilta duunareilta. Tässä ei ole mitään oikeudenmukaisuuskysymyksiä, sillä mitään oikeudenmukaisuuden hiventäkään ei tämänlaiseen politiikkaan liity. Leikkaukset jotka kohdistetaan opiskelijoihin ja duunareihin tulevat heikentämään roimasti hyvinvointia. Pienituloisten toimeentuloa murtamalla edistetään stressiä, ahdistusta ja depressiota näiden ihmisryhmien piirissä. Kun mahdollisuudet menestyä viedään, niin lisää se vain entisestään syrjäytymiselle altistavia olosuhteita. On itsessään kestämätöntä oikeudenmukaisuuden näkökulmasta hyväksyä oikeistolaisen politiikan seurauksia ihmisille. Tämän lisäksi pitkällä aikavälillä heikentää tämänlainen politiikka myöskin Suomen taloudellista kilpailukykyä. Jos valtio ei investoi niin kansalaisten työkyky heikkenee ja infrastruktuuri rapistuu, mikä johtaa kaikean kaikkiaan suomalaisen yhteiskunnan elinvoimaisuuden himmenemiseen.

Kiinnosti lukijaa sitten oikeudenmukaisuus, hyvinvointi taikka isänmaan menestys, niin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten politiikka on tälle kaikelle pelkkää myrkkyä.

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli

Aika on valuutta

Ihmiskuntaa on kautta aikain varjostanut niukkuus, erilaisissa muodoissaan. Eräs keskeisimmistä syy, jonka takia henkilökohtaisesti olen antikapitalisti onkin kapitalismin taipumus tuottaa keinotekoista niukkuutta. Kapitalismi tuottaa niukkuutta materiaalisesti, muodostaen prekaariudessa eläviä ihmisryhmiä, kuten opiskelijat ja alipalkatut työntekijät. Materiaalinen niukkuus on kuitenkin ainoastaan toinen kapitalismin kahdesta yhteiskuntia ja ihmisten elämänkaaria hajottavasta vallasta. Toinen on kapitalismin tuottama niukkuus koskien sitä kaikista fundamentaalisinta ihmistoiminnan mahdollistavaa premissiä eli aikaa. Ihminen tarvitsee aikaa toteuttaakseen olemassaoloaan. On huomioitava, että tarkoitamme aikaa siinä merkityksessä, kun ihminen kykenee kuluttamaan sen vapaan tahtonsa määräämällä tavalla. Vapaan tahdon realisoituminen toimintana, luomisen prosessina, on ihmiskuntaa määrittävä tarve. Sillä se mikä ihmiskunnan muusta tunnetusta maailmankaikkeudesta erottaa on juurikin se, että omaamme vapaan tahdon. 

Politiikassa tavoitteena on oltava tavoite paremmasta tulevaisuudesta. Parempi tulevaisuus tuo mukanaan uutta kulttuuria, uutta teknologiaa, uutta filosofiaa ja kaiken kaikkiaan uusia tapoja elää ihmisenä. Looginen politiikka voi olla ainoastaan progressiivistä. Uutuuden ja maailman tutkimisen tavoitteeseen nivoutuu kuitenkin yhteiskunnallisen uuden tavoittamisen ohella myös yksilöllisesti toteutuvaa uusien kokemusten kohtaamista jotka kasvattavat ja muuttavat meitä. Vasemmistolaisuuden vajottua oikea-aikaiseen uudentumisen prosessiin Neuvostoliiton romahduksen jälkimainingeissa, ehdotankin että uuden ajan vasemmisto ottaa tavoitteekseen transsendentaalin runsauden tavoittamisen, yhteiskuntaa määrittävänä olosuhteena. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tulee edistää sellaisen yhteiskunnan luomista jota määrittää niin materiaalinen runsaus kuin myös runsaus koskien aikaa. Sillä vapaana olevan ajan paljous on fundamentaalinen vaade sille, että ihmisten kyky toteuttaa vapaata tahtoaan kompleksisilla, kehittyneillä ja sivistyneillä tavoilla realisoituu laaja-alaisesti yhteiskuntaa armottomasti rikastavalla tavalla. Maa on kahle joka tulee murtaa, maa on niukkuuden lähde. Tästä niukkuudesta on kuitenkin noussut ihminen jonka kyky ajatella, tutkia ja luoda on yhtä laaja kuin tähtien täyttämä taivaankansi. Loppujen lopuksi ihmisyyden potentiaalilla ja onnekkuudella ihminen lopuksi murtaa kahleensa maahan, kyeten tuona kultaisena tulevaisuuden hetkenä lopettamaan tätä hetkeä riivaavat kurjuudet, kuten nälän ja kodittomuuden. 

Tätä hetkeä odottaessa ja sen eteen työskennellessä.

Kirjoittaja:

pääkirjoittaja Johan J. Valli

Katsaus Euroopan Vasemmistoon

Vasemmistolaisuus on alunalkujaan syntynyt vanhalla mantereella, Ranskan vallankumouksen jälkilämmöissä. Modernille ajalle, tänne 2020-luvulle tultaessa vasemmistolaisuudesta on tullut vahvasti poliittista narratiivia määrittävä tekijä, unohtamatta sen kieroon kasvanutta sisarta, oikeistolaisuutta. Seuraavana käymme läpi vasemmistolaisia organisaatioita Euroopan Unionin sisällä pysytellen. 

Lähdetään liikkeelle suomalaisille "vassareille" tärkeästä ja tutusta Vasemmistoliitosta. Kenellekkään joka tätä blogia on vilkaissut tuskin tulee yllätyksenä, että yllpito kannattaa ylpeästi Vasemmistoliittoa. Puolue sai alkunsa 1990-luvulla ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousi Claes Andersson. Vasemmistoliitto perustettiin yleivasemmistolaiseksi liitoksi SKDL'n ja alkuperäisen SKP'n pohjalta. Vasemmistoliitto osallistui Marinin hallitukseen. Vaikka hallitusyhteistyö ei sujunut aina niin liukkaasti niin kautta voidaan pitää voitokkaana Vasemmistoliiton tavoitteiden kannalta. Hallituskauden aikana saatiin aikaan maksuton toinen aste, työllisyys ennätykselliselle tasolle, Sipilän aktiivimallin korvaaminen paremmalla ja verovälttelyn hillintä mm. 

Ideologisesti ja arvomaailmaltaan Vasemmistoliittoa voidaan kuvailla sosiaalidemokraattiseksi, vihervasemmistolaiseksi ja EU-myönteiseksi. Puolue tunnetaan ainakin oman sukupolveni keskuudessa niin hyvässä kuin pahassa feminismistä. Oikeisto on kritisoinut Vasemmistoliittolaisia ajoittain wokettamisesta, mutta koska koko politiikka on nykyään niin wokettamista myös sanan epäklassisessa merkityksessä, niin on tämänlainen kritiikki vain tyypillistä huulenheittoa. Vasemmistoliitto on Euroopan vasemmistopuolueen tarkkailijajäsen ja sen europarlamentaarikot istuvat Pohjoismaiden Vihreän Vasemmiston ryhmässä Europarlamentissa.

 

Suomen toinen vasemmistopuolue on SDP, eli Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue. Tyypillisesti Vasemmistoliiton on nähty olevan muutaman askeleen vasemmalla suhteessa demareihin. SDP on ns. valtiopuolue. Sillä se on nauttinut pitkään suurta kannatusta ja sen riveistä on noussut moni pääministeri kuin myös presidentti. Tunnettuja demareita ovat Sanna Marin, Mauno Koivisto, Tarja Halonen ja Antti Rinne. SDP on keskustavasemmistolainen puolue jonka ideologia on nimensä mukaisesti sosiaalidemokratia. Demarit ovat entisen SKDL'n kanssa vastuussa suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisesta, mutta 2000-luvulle tultaessa (uusliberalismin jyllätessä) kumpikaan vasemmistopuolueista ei ole tehokkaasti kyennyt puolustamaan hyvinvointivaltiota, poikkeuksena Marinin hallitus. Demarit ovat Sosialistisen Internationaalin ja Euroopan Sosiaalidemokraattisen Puolueen jäseniä. Europarlamentissa sen edustajat istuvat Euroopan Sosialistien ja Demokraattien Ryhmässä.

 

Euroopan Vasemmisto jonka jäsen Vasemmistoliitto on, on "Euroopan Unionin Vasemmistoliitto". Sillä on Europarlamentissa 26 edustajaa ja Eurooppa-neuvostossa 0. Edustus on siis sangen pieni, toistaiseksi. Ideologisesti puolue edustaa kommunismia ja demokraattista sosialismia. Puolue tahtoo edistää vaihtoehtoista Euroopan Unionia joka olisi vapaa Yhdysvaltojen hegemoniasta. Puolueen voidaan nähdä siten suhtautuvan hyvin kriittisesti transatlanttiseen yhteityöhön, sillä se on eri linjoilla monessa suhteessa jenkkeihin. Puolue tukee esimerkiksi Kuubaa ja heidän delegaationsa vierailikin maassa 2022. 

Omassa manifestissaan puolue avaa ideologista taustaansa ja poliittista tulokulmaansa laajemminkin. Omien sanojensa mukaan he edustavat mainittuja sosialismia ja kommunismia, sekä näiden ohella/lisäksi feminismiä, humanismia ja progressiivisyyttä, joitakin keskeisimpiä mainitaksemme.

 

Die Linke on Saksassa vaikuttava demokraattista sosialismia edustava puolue. Puolue muodostettiin 2007 kun PDS ja WASG yhdistyivät. PDS'n kautta Die Linke on Itä-Saksassa valtaa pitäneen SED-puolueen (Sozialistische Einheitspartei Deutschlands) perillinen. Puolue tunnetaan jokseenkin populistisesta tyylistään ja sillä on Saksan federaalisessa parlamentissa bundestagenissa 39 edustajaa. Vaikka puoluetta pidetään demokraattista sosialismia edustavana, niin sen kannattajiin lukeutuu niin kommunisteja kuin sosiaalidemokraattejakin. Die Linke vaikuttaa siis epävirallisesti muotoutuneen yleisvasemmistolaiseksi puolueeksi Suomen Vasemmistoliiton tapaan, vaikkakin jälkimmäisen kohdalla tämä on tiedostettu valinta. Die Linke'n talouspolitiikka painottaa panostuksia koulutukseen, tutkimukseen, kulttuuriin ja infrastruktuuriin (Saksan infrastruktuuri on vanhentuneessa ja rappeutuneessa tilassa, sillä investoinneista siihen on säästetty). Tämän lisäksi puolue kannattaa suurien yritysten verotuksen nostamista roimasti. Ulkopolitiikassa puolue vastustaa Saksan NATO-jäsenyyttä ehdottaen sen korvaajaksi toisenlaista kollektiivista turvallisuusliittoumaa johon Venäjän federaatio tulisi sisällyttää. Tämän lisäksi se kannattaa yhdysvaltalaisjoukkojen poistamista maasta.

Die Linke suhtautuu ristiriitaisesti Ukrainan sotaan. Puolue on tuominnut Venäjän hyökköyksen Ukrainaan laittomana. Puolue on kuitenkin omalla suullaan myös tiedostanut sen, että monet vanhemmasta kannattajakunnasta omaavat russofiilisen mentaliteetin, koskien etenkin Neuvostoliittoa. Tämän lisäksi jotkin puolueen aktiivit ovat Donetskin ja Luhanskin satelliittivaltioiden vahvoja kannattajia.

 

La France Insoumise on keskeinen vasemmistolainen puolue Ranskassa. Sillä on kohtalaisen hyvä kannatus, 74 edustajalla parlamentissa. Ideologisesti puoluetta voidaan nimittää demokraattista sosialismia kannattavaksi, jokseenkin euroskeptiseksi ja populistiseksi. Kuten Vasemmistoliittokin, niin La France Insoumise on myös Euroopan Vasemmiston tarkkailijajäsen.

La France Insoumise'n otti ohjelmaansa vaikutteita L'Humain d'abord nimisestä ohjelmasta. Ohjelman nimen voisi tönkösti suomentaa muotoon "ihminen ensiksi". Tältä pohjalta puole on luonut politiikalleen laajemman strategian. Se lähtee liikkeelle siitä, että voidaan hahmottaa neljä erillistä kriisitilaa ranskalaisessa yhteiskunnassa, joiden ratkaisemiseen puolue luonnollisesti tähtää. Nämä kriisitilat ovat...

• demokratian kriisitila
• sosiaalinen kriisitila
• ekologinen kriisitila
• geopoliittinen kriisitila

Puolue esittää jokaiseen näistä tarkat ja laajat vastaukset koskien sitä miten esitetyt ongelmat voidaan ratkaista. Näiden käsitteleminen tässä tekstissä olisi epäkäytännöllistä.

Sosialismi & kapitalismi

Vasemmisto-oikeisto vastakkainasetteluun nivoutuu vahvasti vastakkainasettelu sosialismi versus kapitalismi. Vaikka on huomautettava, ettei kaikki vasemmistolaisuus ole sosialismia eikä kaikki oikeistolaisuus kapitalismia. Kyseessä on joka tapauksessa vahva ideologinen erontekijä. Elämme vahvasti kapitalistista aikakautta, kapitalismin hegemonia on niin perustavanlaatuinen, että useimmat eivät todella osaa kuvitella mitään muuta elämäntapaa yhteiskunnillemme. Tämä viittaa ilmiöön jota  yhteiskuntafilosofi Mark Fisher nimittää kapitalistiseksi realismiksi. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin suosittelemme lukemaan Fisherin teoksen Capitalist Realism. Kykenemättömyys kuvitella epäkapitalistista elintapaa on tietenkin tavattoman naiivia ja epäloogista. Maailma on suurempi kuin kukaan meistä koskaan havainnossaan kykenee tavoittamaan, ja pelkästään ihmiskunnan keskuudessa loogisesti mahdollisten mahdollisuuksien määrä on käsittämättömällä tasolla. Siten varmasti voisi olla olemassa talousjärjestelmiä jotka ovat nykyistä kapitalismia parempia, ja jotka ovat mahdollisesti myös ihan jotakin muuta kuin sosialismin ja kapitalismin ideat. Olemme kuitenkin kulttuurimme vankeja, kuten jokainen ihminen aina enemmän kuin koskaan vähemmän. Siten talousjärjestelmä ilman sosialismin tai kapitalismin kontekstia tuntuu useimmille täysin vieraalta. 

Huomionarvoista on myöskin se, että useimmat eivät todella tiedä sosialismista ja kapitalismista paljoa. Useimpien ymmärrys asiasta jää hyvin yksinkertaisiin mielikuviin joiden pohjalta tehdyt loogiset päätelmät siitä kumpi on kannattavampi ovat myöskin täysin epäloogisia. Saksalainen filosofi Arthur Schopenhauer käsitteleekin tematiikkaa koskien sitä, että kun konsepteja ei luoda havainnon ynnä säntillisen logiikan mukaisesti niistä tulee merkitykseltään tyhjiä. Tämänlaiset merkitykseltään tyhjät konseptit perustuvat siis oikeastaan pelkälle kuvittelulle. Sosialismin ja kapitalismin suhteen länsimaista poliittista keskustelua määrittää täysin eräänlainen populistinen sofismi. Tämä tekee mielekkäästä rationaalisesta keskustelusta hyvin harvinaista. Mitä siis sosialismia ja kapitalismi säntillisen faktuaalisesti tarkoittavat.

Sosialismi tarkoittaa tuotantovälineiden yhteisomistukselle perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää. Tuotantovälineillä viitataan klassisesti teollisuuteen, mutta nykypäivänä se kattaa myös sähköverkot, vesijohdot, tiet, ynnä muun vastaavan perustavanlaatuisen infrastruktuurin. Tuotantovälineiden yhteisomistus voidaan toteuttaa lukuisilla eri tavoilla suoraan, taikka välillisesti. Joka tapauksessa sen merkittävin implikaatio on siinä ettei tuotantovälineitä voi siis käyttää ylimalkaisen yksityisen pääoman luomiseen. Tämä tarkoittaisi kulttuurin kannalta sitä, ettei rahallinen arvonmääräytyminen olisi elämää hallitseva tekijä. Toisin sanoen sosialistisessa kulttuurissa osattaisiin tödennäköisesti paremmin arvostaa muita asioita ja paljon perustavammalla tavalla. Vastaavasti kapitalismi perustuu tuotantovälineiden yksityiselle omistamiselle. Eli yksityishenkilö voi omistaa tehtaan jossa toiset työskentelevät hänelle. Työ tuottaa lisäarvoa, joka ei palaudu kokonaan työntekijöille. Pieni siivu siitä palautuu palkkakuitin muodossa, loput käytetään ylläpitoon ja yksityishenkilön oman pääoman kasvattamiseen. Kapitalismi tuottaa kulttuuria jossa yksilöt asetetaan antagonistiseen kilpailuasetelmaan suhteessa toisiinsa. Sen myötä perusta egoismia suosivalle kulttuurille on tukeva, kun yhteiskuntaa pyörittävä voima perustuu kirjaimellisesti oman edun ajamiselle.

Peruspointtien suhteen kapitalismin premissit vaikuttavat huomattavan epämieluisilta verrattuna sosialismiin. Kapitalismillakin on kuitenkin omat meriittinsä, kilpailu luo kannustettavuutta esimerkiksi, joka raadollisuudestaan huolimatta voi olla tehokasta. Ennen kaikkea talousjärjestelmän toimivuus ratkeaa kuitenkin suhteessa laajempaan maailmankuvaan. Mitä asioita maailmassa pidetään itseisarvoisina. En ole puolueeton, sillä kannatan itse sosialismia. Syy tähän onkin kuitenkin siinä, että kun tarkastelemme asiaa hyvin säntillisesti ja loogisesti niin on vaikea nähdä kapitalismi varteenotettavana yhteiskunnallisen järjestäytymisen muotona. Kapitalismi vaikuttaa olevan ristiriidassa yhteiskunnan konseptin itsensä kanssa. Yhteiskunta kun perustuu yhteistyöhön jonka myötä on tarkoitus ajaa kaikkien etua, muuten se ei ole yksinkertaisesti reilua. Egalitaarinen yhteiskunta perustuu aina tähän yhteisen ihmisenä olemisen edun ajamiseen. Konkreettisesti egalitaarisuus tarkoittaa ihmisyyden itseisarvoa. Eli Immanuel Kantin etiikkaan viitaten, jokainen ihminen on päämäärä itsessään. Kapitalismissa päämäärä itsessään olet ainoastaan sinä itse ja sinun asemmoituminen rahallisessa vallan himmelissä. 

Kapitalistit sanokoot mitä sanokoot! Kapitalismin konsepti on lähtökohdiltaan egoismia ja kulttuurista narsismia kannustava järjestelmä. Se ei luo kulttuuria jossa autenttisesti jokainen ihminen tunnustettaisiin itsessään arvokkaaksi. Kaikki lempeä humanismi jota maailmankaikkeuteen todella tarvitaan, jää kapitalismissa ainoastaan juhlapuheiksi ja hyvesignaloinniksi. Jatkamme aiheen käsittelyä tulevissa teksteissä historiallisen kehityksen näkökulmasta ja yritämme luoda myöskin visioita paremmasta yhteiskunnasta kapitalismin aikana sekä tietenkin ennen kaikkea, sen jälkeen.

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli

Vasemmistolaisen politiikan kulmakivi

Olen ihminen joka elää hyvin kuplautuneesti, hyvin vahvassa vasemmistokuplassa. Siten tunnen paljon ihmisiä jotka kokevat olevansa vasemmistolaisia. Mutta mistä siinä vasemmistolaisuudessa on kyse ihan perustasolla. Monilla nousee mieleen sellaiset asiat kuin sosialismi, kommunismi, sosiaalidemokratia, Frankfurtin koulukunta ja humanismikin. Poliittiset ambitiot joita nousee useilla mieleen, kun joku rohkenee ottaa puheeksi vasemmistolaisuuden, ovat sosiaaliturvan tukeminen, koulutuksen tukeminen, työttömien oikeuksien ajaminen ja tärkeimpänä hyvinvointivaltio kokonaisuudessaan. 

Yleinen näkemys, myös tieteellisessä tutkimuksessa on se, että vasemmisto viittaa joukkoon ideologioita ja filosofioita jotka ajavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, egalitaarisuutta (eli tasa-arvoa) ja vastustavat vahvoja sosiaalisia hierarkioita. Usein vasemmisto nähdään myös progressiivisena ja Euroopan Unionin alueella tämä pitääkin paikkansa. Vasemmistolaisessa puoluepolitiikassa on kuitenkin läsnä maailman joissakin kolkissa hyvinkin vahvoja konservatiivisia narratiiveja. Tangenttina varsinaisesta aiheesta, jos joku miettii mistä vasemmisto-oikeisto jako on peräisin, niin se sai alkunsa Ranskan Säätyjen Yleiskokouksen (tunnetaan myös Ranskan ensimmäisenä parlamenttina) paikkajärjestyksestä. Sielä monarkiaa kannattaneet konservatiivit istuivat oikealla laidalla salia, ja vastaavasti tasavaltaisuutta kannattaneet progressiiviset istuivat vasemmalla laidalla salia. 

Olemme siis jokseenkin saaneet vastauksen kysymykseen mitä vasemmistolaisuus on. Se on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämistä, yleensä progressiivisilla visioilla ja ambitioilla. Toisin sanoen vasemmistolaisuus tähtää reiluuteen ja aikakausi aikakaudelta reilumpaan yhteiseloon. Väännetään vielä hieman rautalangasta. Listaan seuraavana yksinkertaisia propositioita siitä mitä vasemmistolaisuus on.

• Autetaan heitä jotka sitä tarvitsevat.
• Ole aina heikomman puolella!
• ”Jokainen kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeittensa mukaan.”
• Tasapuolisesti ja reilusti, siis tasa-arvoisesti.
  
• Politiikan on oltava ihmislähtöistä.

Nämä ovat sellaiset tiivistykset siitä mitä vasemmisto on ollut ennen ja tänään. Tämänlaisen kulttuurisidonnaisen konseptin määrittelyssä on tärkeää huomioida sen historiallisuus. Itse käytän vasemmistolaisuuden historiallisena kiintopisteenä (joka siis kertoo paljon siitä mitä vasemmisto on) tätä vasemmisto-oikeisto jaon syntyyn johtaneita olosuhteita Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa. Vasemmisto on laajassa kuvassa yhä samalla asialla kuin silloin, vaikka jonkinlaista hajaannusta on tapahtunutkin. Kun siis kokee olevansa vasemmistolainen niin on syytä kysyä itseltään, mitkä ovat ne peruslähtökohdat joita haluaa edistää ja joita kokee vasemmistolaisuuden edistävän. 

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli

Ihminen ja työ

Päivän politiikassa työ ja työllisyys ovat puhuttaneet Suomessa jo ainakin vuosikymmenen erityisen paljon. Työllisyys on kuitenkin aina ollut toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa ja Suomessa aihe johon politiikassa kiinnitetään huomiota. Se mistä näkökulmasta työtä käsitellään yleensä suomalaisessa mediassa on läpeensä kapitalistista. Täystyöllisyyden ei tule olla yhteiskunnan tavoitteena. Ensisijaisen päämäärän tulisi olla ihmisten hyvinvointi. Tämän kannalta keskeisessä asemassa ovat toimiva sosiaaliturva, tehokas julkinen terveydenhuolto ja koulutusmahdollisuudet. Ihmisten hyvinvoinnin tulisi olla myös kilpailukykyä rakastavan talousnarratiivin näkökulmasta se ensisijainen päämäärä. Näin ei tietenkään ole, sillä yksityisen pääoman tavoitteena on yksinkertaisesti maksimoida voitot ja minimoida tappiot. Tämä ei johda kuin satunnaisesti yhteiskunnan vaurauden lisääntymiseen, puhumattakaan hyvinvoinnista. Hyvinvointi ja vauraus toteutuvat siten, että yhteisen kasvun hedelmät näkyvät kaikkialla yhteisessä yhteiskunnassa. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan optimaalista politiikkaa, jonka näkymät Suomessa ovat kehnot. 

Kilpailukyvyn suhteen ihmisten hyvinvoinnin tulisi ensisijainen päämäärä siitä syystä, että hyvinvoiva ihminen on luonnostaan aktiivinen, puuahsteleva ja työskentelevä. Tehokas hyvinvointivaltio on tehokas myös kansantaloudelle, ja oikeutetusti ensisijassa hyvinvoinnille. Aktiivimallien ja muiden ihmisiä holhoavien järjestelmien sijasta työllisyys saadaan nousuun investoinneille kansaan. Nämä investoinnit voidaan toteuttaa uskottavasti ainoastaan hyvinvointivaltion kautta. Tämänlaisia investointeja ovat panostukset KELA-tukiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin ynnä koulutukseen. 

Kehittynyt yhteiskunta ei kuitenkaan ainakaan minun mielestäni ole myöskään sellainen jossa työllisyys on tärkeä asia. Sillä työllisyydestä puhuminen on täysin sidottua kapitalismiin. Kapitalismin suhteen työhön kiinnitetään huomiota ainoastaan silloin, mikäli se voidaan valjastaa kerryttämään yksityisen sektorin voittoja. Kaikki tärkeä työ ei kuitenkaan ole jotakin josta maksetaan hyvin ja joka palvelisi yksityissektoria. Filosofian opiskelijana nostan filosofin (siis filosofian tutkijan pestin) esimerkiksi tästä. Filosofinen tutkimus harvoin jos koskaan on sellaista josta saa helppoja rahallisia voittoja. Filosofia on kuitenkin avainasemassa rationaalisen ja progressiivisen yhteiskunnan kannalta. Ainoastaan tietämätön ja typerä ihminen lähtee väittämään ettei Platonin, Kantin tai Butlerin tuotanto olisi arvokasta ja tarpeellista. Jotakin joka tekee ihmisten maailmasta syvemmän ja suurempaa potentiaalia omaavan. 

Summa summarum, todetaan siis, että niin pitkään kuin uusliberalistinen kapitalismi jyllää niin työn todellisen arvostus häikäisee poissaolollaan. Työ on osa ihmistä itseään ja kun vain tietynlainen työ on haluttua vallan taholta, tilanteessa jossa kaikki työ on vain arvokasta sen taloudellisten implikaatioiden takia, niin emme näe ihmislähtöistä ihmisten yhteiskuntaa. Sen sijasta elämme alienoituneessa yhteiskunnassa, jossa vallan tahoa kiinnostaa ainoastaan toimia yksityisen suurpääoman lobbarina.

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli

Vasemmiston tulevaisuus

Suomalaisen vasemmiston keskuudessa on vallinnut uusliberalismin jyllätessä tietty flegmaattinen ilmapiiri. Tästä syystä on mielestäni mielekästä keskittyä tulevaisuuden visioon vasemmiston suunnasta, niin pragmaattisessa päivänpolitiikassa kuin myös historiallisten narratiivien suhteen. Suomalaisen yhteiskunnan konteksti pakosti vaikuttaa näkemyksiini asian suhteen, mutta yritän käsitellä tätä teemaa koko Euroopan Unionin laajuisesti, mutta en niinkään globaalisti. Johtuen siitä, että Euroopan Unionin ulkopuolella vasemmistolla menee usein hyvin erilailla, eikä läheskään aina ole kyse myöskään samasta vasemmistosta mitä puolestaan rakkaan unionimme piirissä. 

PRAGMAATTINEN SUUNTA

Lähdetään liikkeelle vasemmiston pragmaattisesta suunnasta. Keskitytään aluksi siihen mitä Vasemmistoliiton tulisi tehdä, ja demareiden siinä ohella. Seuraavan vuosikymmenen tulee keskittyä sosiaalidemokraattiseen politiikkaan. Nimittäin Vasemmistoliittokin on sosiaalidemokraattinen puolue käytännössä. Sosiaalidemokraattinen politiikka tarkoittaa keskittymistä sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveysplaveluihin, koulutukseen ja ihmisoikeuskysymyksiin. Eli näiden edistämiseen parlamentaaristen kompromissien kautta. Suomessa ja muualla unionissa on myös pyrittävä kansallistamistoimiin. Terveydenhuolto tulee pitää julkisesti tuotettuna, samoin koulutus. Suomessa esimerkiksi sähköverkko ja televerkko voitaisiin kansallistaa kohuullisten kuluttajahintojen takaamiseksi, mutta myös yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Tämä kaikki mainittu voidaan kuitenkin yleistää jossakin määrin hyväksi ohjenuoraksi koko Euroopan Unionin piirissä, sillä poliittinen maisema on jokseenkin sama kautta sen. Kaikkialla unionin alueella nationalistikonservatiivit populistipuolueet ovat nostaneet kannatustaan ja jossakin määrin vasemmistopuolueiden kustannuksella. Toinen fundamentaalisempi ongelma on uusliberalistisen talouspolitiikan jyllääminen. Euroopan Unionissa Euroopan Vasemmistopuolue ja Euroopan Sosiaalidemokraattinen Puolue (PES) ovat onnistuneet edistämään unionissa vasemmistolaisia arvoja. Etenkin PES omaa huomattavan kannatuksen ja on Euroopan parlamentin toisiksi suurin europarlamenttiryhmä. Euroopan Vasemmistopuolueella on puolestaan huomattavasti pienempi kannatus 26 europarlamentaarikolla. Tähän johtopäätäkseen vasemmiston pärjäämisestä unionin tasolla olen päätynyt sen pohjalta, että Euroopan Unionin linjaukset ovat ihmisoikeuspainotteisa, sillä unionin mukaan meillä ei Suomessa ole esimerkiksi riittävää perusturvaa. 

HISTORIALLINEN SUUNTA

Nyt siirryn käsittelemään Euroopan Unionin vasemmistolaisen liikkeen yhteiskuntafilosofista suuntaa. Sen lähtökohtina tulee olemaan vasemmistoa fundamentaalisesti määrittävät piirteet eli egalitaarisuus, solidaarisuus ja kriittisyys sosiaalisia hierarkioita kohtaan. Nämä kaikki ovat yhtä hyviä seikkoja kuin Ranskan ensimmäisen parlamentin aikoina, ja ilman niitä emme olisi vasemmistolaisia vaan jotakin muuta. 

Se millaiseksi pragmaattiseksi politiikaksi tämä tulee jäsentymään, niin totesin jo vastauksen, sosiaalidemokraattiseksi taikka demokraattisen sosialistiseksi. Jos seuraavan vuosikymmenen suosittelen panostamaan hyvinvointivaltiota puolustavaan politiikkaan, niin entä sen jälkeen? Eurooppalainen vasemmistolainen liike menettää potentiaalinsa mikäli se luopuu sosialismista. Tony Blair yritti tätä Labour Party puheenjohtajana ja se johti lähinnä hailakan punertavaan uusliberalismiin, höystettynä tietyillä symbolisilla huomioilla hyvinvoinnista ja niin edelleen. 2050-luvun alkaessa toivoisin yhteiskunnallisen keskustelun olevan paljon myönteisempää sosialismia kohtaan. Ilman mitään oikeiston hegemonista pelottelua bolshevikeilla ja Stalinilla, sillä nuo eivät liity mitenkään luonnostaan sosialismiin sen enempää kuin Pinochet kapitalismiin. Vuosikymmienien kuluttua tulee panostaa siis suuremmalla vaihteella sosialistisempaan politiikkaan, rohkeasti ja sympaattisesti. Tämä tulisi tarkoittamaan osuuskuntien tukemista, laajoja julkisia palveluja ja perustuloa. 

Halusin nostaa osuuskunnat esille tässä, sillä ne ovat mielekäs siirtymä sosialistisempaan yhteiskuntaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi idea vasemmiston keskuudessa, mutta jokseenkin unohdettu sellainen. Laajat julkiset palvelut takaavat konkreettisen ihmisoikeuksien toteutumisen ja perustulo konkreettisen taloudellisen perusturvan (joka niin ikään toki lukeutuu ihmisoikeuksiin). 

Vasemmiston tulee yhteiskuntafilosofisesti nojautua Frankfurtin koulukuntaan ja humanistiseen narratiiviin, mutta unohtamatta koskaan kokonaan Karl Marxin ja Friedrich Engelsin huomattavaa työtä. Nämä mahdollistavat konkreettisen ihmislähtöisen poliittisen ajattelun, joka ei perustu porvarillisille korulauseille joita Marx vihasi. Frankfurtin koulukunnan tarjoama ihmiskäsitys on hienostunut ja pitkälti tieteellistä realismia. Se on oivallinen lisäys ja päivitys klassiseen marxismiin, keskittyen ihmisyyteen laajemmin kuin vain taloudellisesta näkökulmasta. Marxilaisuus on vasemmistolaisen yhteiskuntafilosofian kulmakivi, mutta Adorno, Marcuse ja Fromm ovat ne toverit jotka rakensivat vasemmistolaisen filosofian kokonaisuudessaan sen ansaitsemaan ensimmäisen vaiheen kokonaisvaltaiseen muotoonsa. 

Lopetuksena ja yksittäisenä nostona Erich Frommin ajattelusta, sanottakoot että yksilön on tehtävä valinta tuhoamisen ja luomisen välillä, vihaamisen ja rakastamisen välillä. Vasemmistolaisuuden päämääränä on luoda yhteiskuntia joissa luominen ja rakastaminen voittavat.

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaja Johan J. Valli

KOKOOMUKSEN POLITIIKAN ONGELMAT

Eduskuntavaalien 2023 vaalivoitto meni Kokoomukselle ja Perussuomalaisille. Keskitymme tässä artikkelissa Kokoomuksen vaaliohjelman ja yleisen poliittisen luonteen analysointiin. Persut jätetään toiselle kerralle, sillä he ovat ilmiö ihan omassa arvossaan, valitettavasti.

Kokoomuksen kärkiteemana vaaleihin oli valtiontalouden tasapainottaminen, tarkemmin kuuden miljardin euron suorien leikkausten muodossa. Kokoomus on listannut leikkauksia asumistukeen, suoraa menojen priorisointia ja julkisen hallinnon tehostamista. Kokoomusta syytettiin enne eduskuntaveeleja Sanna Marinin ja Li Anderssonin toimesta siitä, ettei leikkauskohteita reilusti esitetä selvällä tavalla äänestäjille. Kokoomus on vaaliohjelmassaan selvästi linjannut ainoastaan leikkaukset asumistukeen. Asumistuen leikkaukset osuvat suoraan 379 000 ruokakuntaan, jotka saavat keskimäärin 330 euroa asumistukea kuukauden aikana. Vasemmistoliiton arvion mukaan tämä johtaa pienituloisten kohdalla 200 euron tukien vähenemiseen. Opiskelijoiden suhteen tuet vähenevät 86 euroa. Leikkaukset asumistukeen eivät ole kuitenkaan Kokoomuksen ainoat hyvinvointia rappeuttavat ja köyhyyttä lisäävät toimenpiteet.

Mainitut "suora menojen priorisnointi" ja "julkisen hallinnon tehostaminen" tarkoittavat leikkauksia niin ikään, ainoastaan hienommilla sanoilla ilmaistuna. Suorat menojen priorisoinnit tarkoittavat lisää leikkauksia jotka todennäköisesti kohdistetaan sosiaali- ja terveyspalveluihin, ynnä sosiaaliturvan tukiin edelleen. Sillä 6 miljardin euron säästöjä ei muuten aikaiseksi saada. SOTE-palveluista leikkaaminen on hyvin epäloogista tilanteessa jossa monet kansalaisryhmät tarvitsevat niitä enemmän kuin kenties koskaan. Etenkin jos halutaan parantaa psykiatrista hoitoonpääsyä niin tällä leikkauslistalla se ei onnistu. Päinvastoin nämä leikkaukset tulevat lisäämään 1990- ja 2000-luvulla syntyneiden mielenterveydellistä pahoinvointia. Psykoterapialle on huutava kysyntä, mutta Kokoomuksella ei ole kiinnostusta ratkaista tätä ongelmaa. Julkisen hallinnon tehostaminen niin ikään tarkoittaa leikkauksia julkisen sektorin organisaatioihin, jotka tuottavat hyvinvointivaltion palvelut. 

Kokoomus perustelee rajuja leikkauksiaan valtiontalouden tasapainottamisella, tämä on kuitenkin nurinkurista heidän omansakin vaaliohjelman sisällä. Sillä Kokoomus on kaavaillut vaaliohjelmassaan myös suuret veronkevennykset jotka kohdistuvat hyvätuloisimmille kansalaisille. Täten Kokoomus leikkaa opiskelijoilta, pienituloisilta, duunareilta ja Suomen kansan enemmistöltä kompensoidakseen absurdeja veronkevennyksiään. Kokoomuksen politiikalla siis viilataan tavallisia ihmisiä silmään rikkaiden eduksi. 

Kirjoittaja: 

pääkirjoittaka Johan J. Valli